Ajankohtaista
Pantteri-jahti huipentuu Salosta käynnistyvään finaalisarjaan!

Kuva: Korisliiga.fi
Lauantaina Salohallissa käynnistyvässä finaalisarjassa vastakkain asettuvat runko-/jatkosarjan ykkösjoukkue Salon Vilpas ja sijalta seitsemän pudotuspeleihin startannut, kevään aikana historiallisen nousun kultakamppailuun tehnyt Kataja Basket.
Joukkueet kohtaavat playoffeissa kautta aikain viidettä kertaa. Ensikohtaamisessa 14 vuotta sitten (2012) Kataja oli puolivälierissä ylivoimainen (voitot 3-0). Vilpas iski kunnolla takaisin neljä vuotta sitten (2022), kun se eteni vastustamattomasti välieristä finaaleihin (voitot 4-1). Kahdesta pronssiottelusta (2023, 2025) molemmilla on yksi voitto. Yhteisistä pudotuspelikamppailuista moni muistaa todennäköisesti parhaiten vuoden 2017, jolloin Mehtimäen jäähallissa juhlittiin Katajan seurahistorian toista Korisliiga-mestaruutta (voitot 4-2).
Finaaliesiintyminen on Kataja Basketille yhdeksäs (2 mestaruutta), Salon Vilppaalle viides (1 mestaruus).
Joensuulaisittain erikoisen kauden aikana Kataja on voittanut tähän mennessä pelaamistaan otteluista (43) useamman vieras- kuin kotikentällä. Kotipelisaldo ennen finaalisarjaa on lukemassa 12 voittoa 21 ottelusta (57 %), vierasvastaava puolestaan 13 voittoa 22 ottelusta (59 %). Erikoisuuksiin lukeutuu myös se, että Vilpas on kaatunut kahdesti yhtä monessa kohtaamisessa ja Kataja on ainoa joukkue jota salolaiset eivät ole tällä kaudella sarjassa vielä kaataneet.
Marraskuisessa kotiottelussa (87-83) joensuulaisten ykkösnimet olivat Henri Permanto (23 pistettä/8 levypalloa), Jermaine Marshall (20/12) ja Henri Kantonen (21/6), vierailta tehokkaimmin pelasi Jalen Brooks (21/10). Tammikuussa päättyi peräti 14 peräkkäistappion putki (vv. 2018-25) Salohallissa. Maukkaan vierasvoiton (92-89) takuumieheksi kohosi De’Vion Harmon (37 pistettä), Vilppaan tehokkain pelaaja oli Ansley Almonor (20/10).
Kun pallo lauantaina nousee ilmaan, katseet kääntyvät muutamien erityisen kovien kotimaisten nimien suuntaan. Vilppaan Mikko Koivisto (39) on lämmennyt samassa tahdissa kevättuulen kanssa eikä olisi minkäänlainen ihme, jos urallaan kolme mestaruutta (Bisons 2012 ja 2013, Vilpas 2021) voittanut hurja heittäjä ratkaisisi matsin tai pari.
Toinen erityisen kokenut usean mestaruuden voittanut peluri on Katajan Henri Kantonen (28). Profiilinsa koripalloilijana on hieman erilainen kuin ”Koivarilla” ja yhteydessään voidaan huoletta käyttää ilmaisua ”Katajan tärkein pelaaja”. Pallovarman pelintekijän CV:ssä on Koiviston tapaan kolme miesten SM-kultaa (Karhu Basket 2018 ja 2022, Seagulls 2025) ja ”Henkan” johdolla joensuulaiset ovat pudottaneet tänä keväänä kultakamppailusta jo kaksi edellistä seuraansa. Mainittakoon, että takamies on edustanut Korisliigassa myös Vilpasta…
Kantoselle kovan haasteen pelintekoherruudesta heittää vasta 18-vuotias Samu Adler. Hänestä on tullut hyvin lyhyessä ajassa Vilppaan pelin sielu ja moni puhuu nuorukaisesta parhaana 18-vuotiaana Korisliiga-pelaajana sitten Petteri Koposen ja Teemu Rannikon. On selvää, että Kataja-leirissä mietitään keinoja hidastaa juuri häntä, ensi syksynä yhdysvaltalaiseen Butlerin yliopistoon suuntaavaa 196-senttistä pelipaikat 1-3 hallitsevaa taituria.
Jonkinlainen lisämauste finaalisarjaan lienee myös se, että Sebastian ”Sebu” Lindberg (Vilpas) ja Jermaine Marshall (Kataja) pelaavat viime kauden seurojaan vastaan. Lindberg on sekä erinomainen puolustaja että aina valmis laittamaan palloa ilmaan. Marshall halunnee unohtaa henkilökohtaisella tasollaan arvioituna alakanttiin menneet välierät eikä näyttöhalujensa perään tarvinne paljoa kysellä.
Finaalisarjan yksi mielenkiintoisista erikoisuuksista on Vilpas-apuvalmentaja Teemu Rannikon erityisen merkittävä rooli sekä Katajan että Vilppaan seurahistoriassa. ”Taikurihan” edusti pelaajana molempia joukkueita, Katajaa 2013-17 ja Vilpasta 2017-21, ja vaikutti ratkaisevasti siihen, että sekä Joensuussa (2015) että Salossa (2021) päästiin vihdoin juhlimaan organisaatioiden ensimmäisiä Korisliiga-mestaruuksia. Kataja-kevään 2015 mestarijoukkueessa Pantterin nosti ilmaan -ensimmäistä kertaa pitkällä pelaajaurallaan- myös nykyinen päävalmentaja ja Rannikon hyvä ystävä Petri Virtanen.
Finaalipari, lyhyt oppimäärä:
Kataja Basket Salon Vilpas
Korisliiga-kausi 31. (1. kerta v. 1969) 26. (1. kerta v. 1996)
Sijoitus viime kaudella 4. 3.
SM-kultaa 2015, 2017 2021
SM-hopeaa 2003, 2006, 2009, 2011, 2012, 2014 2017, 2018, 2022
SM-pronssia 2002, 2005, 2007, 2013, 2023 2025
Suomen Cup -mestari 2003, 2011, 2012, 2023 2019
Jäädytetyt pelinumerot
11 Eero Oksava (19.03.2010) 1 Leo Järvinen (04.10.2003)
14 Petri Virtanen (28.09.2019) 8 Roope Ahonen (28.10.2023)
15 Sami Lehtoranta (28.09.2019) 8 Ilpo Jalonen (15.03.2025)
9 Leon Huff (05.11.2022) 7 Juho Nenonen (13.12.2025)
Finaalien ohjelma:
la 02.05. klo 16:30 Salon Vilpas–Kataja Basket Salohalli ti 05.05. klo 18:30 Kataja Basket–Salon Vilpas Motonet Areena la 09.05. klo 18:00 Salon Vilpas–Kataja Basket Salohalli ti 12.05. klo 18:30 Kataja Basket–Salon Vilpas Motonet Areena Tarvittaessa: to 14.05. klo 18:00 Salon Vilpas-Kataja Basket Salohalli la 16.05. klo 17:00 Kataja Basket–Salon Vilpas Motonet Areena ti 19.05. klo 18:30 Salon Vilpas–Kataja Basket Salohalli
Lisätietoa:
Vilpaskoripallo.fi
Korisliiga.fi/Salon Vilpas
Korisliiga.fi/Kataja Basket