Ajankohtaista

Déja-vu: Unelman säilymiseksi on Pinar Karsiyakan kaaduttava kotikentällä

Kun Mestarien Liigan alkulohkovaihetta on pelaamatta enää yksi kierros, ollaan joensuulaisittain täsmälleen samanlaisessa tilanteessa kuin neljä vuotta sitten. Myös tuolloin oli kotikentällä vastassa turkkilainen Pinar Karsiyaka ja pudotuspelipaikka silloisessa FIBA EuroChallengessa edellytti voittoa sekä sopivasti apuja muilta joukkueilta. Lohkon viimeiset ja ratkaisevat ottelut käynnistyvät tiistai-iltana klo 21:30.

Tällä kertaa paikka pudotuspeleihin (24 parasta) edellyttää kotivoiton lisäksi sitä, että joko venäläinen Avtodor Saratov tai romanialainen CSM CSU Oradea häviää oman ottelunsa. Toisaalta mikäli Oradea voittaisi ja Saratov häviäisi, olisi tuolloin myös israelilaisen Maccabi Rand Median hävittävä päätösottelunsa.

Saratov pelaa Ranskassa lohkovoiton jo varmistanutta Le Mansia vastaan, Oradea italiassa Umana Reyer Veneziaa vastaan ja Maccabi Rand Media Ukrainassa Khimikiä vastaan.

Le Mansin motivaatio taistella kaikkensa antaen voi olla kyseenalainen, mutta ainakin Venezia tulee tekemään kaikkensa kahden sarjapisteen eteen: kolme parasta lohkokakkosta etenee viiden lohkoykkösen tapaan suoraan 16 parhaan joukkoon ja Katajan lohkossa juuri italialaiset ja turkkilaiset käyvät lopullisen kamppailun arvokkaasta kakkospaikasta.

Mestarien Liigan lohko B:n tilanne ennen viimeistä kierrosta.
Kunkin lohkon neljä parasta sekä koko alkulohkovaiheen neljä parasta lohkoviitosta jatkavat pudotuspeleihin. Kataja voi yltää parhaimmillaan lohkossaan viidenneksi mikä riittäisi jatkopaikkaan.

On selvää, että Kolme edellistä otteluaan hävinneen Katajan urakkaa vaikeuttaa tiistaisen kamppailun suuri merkitys myös Karsiyakalle. Neljä vuotta sitten, helmikuussa 2013, näin ei ollut turkkilaisten varmistettua lohkovoiton jo aiemmin. Panoksettomuus näkyi vieraiden suorittamisessa, mutta Kataja pelasi joka tapauksessa upean ottelun, jonka se voitti lukemin 87-79. Palkintona oli tuolloin paikka FIBA EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon mikä on edelleen seuran paras saavutus kansainvälisillä kentillä.


Euroihme alkuvuodesta 2013.
Sanomalehti Karjalaisen videomateriaalia.

Tällä kaudella ensimmäistä kertaa pelattavassa FIBA Mestarien Liigassa Kataja on voittanut kuudesta kotiottelustaan vain kaksi (Le Mans, Avtodor). Vieraskentillä on sen sijaan kulkenut historiallisen hyvin: neljä voittoa seitsemästä ottelusta. Etenkin pisteet Karsiyakan kotiluolasta (84-66) olivat melkoinen ”pommi” eivätkä voitot Israelin mestarin Maccabi Rand Median kotikentältä Rishon LeZionista sekä Ranskan Le Mansista jättäneet nekään ketään kotimaisen koripalloilun ystävää kylmäksi.

Karsiyakan vierassaldo ei ole suomalaisnäkökulmasta katsottuna mitenkään erityisen hurja: kolme voittoa (Oradea, Avtodor, Khimik) kuudesta ottelusta. Se on hävinnyt kaksi edellistä vieraspeliään, 21. joulukuuta Maccabi Rand Medialle (69-78) ja 11. tammikuuta Le Mansille (61-65).

