Ajankohtaista

Tasan 10 vuotta Kataja Basket -debyytistä kansainvälisillä kentillä – Ensi viikolla kurkotetaan ensimmäisenä suomalaisjoukkueena kohti sadannen ottelun merkkipaalua

Juho Nenonen Joensuu Areenalla 25.9.2012 Kataja Basket -historian ensimmäisessä euro-ottelussa. Kuva: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Tänään on kulunut päivälleen 10 vuotta siitä kun Kataja Basket otti ensiaskeleensa kansainvälisissä sarjoissa. Tuolloin, tiistaina 25. syyskuuta 2012, miesten edustusjoukkue kohtasi Joensuu Areenalla kaksioisaisen FIBA EuroChallenge -karsinnan avauksessa turkkilaisen Aliaga Petkimin.

Kyseisen ottelun jälkeen on tapahtunut paljon. Kataja nähtiin europarketeilla kahdeksan peräkkäiskautta (2012-20) ja muutamien historiallisten yksittäisvoittojen lisäksi joukkue on siirtynyt otteluvoittojen määrällä (38) mitattuna kaikkien aikojen suomalaisykköseksi. Kun seura palaa ensi viikolla kahden vuoden tauon jälkeen kansainvälisiin  koitoksiin, nousee se pelatuissa otteluissa (99) tasoihin helsinkiläisen Torpan Poikien kanssa.

Päätös lähdöstä mukaan Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) sarjoihin tehtiin Joensuussa keväällä 2012. Saman vuoden kesäkuussa jännitettiin FIBA:n päätöstä siitä tuleeko Katajan karsia paikasta liiton silloiseen ykkössarjaan EuroChallengeen (nykyisin: Mestarien Liiga) vai irtoaisiko paikka suoraan.

Automaattista pääsyä 32 joukkueen lohkovaiheeseen ei herunut ja karsintavastustajaksi oli tulossa jokin joukkueista Tofas (TUR), GAZ Metan Medias (ROU), Ural Ekaterinburg (RUS), Xion Dukes Klosterneuburg (AUT), Rakvere Tarvas (EST), Apollon Limassol (CYP), Aliaga Petkim (TUR). Karsinta ratkeaisi kahden ottelun yhteistuloksella.

Vuonna 1993 perustettu Aliaga Petkim oli yltänyt kaudella 2011-12 seurahistoriansa parhaaseen sijoitukseen -Turkin liigan seitsemäs- ja se oikeutti ensi kertaa paikkaan europeleissä.

Päävalmentaja Jukka Toijala kommentoi heinäkuisen arvonnan tulosta toteamalla, että ”Turkin sarja on yksi Euroopan kovimmista ja tasoikkaimmista ja kyseessä on varmasti Katajan historian kovin vastustaja myös kaikki harjoituspelit huomioiden”.

Aliaga-kollegansa Burak Biyiktay puolestaan luotti mitä ilmeisemmin siihen, että heidän joensuulaisiin verrattuna moninkertainen budjettinsa ja sen mahdollistamat ulkomaalaishankinnat riittävät jo sellaisinaan säikyttämään, jolloin karsinta olisi heille liki läpihuutojuttu.

 

”Jos vain pysymme keskittyneinä, ei meillä tule olemaan vaikeuksia.
Joukkueemme on kasattu tarpeeksi vahvaksi ja tulemme raivaamaan tiemme jatkoon.”

– Aliaga-päävalmentaja Burak Biyiktay elokuussa 2012

 

FIBA EuroChallengen avausottelu Joensuussa herätti runsaasti mielenkiintoa myös kansallisissa koripallopiireissä olihan suomalaisseurojen edellisistä euro-otteluista vierähtänyt aikaa jo useampi vuosi. Toki Tampereen Pyrintö oli ollut edelliskaudella mukana vastaavassa karsinnassa mikä edesauttoi nyt sen suoraa pääsyä lohkovaiheeseen, jonne oli jo tässä vaiheessa kasattu roima kattaus koripalloilevaa Eurooppaa. Muut lohkopaikan saaneet joukkueet tulivat Belgiasta, Georgiasta, Israelista, Kyprokselta, Latviasta, Ranskasta, Romaniasta, Ruotsista, Saksasta, Sloveniasta, Turkista, Ukrainasta, Unkarista, Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Virosta.

Jukka Toijala oli tuonut alkusyksyn aikana Katajan puolustuspelaamiseen myös Susijengistä tuttuja elementtejä, joita hän taustoitti hetki ennen avausottelua: ”Olemme selvästi pienikokoisempi joukkue, joten meidän on oltava aktiivisia. Mahdollisuutemme on liikkeessä. Pelaamme erilaista koripalloa kuin mihin he ovat tottuneet”.

Ja millainen täysosuma tuo ”erilainen koripallo” sitten pienten alkuvaikeuksien jälkeen olikaan.

Kataja siirtyi Aliagaa vastaan peräti 2420-päisen yleisön edessä 2-0 -johtoon, kun seurahistorian ensimmäiset kansainväliset koripisteet nosti Sami Lehtoranta, jolle syötön tarjoili Johnell Smith. Ensimmäinen kymmenminuuttinen (15-19) meni puolin ja toisin tunnustelun merkeissä ja selvää oli tuossa vaiheessa ennen kaikkea se, että pienikin virhe johtaa nopeasti vastustajan rokotukseen.

Minuutti minuutilta vahvistui käsitys siitä, että turkkilaisten rutiinitaso vaikuttaa olevan pienen pykälän korkeammalla kuin isännillä. Puoliaika käynnistyi vielä siedettävissä lukemissa 30-42, mutta kolmannen jakson alussa Kataja joutui hetkeksi ns. apukuskin paikalle. Näillä hetkillä Aliagan azerbaidzhanilais-turkkilainen laituri Orhan Haciyeva kuritti Areenan sukkaa iskien korin toisensa perään.

