Ajankohtaista

FIBA Europe Cup 2016 -avaus keskiviikkona Joensuussa, Kataja Basket tähyää jatkopeleihin

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n organisoima seurajoukkuekilpailu, uudelta nimeltään FIBA Europe Cup, käynnistyy Kataja Basketin osalta keskiviikkona kotiottelulla bulgarialaista BC Rilski Sportistia vastaan.

fiba-europe-cupUudistuneessa kilpailussa on mukana kaikkiaan 56 joukkuetta. Ne on jaettu 14 neljän joukkueen alkulohkoon, jossa kukin joukkue pelaa 2. joulukuuta mennessä kolmesti kotona ja kolmesti vieraissa. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsevät suoraan 32 parhaan jatkolohkoon, jonne yltävät myös neljä parasta lohkokolmosta.

Katajan ja Rilski Sportistin kanssa samassa alkulohkossa pelaavat valkovenäläinen Tsmoki-Minsk sekä slovakialainen MBK Rieker COM-therm Komárno.

Edelliset seitsemän kautta vastaava kilpailu tunnettiin nimellä FIBA EuroChallenge, johon -ja ylipäänsä virallisiin kansainvälisiin peleihin- joensuulaiset osallistuivat ensi kertaa kaudella 2012-13. Kataja saavutti menestystä välittömästi tiensä vietyä neitsytkaudella lopulta aina pudotuspelivaiheeseen, puolivälieriin, saakka. Tämän jälkeen trendi on ollut laskusuuntainen, sillä kaudella 2013-14 joukkue voitti kuudesta alkulohko-ottelustaan kaksi ja viime kaudella 2014-15 ei voittoja tullut enää yhtään.

Jukka Toijala on ollut vastuuvalmentajana kuutta vaille kaikissa Kataja Basketin pelaamissa kansainvälisissä otteluissa (22/28) ja hän uskoo vahvasti näiden pelien merkitykseen.

– Esimerkiksi viime vuonna Kataja hävisi kaikki kuusi alkulohko-otteluaan, mutta olen varma että joukkue kasvoi niiden myötä ja tällä oli oma vaikutuksensa keväällä saavutettuun menestykseen.

– Tällä kaudella alkulohkomme ennakkosuosikki on Minsk, joka on ottanut VTB-liigassa kovia voittoja. Etukäteen arvioituna taistelemme lujasti kakkossijasta yhdessä bulgarialaisten ja slovakialaisten kanssa. On muistettava, että muutama lohkokolmonenkin pääsee jatkoon eli jokaisen pelin lopputuloksella on merkitystä: voita mahdollisimman paljon ja häviä mahdollisimman vähän. Meille on tällä kaudella ollut haasteellista pelata ehjä 40-minuuttinen, joten tekemistä tulee kyllä riittämään.

rilski-logoErityistarkkailussa bulgarialaisten pelinteko-osasto 

Avausvastustaja BC Rilski Sportist selvisi viime kaudella Bulgarian NBL-liigassa välieriin ja kansainvälisessä Balkanin liigassa* finaaliin. Sen paras saavutus kotimaassaan on pronssimitali keväältä 2013. Balkanin liigassa joukkue juhli mestaruutta v. 2009.

FIBA:n sarjoihin seura on osallistunut kerran, kaudella 2013-14, jolloin se voitti EuroChallengessa yhden pelin.

Tämä kausi omassa NBL-liigassa on käynnistynyt yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla. Avausvoiton joukkue pelasi viime lauantaina, kun Spartak Pleven kaatui vieraskentällä 84-72 takamiestensä hyvän panoksen siivittämänä.

– Rilskillä on etenkin takakentällään taitavia kavereita, Toijala tietää tämän kauden joukkueesta.

Frank Turner on näppärä, pienikokoinen pelaaja, joka menee kovaa korille. Tekee pisteitä ja luo paikkoja muille. Tukenaan hänellä on 36-vuotias Yordan Bozov, joka on varmasti nähnyt ja kokenut Balkanilla aika lailla kaiken.

– Isoista pelaajista Tony Gugino pelaa enimmäkseen naama kohti koria, heittelee kaukaa. Rookie-sentteri Corey Petros pelaa sitten enemmän sisällä.