Vahva, uudistunut takakenttä, NBA-kokenut Summers…

Katajan käytyä shokeeraamassa turkkilaiset marraskuun lopussa tapahtui Karsiyakan riveissä välittömästi yksi muutos: takamies Kevin Dillard sai lähtöpassit ja tilalleen hankittiin Mike Green, joka on Petteri Koposen Khimki-seurakaveri Venäjän liigasta ja Eurocupista kaudelta 2013-14. Green on paitsi kokenut, myös todella hyvä ”kenttäjohtaja”, joka Teemu Rannikon tapaan saa ympärillään olevista pelaajista näiden parhaat tehot irti. Tästä kertoo mm. syöttökeskiarvonsa Mestarien Liigassa, tällä hetkellä 7,0.

Toisena takamiehenä Karsiyakalla häärii J´Covan Brown, joka on joukkueen paras pistemies (BCL-ka 15,4). Kollegansa Muhammed Baygülin 10,3 pistettä ottelua kohden kannattaa myös huomioida.

Puolan maajoukkuemies Mateusz Ponitka on monipuolinen yleispelaaja ja todellinen ”ikitaistelija”, joka valittiin viime Eurocup-kauden päätteeksi sarjan ”Nousevaksi tähdeksi”.

Ison laiturin tontille kokemusta tuo neljällä kaudella NBA:ssakin pelannut DaJuan Summers, joka on erityisen vaarallinen kolmen pisteen viivan takaa (tarkkuus 44 %). Häntä tuuraamaan Karsiyakalla on asettaa 31-vuotias konkari Brent Petway, mm. donkkimestaruuksillaan (NBA D-liiga, Kreikka) mainetta saavuttanut pelaaja.

Sisäpelaaja Josh Owens edusti viime kaudella Umana Reyer Veneziaa. Hänet on valittu kahdella kaudella (2015, 2016) Italian pääsarjan tähdistöotteluun.

On erityisen merkillepantavaa, että Kataja onnistui Turkissa lähes täydellisesti kaikkien muiden paitsi 21 pistettä viimeistelleen Summersin kanssa. Oman korin alusta pysyi tukittuna eikä ilmaisia layupeja annettu, kuten esim. tämä Daniel Mullingsin Mateusz Ponitkan yllättänyt ”siivous” osoittaa:

Katajan paras pistemies Mestarien Liigassa on ollut Rion Brown, jonka noteeraus 17,2 on tällä hetkellä sarjan neljänneksi korkein. Levyreitä Brown repii keskimäärin 6,1 per ottelu. Tarkkuutensa kolmen pisteen heitoissa on huima 46 % eikä 18 vapaaheitostaan ole vielä yksikään lipsahtanut ohi.

Daniel Mullingsin (14,1 pistettä/6,9 levypalloa/3,3 syöttöä/0,8 torjuntaa) otteet ovat ailahdelleet, mutta kokonaisuutena hän pelaa todella hyvää kansainvälistä kautta. Riistolukemansa 2,8 on sarjan paras ja teholukunsa 17,0 viidenneksi paras.

Jarekious Bradley (9,5/4,1) on esiintynyt viime aikoina erityisen pirteästi. Esimerkiksi vajaa viikko sitten Romaniassa laituri piti joukkuetta hetken aikaa lähes yksinään mukana voittotaistelussa. Heittotarkkuutensa (kakkoset 61 %, kolmoset 38 %, vapaaheitot 92 %) on ollut läpi kauden erinomainen.

Uusi sisäpelaaja Kervin Bristol (6,0/8,0/1,5 tor.) tuo juuri sitä puolustusuhkaa, jota joukkue on kaivannut. Saadessaan pallon maalatulle alueelle Haitilta kotoisin oleva ”torni” viimeistelee tarkasti (kakkosprosenttinsa on peräti 86). Läsnäolonsa helpottaa Tommi Huolilan (2,2/2,2/0,8 tor.) ja Vesa Mäkäläisen (4,7/2,2) urakkaa vastustajan jättien paimentajina ja myös Joey Kingille (10,7/3,0) jää enemmän tarmoa hyökkäyspäässä operoimiseen.

Kapteeni Teemu Rannikko (13,6/2,2) on sarjan toiseksi paras koriin johtavien syöttöjen antaja keskiarvollaan 7,1 per ottelu. Teholukunsa 16,4 on joukkueen toiseksi paras (Mullings on ykkönen) ja koko liigassa 11. korkein.