Kun ottelua oli pelattu 25,5 minuuttia johtivat vieraat 17 pisteellä (35-52) ja tuolloin Areenalla ei varmastikaan ollut kovinkaan montaa Katajan voittoon uskonutta.

Kunnes.

 


– Karjalaisen otteluraportin pääotsikko 26.9.2012

 

Konkari Petri Virtanen, jolla oli kokemusta kansainvälisistä otteluista paitsi maajoukkueessa myös sekä Viron- että Lappeenrannan-kausiltaan oli jäänyt ottelun alkupuolella käytännössä vaille heittopaikkoja – vain kahdesta kolmosyrityksestä toinen oli osunut. Kolmannella pelijaksolla se kuuluisa ”ketsuppipullo” lopulta aukesi.

Jonte Flowers täyden Areenan edessä 25.9.2012. Kuva: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Virtanen mätti kymmenminuuttisella viidestä kolmosestaan kolme sisään ja kun hän sytytti mukaan koritalkoisiin myös Juho Nenosen, alkoi Aliagan toivottomalta tuntunut etumatka kaventua. Kataja vei pariminuuttisen 12-2 ja ero kaventui seitsemään (47-54). Isäntien omaperäinen, jopa rohkea puolustustapa alkoi tuottaa turkkilaisille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja kolmannen jakson vakuuttavan ”torjuntavoiton” myötä kaikki oli jälleen mahdollista.

Päätöskympin alussa Johnell Smith ja tuleva koko sarjan riistokuningas Jonte Flowers nostivat kotijoukkueen aivan vieraiden tuntumaan (57-60). Sen jälkeen edettiin tasavahvasti ennen kuin Kataja onnistui tekemään lopullisen iskun.

Ottelua oli jäljellä hieman vajaa kolme minuuttia, kun Sami Lehtoranta toisti aivan pelin alussa tekemänsä asian: hän vei Katajan johtoon (70-68), tällä kertaa kahdella vapaaheitolla. Viimeistään tästä menivät turkkilaisten konseptit aivan sekaisin mikä näkyi mm. kolmena pallon menetyksenä. Ero kasvoi jopa 12:een (80-68) ennen kuin Aliaga onnistui korinteossa. Kaikkiaan vieraat pelasivat päätösjakson lopussa liki neljä minuuttia ilman pinnoja.

Toijalan keittämä soppa tuotti Aliagalle pelkästään päätösjaksolla peräti 10 menetystä ja koko ottelussa jopa 30. Hurmiossa Kataja hyödynsi jokaisen ylimääräisen hyökkäysvuoron sitä paremmin mitä pidemmälle ottelu eteni.

Viimeinen kymmenminuuttinen pelattiin murskaavasti 31-10 ja runsaslukuinen yleisö antoi Katajalle historiallisen ottelun päätöshetkillä suosionosoitukset seisaaltaan, rytmikkäästi taputtaen.

 


FIBA Europen otteluraporttia 26.9.2012

 


Otteluvälähdyksiä ja Juho Lehtorannan haastattelu (Karjalaisen YouTube-kanava 25.9.2012).

 


Top 7 -suoritukset (Kataja Basketin YouTube-kanava 26.9.2012)

 

Erinomaisen avaustuloksen myötä Kataja saattoi lähteä karsinnan toiseen osaan sangen luottavaisena. Silti oli eittämättä jättiyllätys, että joensuulaiset voittivat myös seuraavalla viikolla Turkissa pelatun ottelun (77-64) ja etenivät lohkovaiheeseen yhteistuloksella 159-134. Aivan omat, erilliset lukunsa ansaitsisivat loppusyksyn ja talven värikkäät tapahtumat lohkovaiheessa, sitä seuranneessa jatkolohkossa ja lopulta sensaatiomaisesti myös sarjan pudotuspeleissä.

Ilta-Sanomat kertoi 27.2.2013 Kataja Basketin etenemisestä FIBA EuroChallengen pudotuspeleihin.

Kataja Basketin ensimmäinen euroseikkailu päättyi lopulta paikkaan FIBA EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa. Saavutus oli tuolloin eittämättä yksi kovimmista suomalaisen palloilujoukkueen 2000-luvulla pelaamista tuloksista.

Aliaga sen sijaan joutui osin Katajankin käsittelyn saattelemana todelliseen syöksykierteeseen. Tärinä oli niin raju, että joukkueen taru päättyi kauden 2013-14 jälkeen lopullisesti sen jäätyä Turkin liigan viimeiseksi (16.) ja pudottua sarjaporrasta alemmas.

Kataja Basketin uudet seikkailut vievät joensuulaiset ensi viikolla Bulgariaan, jossa käydään karsinta paikasta FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen. Keskiviikkona pelattavassa turnausvälierässä vastaan asettuu israelilainen Hapoel Haifa. Ottelu on seuralle 99. kansainvälisillä kentillä, joilla se on tähän mennessä kohdannut joukkueita kaikkiaan 26 eri Euroopan maasta. Voitto tarkoittaisi paikkaa turnausfinaalissa ja jälleen yhtä uutta ennätystä suomalaisessa koripallohistoriassa.

Lisätietoa:
> Kataja Basketin kokoonpano kaudella 2012-13 (KatajaBasket.fi)
Kataja Basket FIBA EuroChallenge 2012-13:ssa: Karsinta | Lohkovaihe | Jatkolohkovaihe | Pudotuspelit (KatajaBasket.fi)

« Takaisin