– Rilskin neljäs amerikkalaispelaaja Tristan Carey on mielenkiintoinen kaveri. Hän on todella hyvä urheilija, jolla on potentiaalia tulla kovaksi skoraajaksi.

– Joukkueena entisen maajoukkuevalmentajan (Rosen Barchovski) ryhmä on tiukasti roolitettu ja jenkeillä on vapaudet tehdä juuri niitä asioita missä he ovat hyviä. Jos heillä on mahdollisuus juosta kenttää niin sitten he juoksevat, muuten pelaavat rauhassa ”settiä”. Pelityylinsä muistuttaa jonkin verran romanialaisjoukkueiden pelityyliä. Me tulemme keskittymään ennen kaikkea ”pointtinsa” puolustamiseen.

Tony Gugino ei pelannut Bulgarian liigan ottelussa sunnuntaina – poissaolonsa syytä ei ole uutisoitu. Kataja-pelaajisto on terveenä lukuun ottamatta Tommi Huolilaa, joka loukkasi jalkaansa lauantaina Korisliiga-väännössä BC Nokiaa vastaan sen verran, että joutui jättämään pelin kesken.

– Tommi pystyi kävelemään Areenalta omin voimin, joten voi olla, että mistään vakavasta ei ole kysymys. Toivomme todella, että hän pystyisi pelaamaan keskiviikkona, varmuutta tästä ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole, ”Toikka” kertoo.

* Balkanin liiga (Balkan International Basketball League) on kansainvälinen koripallosarja, jota on pelattu kaudesta 2008-09. Viime kaudella mukana oli 10 joukkuetta, jotka tulivat Albaniasta, Bulgariasta, Kosovosta, Makedoniasta, Montenegrosta ja Romaniasta.

Tavoitteena jatkopaikka

Toijalan edellisistä kansainvälisistä seurajoukkueotteluista on aikaa lähes kaksi vuotta ja into päästä aloittamaan uusi kausi on kova.

– On upeaa olla jälleen mukana. Edellisistä kerroista on hyviä muistoja, vaikka viimeksi (kaudella 2013-14) pelimme päättyivätkin kotitappioon Bakkenille. Tälläkin kertaa mukana on huikean kovia jengejä ja varsinkin jatkolohkossa olisi mahdollisuus kohdata jo todella isoja nimiä.

– Tällä kaudella alkulohkopelit pelataan tiiviisti, ilman yhtä ylimääräistä viikon taukoa. Edessä on makea jakso kaudesta ja tavoittelemme ilman muuta jatkopaikkaa ja lisää pelejä.

– Kaiken kaikkiaan kyseessä on upea kisa ja iso kiitos mukaan pääsystä kuuluu jälleen yhteistyökumppaneillemme. Myös kotiyleisön tuki on ollut näissä peleissä aina fantastista ja sen merkitys on ollut joukkueelle suuri. Toivotaan, että saamme tällä kertaa paikalle uusiakin katsojia yli lajirajojen, ovathan kansainväliset pelit Joensuussa aina harvinaista herkkua!

BC Rilski Sportist FIBA Europe Cupissa 2015-16

rilski2015-16
Copyright © BC Rilski Sportist

 #                          Pit   Pa  Synt   Pp A-mo  Kasv.seura/yliopisto 
 1 Tristan Carey (USA)      193   84  1991    2    -  Longwood University, USA
 4 Frank Turner (USA)       176   80  1988    1    -  Canisius College, USA
 7 Georgi Barzakov          202   86  1994  3-4    -  Lukoil Academic  
10 Krasimir Georgiev        195  112  1989    4    -  Rilski Sportist
11 Lubomir Kirov            194  102  1989  2-3    -  Rilski Sportist
12 Zlatin Georgiev          195  103  1985  2-3    X  Levski Sofia
14 Yordan Bozov (C)         191   88  1979  1-2    X  CSKA Sofia
15 Todor Todorov            200  109  1982    5    -  Chernomorets Burgas
20 Aleksandar Milov         197   76  1995  3-4    -  Overgas Sofia
21 Darin Ivanov             185   78  1991    1    -  Rilski Sportist
22 Corey Petros (USA)       208  111  1992    5    -  Oakland University, USA
24 Veselin Veselinov        201   98  1983  3-4    X  Slavia Sofia/West Virginia St. Univ., USA  
40 Anthony Gugino (USA)     206   96  1986  4-5    -  Hillsdale College, USA