Joukkuevertailua statistiikan muodossa.
Kaksikko on tilastollisesti todella tasainen ja merkittäviä eroja löytyy lähinnä vapaaheittotarkkuuksista, nopeista hyökkäyksistä tehdyistä pisteistä (Fast break points) sekä ns. penkkipelaajien tekemistä pisteistä (Points from the bench). Vapaaheitoissa turkkilaiset ovat olleet selvästi parempia, mutta Kataja kuittaa tätä puutettaan juoksemalla ”nopeista” keskimäärin 13,0 pistettä ottelua kohden Karsiyakan jäädessä 7,2:een. Penkiltä Karsiyaka saa keskimäärin 37,5 pinnaa per ottelu, Kataja 30,5.
Huom. Lukuihin on laskettu mukaan myös karsintakierrokset, joilla Kataja pelasi kaksi ottelua ruotsalaista Södertälje Kingsiä vastaan.

Molemmat joukkueet pelasivat viikonloppuna. Kataja liikkui Korisliiga-parketilla Joensuussa hyvällä asenteella ja antoi kyytiä Tampereen Pyrinnölle lukemin 93-66. Sarjapisteiden ohella illan parasta antia oli koko joukkueen työmoraali sekä se ettei päävalmentaja Greg Gibsonin tarvinnut juurikaan rasittaa avainmiehiään.

Karsiyaka puolestaan voitti lauantaina vieraskentällä Tofasin 86-80 vahvistaen asemiaan Turkin BSL-liigan ylemmässä keskikastissa. DaJuan Summers oli jälleen kovassa vireessä iskemällä 26 pistettä ja repimällä 12 levypalloa.

”Kovaa ja viisaasti”

Päävalmentaja Gibson nostaa Karsiyakan kovasta rosterista esiin muutaman nimen.

– Mielestäni (takamies Mike) Green on parempi kuin (joukkueen jättänyt Kevin) Dillard. Hän saa muut hyvin mukaan ja heittotaitoakin löytyy. Emme kuitenkaan voi keskittyä häneen liikaa, sillä myös (J´Covan) Brown on vierellään todella vaarallinen. Lisäksi heidän ”iso nelosensa” (DeJuan) Summers heittää kaukaa yli 40 prosentin tarkkuudella.

– Olen seurannut myös (Mateusz) Ponitkaa jo pidempään ja se että hän ei tehnyt meitä vastaan Turkissa pistettäkään on kyllä melkoinen ihme.

Kataja-leirissä on varauduttu siihen, että turkkilaiset tulevat käymään kovaa päälle.

– Ei ole epäilystäkään etteikö Karsiyaka tulisi Joensuuhun hyvällä asenteella. He haluavat varmasti kuitata kotitappion ja ottaa lohkon kakkospaikan kannalta tärkeän voiton.

– He pelaavat aktiivisesti, pelitapansa on pyrkiä pitämään tempoa aina kun mahdollista. Toisaalta heillä on myös yli 30 erilaista hyökkäyspään-optiota, joilla pyrkivät luomaan laadukkaita korintekopaikkoja.

– Me yritämme vastata haasteeseen pakottamalla Karsiyakan puolen kentän peliin. Menetykset tulee minimoida ja levyreissä on pärjättävä. Jos onnistumme, meillekin avautuu mahdollisuus päästä juoksemaan kenttää. Turkissa kontrolloimme levypallopeliä ja se oli yksi voittomme avaintekijä.

– Pelataan kovaa ja viisaasti, Gibson tiivistää.

Kataja pääsee otteluun lähes täydellä kokoonpanolla. Vain viime päivinä kuumeilleen Tommi Huolilan tilanne on pienoinen kysymysmerkki.

Kävi tiistai-iltana LähiTapiola Areenalla miten tahansa Katajan kansainvälinen kausi jatkuu varmuudella vähintään edelliskausilta tutussa FIBA Europe Cupissa (ent. FIBA EuroChallenge), jonka playoff-vaiheeseen joensuulaisten lopullinen sijoitus (Mestarien Liigan sijat 25-32) tulee riittämään.

– Näin se taitaa olla. Mutta joukkueen ehdoton unelma ja tavoite on edetä pudotuspeleihin juuri Mestarien Liigassa ja sen eteen teemme tiistai-iltana kaikkemme, päävalmentaja kuittaa.

