Ajankohtaista

Tomi Lommi jatkaa Kataja Basketissa

Päättyneellä kaudella peliurallaan jättiloikan ottanut KTP-kasvatti Tomi Lommi edustaa joensuulaista Kataja Basketia myös kahdella seuraavalla kaudella. Playoffs-otteluissa peräti 11,4 pisteen keskiarvon kirjauttaneen 24-vuotiaan laiturin tuore sopimus on voimassa kevääseen 2023.

Viidessä pudotuspeliottelussa Lommi nakutti heittonsa kolmoskaaren takaa naruihin erinomaisella 44 prosentin tarkkuudella. Yhden ottelun piste-ennätyksensä, 19, syntyi ensimmäisen kierroksen ottelusarjassa Tampereen Pyrintöä vastaan.

Lommin peliaika nousi pudotuspeleissä runkosarjaottelujen 16 minuutista (4,9 pistettä) 22:een, jolloin pelaajan tehot nousivat liki kaksinkertaiseksi (4,9 – 9,0).

– Tomi on ottanut isoja kehitysaskelia. On syytä muistaa, että kyseessä oli vasta toinen täysipainoinen Korisliiga-kautensa, päävalmentaja Petri Virtanen toteaa.

Kouvoissa Lommin pelit jäivät reilu vuosi sitten loukkaantumisen vuoksi kesken jo ennen kuin koronavirus sotki loppukauden. Katajassa hänen roolinsa kasvoi osin toisten pelaajien loukkaantumistenkin vuoksi.

– Tomi pelasi monipuolisesti, oli välillä avauksessakin ja ylipäänsä aina valmiina täyttämään eteensä asetetut saappaat.

– Kyseessä on hyvä kolmen pisteen heittäjä, jolla on ajan myötä eväitä monipuolistaa peliään. Heittäjänä hänellä on kaikki mahdollisuuudet tavoitella kovalla työllä jopa Antti Kanervon ja Mikko Koiviston tasoja, Virtanen -takavuosien kunnioitettu heittokone itsekin- näkee.

> Tomi Lommin Kataja Basket -pelaajakortti

Kataja Basketin sopimustilanne 6.5.2021

Takamiehet: Niko Mattila *, Jamar Wilson
Laiturit: Tomi Lommi

Valmentajat: Petri Virtanen, Petri Velling

* Optio mahdollistaa siirron ulkomaille kesän 2021 aikana

« Takaisin