Päävalmentaja: Rosen Barchovski
Apuvalmentaja: Ludmil Hadjisotirov
Fysioterapeutti: Filip Georgiev
Joukkueenjohtaja: Georgi Mitrev
Manageri: Borislav Chilingirov

Avainpelaajat

Takamiehet:

Frank Turner (USA) (176 cm/s. 1988)

Kuudes ammattilaiskausi, kolmas kerta europeleissä. Ensimmäinen kausi joukkueessa. Uran aluksi kaksi vuotta (2010-12) Hollannin pääsarjassa, jossa mestari keväällä 2012, syöttökuningas 2011 ja 2012. Seuraavalla kaudella (2012-13) Puolassa Supercup- ja cup-mestaruus, lisäksi Eurocup-pelejä. Loppukausi Ranskan kakkosliigassa (Pro B). Belgian-kauden 2013-14 (myös EuroChallenge-pelejä) jälkeen Romaniaan, jossa viime kausi.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen: 16,3 pistettä, 3,7 levypalloa, 5,0 syöttöä ja 2,3 riistoa.

> 2014-15 Highlights (YouTube)

Yordan Bozov (C) (191 cm/s. 1979)

36-vuotiaan ex-maajoukkuemiehen kolmas kausi joukkueessa. Kuudes kerta FIBA-europeleissä, kokemusta myös kolmelta kaudelta kansainvälisestä Balkanin liigasta. Pelannut ammattilaisena kotimaansa lisäksi Ukrainassa, Israelissa, Espanjassa ja Kyproksella. Mukana Bulgarian EM-kisajoukkueessa 2005.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen: 16,0 pistettä, 3,3 levypalloa ja 2,0 syöttöä.

> Highlights vs Chernomorets 26.1.2013 (YouTube)

Tristan Carey (USA) (193 cm/s. 1991)

Toinen ammattilaiskausi, ensi kertaa europeleissä. Ensimmäinen kausi joukkueessa. Viime kausi meni enemmän tai vähemmän piloille jätettyään Unkarin-sopimuksensa käyttämättä NBA:n D-liiga -pelipaikan toivossa. Sitä ei kuitenkaan tullut ja nyt on käynnissä uusi startti.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen: 6,3 pistettä, 4,3 levypalloa, 1,7 syöttöä

> Highlights vs Liberty (kausi 2012-13) (YouTube)

Laiturit:

Zlatin Georgiev (195 cm/s. 1985)

Ex-maajoukkuemiehen kolmas kausi joukkueessa. Toinen kerta FIBA-europeleissä, kokemusta myös kuudelta kaudelta kansainvälisestä Balkanin liigasta, jonka mestari vm. 2010. Mukana Bulgarian EM-kisajoukkueessa 2011.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen: 12,3 pistettä, 4,3 levypalloa, 4,0 syöttöä ja 1,7 riistoa.

> ”Zlatin Georgiev on Greg Danielson” (v. 2007) (YouTube)

Veselin Veselinov (201 cm/s. 1983)

Maajoukkuemiehen ensimmäinen kausi joukkueessa, johon siirtyi kuusinkertaisena mestarina bulgarialaista koripalloilua 2000-luvulla hallitsevasta Lukoil Academicista. Kahdeksas kerta FIBA/ULEB-europeleissä: tähän mennessä neljä kautta ULEB Eurocupia ja kolme FIBA EuroChallengea. Pysynyt koko ammattilaisuransa ajan kotimaassaan.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen: 5,7 pistettä, 2,7 levypalloa, 1,7 syöttöä ja 1,3 riistoa.