Kolmessa vuodessa Euroliigaan

Karsiyaka SK (”Sports Club”) on perustettu jo v. 1912 ja koripallotoiminta seurassa käynnistyi v. 1966. Tänä päivänä toimintaa on koripallon lisäksi jalka-, lento- ja käsipallossa, tenniksessä, uinnissa, purjehduksessa, keilailussa ja biljardissa.

Miesten koripallojoukkue on pelannut maan pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1974. Kansainvälisille kentille se lähti vuonna 1975.

Vuosina 1975-87 Karsiyaka sijoittui lähes poikkeuksetta Turkin pääsarjan ylempään kastiin: kolmesti kolmanneksi, kerran neljänneksi, kahdesti viidenneksi, kolmesti kuudenneksi, kahdesti seitsemänneksi. Piikkeinä koettiin finaalipaikka v. 1984 ja ensimmäinen mestaruus v. 1987.

Tuloksellisesti hieman laimean 1990-luvun jälkeen Karsiyaka saavutti v. 2004 parhaan sijoituksensa 17 vuoteen yltämällä välieriin.

Ufuk Sarican tultua päävalmentajaksi kesällä 2012 joukkue alkoi menestyä aiempaa paremmin myös kansainvälisillä kentillä. Keväällä 2013 Karsiyaka pelasi FIBA EuroChallengen finaalissa, siitä vuoden päästä astetta kovemmassa Eurocupissa 32 parhaan joukkoon. Vuonna 2015 Eurocup-taival vei jo kahdeksan parhaan joukkoon.

Kun Karsiyaka voitti sensaatiomaisesti Turkin mestaruuden keväällä 2015, avutui ovi Euroopan kovimmille korisparketeille. Näin Sarican v. 2012 julkituoma unelma ”kolmessa vuodessa Euroliigaan” toteutui.

Pinar Karsiyaka 2016-17


Päivitys kokoonpanoon: Kevin Dillardin (nro 1, eturivissä toinen oikealta) on korvannut Mike Green (ei kuvassa).
Kuva: BasketballCL.com

 #                Pelipaikka  Pit   Pa  Synt A-mo Kasvattajaseura/yliopisto                  
 4 Brent Petway (USA)    4-5  205  102  1985   -  Michigan, USA
 5 Muhammed Baygül       1-2  191   84  1992   -  Galatasaray
 9 Egemen Güven            5  209  100  1996   -  Pinar Karsiyaka
10 Mike Green (USA)        1  185   83  1985   -  Butler, USA
13 Mert Celep              4  201  102  1995   -  Pinar Karsiyaka
14 J´Covan Brown (USA)   1-2  188   92  1990   -  Texas, USA
20 Mateusz Ponitka (POL) 2-3  197   93  1993  64  UKS Kasprowiczanka Ostrow Wielkopolski, POL
22 Josh Owens (USA)      4-5  206  109  1988   -  Stanford, USA
25 Erdi Gülaslan           3  200   94  1994   -  Bornova Belediye
33 Alp Karahan           2-3  192   88  1998   -  Pinar Karsiyaka
34 Soner Sentürk         1-2  193   91  1986   -  Darussafaka
35 DaJuan Summers (USA)    4  203  109  1988   -  Georgetown, USA
48 Görkem Dogan            5  208       1998   -  Pinar Karsiyaka

Päävalmentaja: Nenad Markovic (BIH)
Apuvalmentajat: Ceyhun Cabadak, Sinan Aksoylar

Oletettu aloitusviisikko​:

Takamiehet (pelipaikat 1-2)

 

Mike Green (USA) (185 cm/s. 1985)

Ammattilaiskausi: 9.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 7.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 0
Muuta:

  • Liittyi Karsiyakan riveihin joulukuussa toisesta Turkin pääsarjan joukkueesta Best Balisikerista Kevin Dillardin saatua Kataja-tappion jälkeen lähtöpassit
  • Erittäin kokenut pelaaja, joka on esiintynyt urallaan Turkin lisäksi mm. Italian, Ranskan ja Venäjän pääsarjoissa
  • Pelannut kolmella edellisellä kaudella Eurocupia, venäläisessä Khimkissä 2013-14 yhdessä Petteri Koposen kanssa
  • Loistava syöttäjä: lähes jokaisella pelaamallaan kaudella ko. sarjan 3 parhaan koriin johtavien syöttöjen antajien joukossa
  • Kuluvalla kaudella
    • Turkin pääsarjassa (5 ottelua) keskimäärin 14,8 pistettä, 6,0 syöttöä, 2,2 riistoa
    • Mestarien Liigassa (4 ottelua) keskimäärin 9,2 pistettä, 7,0 syöttöä, 2,2 riistoa
      • Ei pelannut 1. kohtaamisessa Katajaa vastaan