> Highlighs w/ Lukoil Academic (YouTube)

Korinaluspelaajat:

Anthony Gugino (USA) (206 cm/s. 1986)

Seitsemäs ammattilaiskausi, kolmas kausi joukkueessa. Aiemmin kolme ja puoli kautta Sveitsissä, kaksi ja puoli kautta Bulgariassa. Ensi kertaa FIBA-europeleissä, muuta kansainvälistä kokemusta kahdelta kaudelta Balkanin liigasta.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen (pelannut kahdessa ottelussa): 14,0 pistettä, 6,5 levypalloa, 1,5 syöttöä, 2,0 riistoa ja 1,0 torjuntaa.

> Highlights vs Fribourg (kausi 2011-12) (Vimeo)

Corey Petros (USA) (208 cm/s. 1992)

23-vuotiaan amerikkalaisen ensimmäinen ammattilaispysäkki. Päätöskausi 2014-15 Oaklandin yliopistossa (NCAA I/Horizon League, USA) hyvin tilastoin 14,3 pistettä, 8,2 levypalloa ja 2,0 syöttöä, pelitilanneheittoprosentti peräti 60.

Tilastot Bulgarian NBL-liigasta kolmen kierroksen jälkeen: 9,0 pistettä ja 5,0 levypalloa.

> 2014-15 Highlights (YouTube)

Kun kokemusvertailu käy Katajan avainpelaajiin, ovat Teemu Rannikko ja Lamayn Wilson omaa luokkaansa: Rannikko lähtee jo 12. kerran europeleihin, Wilsonille startti on yhdestoista. Muita hieman kokeneempia joensuulaisnimiä ovat Petri Virtanen (kuudes kerta) ja Jesse Niemi (viides kerta). Ulkomaalaiskolmikolle Trevis Simpson, Carson Desrosiers ja Thomas Scrubb kansainvälinen kosketus seurajoukkuetasolla tulee olemaan ensimmäinen.

Päävalmentajat vertailussa


Jukka Toijala

Rosen Barchovski
Ikä 43 55
Kasvattajaseura Kouvolan Kouvot CSKA Sofia (BUL)
Pääsarjakausi 9. 20.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi 3. 7.
Nykyseurakausi 5. 6.
Mestaruudet 0 1
(Bulgarian liiga: Slavia Sofia 1997)
Voitot kansainvälisissä seurajoukkuepeleissä/
kansainväliset ottelut
10/22 (45 %)
(FIBA EuroChallenge/Kataja Basket)
29/70 (41 %)
(FIBA Europe League**/CSKA Sofia, Balkanin liiga ja FIBA EuroChallenge/BC Rilski Sportist)
Muut saavutukset
  • Korisliigan Vuoden valmentaja 2008
  • Miesten A-maajoukkueen valmennusryhmässä vuodesta 2010
  • FIBA EuroChallengessa sijoitus kahdeksan parhaan joukossa 2013 (Kataja Basket)
  • Kaksi Suomen Cup -mestaruutta (2011 ja 2012 Kataja Basket)
  • Neljä SM-hopeaa (2008 Kouvot, 2011, 2012 ja 2014 Kataja Basket)
  • Kaksi SM-pronssia (2010 Kouvot, 2013 Kataja Basket)
  • Pelaajana
    • 11 A-maaottelua
    • Kolme SM-kultaa (Kouvot)
    • Kaksi Suomen Cup -mestaruutta (Kouvot ja Kataja Basket)
  • Balkanin liigan paras valmentaja 2015 (Rilski Sportist)
  • A-maajoukkueen päävalmentajana 1995, 1997, 2004-06, 2010-12
  • Miesten EM-kisat 2005 ja 2011 (Bulgaria)
  • Kaksi Bulgarian cup-mestaruutta (1997 Slavia Sofia ja 2005 CSKA Sofia)
  • Kaksi Bulgarian pääsarjan hopeaa (2004 ja 2005 CSKA Sofia)
  • Bulgarian pääsarjan pronssia 2013 (Rilski Sportist)
  • Kaksi Balkanin liigan hopeaa (2011 ja 2015 Rilski Sportist)
  • Balkanin liigan pronssia 2013 (Rilski Sportist)
  • Pelaajana
    • Miesten EM-kisat 1985
    • Kuusi Bulgarian mestaruutta (CSKA Sofia)
    • Yhdeksän Bulgarian cup-mestaruutta (CSKA Sofia)
Muuta Piti välivuoden seurajoukkuevalmennustyöstä kesästä 2014 kesään 2015. Tulee kuuluisasta koripalloperheestä. Isä Tsvyatko Barchovski oli kova pelimies 50- ja 60-luvuilla ja hän valmensi myöhemmin pitkään A-maajoukkuetta. Äitiä, Vanya Voynovaa, pidetään yleisesti Bulgarian parhaana naispelaajana kautta aikain. Hän johti 50- ja 60-luvuilla Bulgarian MM-kultaan, -hopeaan ja -pronssille ja hänet on valittu myös tähän mennessä ainoana bulgarialaispelaajana FIBA:n kunniagalleriaan (FIBA Hall of Fame).

** Euroopan kolmanneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, nykyisin nimellä FIBA Europe Cup.

BC Rilski Sportist pähkinänkuoressa

Perustettu: 1959
Kotipaikka: Samokov kaakkois-Bulgariassa, 55 kilometriä pääkaupunki Sofiasta, n. 38000 asukasta
Kotiareena: Arena Samokov, katsojakapasiteetti 2500
Bulgarian-pääsarjakausi: 13. (2003-16)
Kansainvälinen pelikausi: 8. (ensi kertaa kaudella 2008-09)

Saavutukset:

  • Bulgarian pääsarjassa
    • Pronssia: 1 kpl (2013)
    • Sijoitus viime kaudella: 4. (9 joukkuetta)
  • Bulgarian cupissa
    • Hopeaa: 1 kpl (2010)
    • Pronssia: 4 kpl (2011, 2013, 2014, 2015)
  • Balkanin liigassa
    • Kultaa: 1 kpl (2009)
    • Hopeaa: 2 kpl (2011, 2015)
    • Pronssia: 1 kpl (2013)

Kahdeksas kausi kansainvälisissä peleissä (yhtäjaksoisesti kaudesta 2008-09):

2008-09: Balkanin liiga - mestaruus (10 voittoa, 2 tappiota)
2009-10: Balkanin liiga - puolivälierät (5-5)
2010-11: Balkanin liiga - finaalit (7-5)
2011-12: Balkanin liiga - puolivälierät (7-6)
2012-13: Balkanin liiga - pronssia (9-7)
2013-14: FIBA EuroChallenge*** - alkulohko (1-5)
2014-15: Balkanin liiga - finaalit (7-11)

Saldo: 87 ottelua, joista 46 voittoa (53 %)

*** Euroopan kolmanneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, nykyisin nimellä FIBA Europe Cup.

Bulgaria vs. Suomi

  • Bulgariassa on n. 6000 rekisteröityä koripalloilijaa, Suomessa n. 16000
  • Tuoreimmassa FIBA:n maailmanrankingissa Bulgarian miesten maajoukkue on sijalla 51, Suomen sijoitus on 32.
  • Olympialaisissa Bulgarian miehet ovat olleet mukana neljä kertaa (1952, 1956, 1960 ja 1968), paras sijoitus on viides. Suomi on päässyt Olympialaisiin kahdesti, 1952 ja 1964, ja paras sijoituksemme on yhdeksäs.
  • MM-kisakertoja Bulgarian ja Suomen miehillä on yksi kummallakin. Bulgaria oli v. 1959 seitsemäs, Suomi v. 2014 sijalla 22
  • EM-lopputurnauskertoja Bulgarialla on 24, paras saavutus on vuoden 1957 hopea. Toinenkin miesten mitali löytyy, pronssi vuodelta 1961. Edellisen kerran maa oli mukana v. 2011 (13. sija). Suomi pelannut EM-lopputurnauksessa 15 kertaa ja paras sijoitus on kuudes (v. 1967). Tämän vuoden kisoissa olimme sijalla 16.
  • Maaotteluissa Suomen ja Bulgarian miehet ovat iskeneet yhteen kaikkiaan 21 kertaa. Bulgaria on hallinnut kohtaamisia, voitot kirjataan 5-16. Edellinen maaotteluvoittomme on peräti 37 vuoden takaa, vuoden 1979 alusta. Suomi on hävinnyt 12 matsia putkeen, viimeksi EM-karsinnoissa v. 2008.
  • Seurajoukkuetasolla miesten joukkueet ovat kohdanneet europeleissä tähän mennessä yhteensä kahdeksan kertaa, näistä otteluista suomalaisjoukkue on voittanut kolme. Viimeisin kohtaaminen ja voitto on kaudelta 1999-00, jolloin Espoon Honka kaatoi FIBA Saporta Cupin vierasottelussa BK Cherno Moren.
  • Miesten seurajoukkuekilpailuissa parhaimpaan saavutukseen on yltänyt Academic Sofia, joka selvisi aikoinaan kahdesti Mestareiden cupin (nykyisin vastaava status on ULEB Euroliigalla) finaaliin, vuosina 1958 ja 1959. Suomalaisen koripalloilun kovin saavutus on edelleen Helsingin Kisa-Toverien selviytyminen samaisessa kilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon v. 1964.
  • Tällä kaudella miesten eurosarjoissa pelaa yhteensä neljä bulgarialaisjoukkuetta: FIBA Europe Cupissa Rilski Sportist ja hallitseva mestari, maan pääsarjaa meneillään olevalla vuosituhannella dominoiva Lukoil Academic (kaikkiaan 24 mestaruutta, joista 12 vuoden 2002 jälkeen) sekä Balkanin liigassa Beroe ja Levski 2014.
  • Kauden 2014-15 loppuun mennessä syntyperäisiä bulgarialaisia pelaajia on siirtynyt maailman kovimpaan koripalloliigaan NBA:han yksi: Georgi Glouchkov (Phoenix Suns 1985-86). Suomalaiset NBA-nimet ovat Hanno Möttölä (Atlanta Hawks 2000-02) ja Erik Murphy (Chicago Bulls 2013-14).

Yhteenveto:

Maajoukkueet
Olympiakisat
Osallistumiskerrat 2 4
Mestaruudet
Mitalit
MM-kisat
Osallistumiskerrat 1 1
Mestaruudet
Mitalit
EM-kisat
Osallistumiskerrat 15 24
Mestaruudet
Mitalit 2
Seurajoukkueet
Osallistuminen suurimpiin eurosarjoihin
(ULEB/FIBA/VTB)
Osallistuneita joukkueita yhteensä
(molemmilla vv. 1958-16)
18 19
Osallistumiskerrat 111 130
Mestaruudet
Taso 1
(FIBA European Champions´ Cup/
FIBA Euro League/FIBA SuproLeague/ULEB Euroleague)

(Paras saavutus HKT:n pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 1964)

(Paras saavutus Academic Sofian kaksi finaalipaikkaa, v. 1958 ja v. 1959)

Taso 2
(FIBA European Cup Winners´ Cup/
FIBA European Cup/FIBA Saporta Cup/ULEB Cup/ULEB Eurocup/VTB United League)

(Paras saavutus ToPo:n pääsy 16 parhaan joukkoon v. 1998)

(Parhaat saavutukset kaksi välieräpaikkaa: BC Botev v. 1967 ja CSKA Sofia v. 1975)

Taso 3
(FIBA Korac Cup/FIBA Europe Champions Cup/FIBA Europe League/FIBA EuroCup/FIBA EuroChallenge)

(Paras saavutus Katajan pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 2013)

(Paras saavutus Lukoil Academicin pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 2011)

Taso 4
(FIBA Europe Regional Challenge Cup/FIBA Europe Cup/FIBA EuroCup Challenge)

(Paras saavutus LrNMKY:n pääsy neljän parhaan joukkoon v. 2006)

(Paras saavutus Lukoil Academicin pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 2003)

 

Lisätietoa/linkkejä



FIBA Europe Cup 2016 -avausottelu Kataja Basket – BC Rilski Sportist (BUL) LähiTapiola Areenalla keskiviikkona 28.10. klo 18:30

Liput: 20/12/7 eur, ennakkoon Ennakkolippu.com ja Kataja Shop (Kauppakeskus Metropol).

Otteluisäntä: Korhonen Yhtiöt

Ottelu nähtävissä myös VeikkausTV:llä. Selostajana Timo Elo.

Tervetuloa!

« Takaisin