J´Covan Brown
 (USA) (188 cm/s. 1990)

Ammattilaiskausi: 5.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 3.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1

  • Kazakstan 2015 (BC Astana)

Muuta:

  • Pelaa toista kauttaan Turkin pääsarjassa, aiemmin urallaan mm. kaksi kautta Kreikan pääsarjassa
  • Kuluvalla kaudella
    • Turkin pääsarjassa (14 ottelua) keskimäärin 9,8 pistettä, 4,6 syöttöä, 3 pisteen heitot 27 %
    • Mestarien Liigassa (12 ottelua) keskimäärin 15,4 pistettä, 4,8 syöttöä, 3 pisteen heitot 40 %
      • 1. kohtaamisessa Katajaa vastaan 11 pistettä, 5 syöttöä, pelitilanneheitot 3/11, 3 pisteen heitot 0/4

Yleispelaaja (pelipaikka 2-3)

 

Mateusz Ponitka (POL) (197 cm/s. 1993)

Ammattilaiskausi: 8.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 5.
A-maaottelupelaaja: kyllä (2011-16)
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 4

  • Puola 2012 (AZS Politechnika Warszawa)
  • Belgia 2014 (Telenet Oostende)
  • Belgia 2015 (Telenet Oostende)
  • Puola 2016 (Stelmet Zielona Gora)

Muuta:

  • EM-kisat 2013, 2015
  • Mukana Puolalle EM-kisapaikan pelanneessa karsintajoukkueessa viime syksynä
    • 15,3 pistettä, 6,2 levypalloa, 2,5 syöttöä, 1,8 riistoa
  • Pelannut kotimaansa ja Turkin lisäksi kaksi kautta Belgiassa (Telenet Oostende)
  • Belgian cup-mestari 2014, 2015 (molemmat: Telenet Oostende)
  • Valinta Eurocupin ”Nousevaksi tähdeksi” (EuroCup Basketball Rising Star) 2016 (Zielona Gora, POL)
  • Valinta Eurocupin kakkostähdistöön 2016 (Zielona Gora, POL)
  • Valinta Puolan pääsarjan ykköstähdistöön 2016 (Zielona Gora)
  • Valinnat Puolan pääsarjan tähdistöotteluun 2012, 2013
  • Valinta Turkin pääsarjan tähdistöotteluun 2017 (Pinar Karsiyaka)
  • Kuluvalla kaudella
    • Turkin pääsarjassa (15 ottelua) keskimäärin 13,9 pistettä, 5,6 levypalloa, 2,7 syöttöä, 1,8 riistoa
    • Mestarien Liigassa (13 ottelua) keskimäärin 9,3 pistettä, 4,5 levypalloa, 1,8 syöttöä, 1,5 riistoa
      • 1. kohtaamisessa Katajaa vastaan 0 pistettä, 6 levypalloa, 2 riistoa, pelitilanneheitot 0/5, vapaaheitot 0/2

Isot laitahyökkääjät/sisäpelaajat (pelipaikat 4-5)


DaJuan Summers
(USA) (203 cm/s. 1988)

Ammattilaiskausi: 8.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 4.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1

  • Ukraina 2014 (Budivelnyk)

Muuta:

  • NBA-edustuksia neljällä kaudella yht. 83 ottelussa (Detroit Pistons, New Orleans Hornets, Los Angeles Clippers)
    • 3,3 pistettä, 1,0 levypalloa, 3 pisteen heitot 37 %
  • Euroopassa pelejä Italian, Espanjan, Ukrainan ja Turkin pääsarjoissa
    • Sasu Salinin seurakaverina Espanjassa (Gran Canaria) kaudella 2014-15
  • Valinta Turkin pääsarjan tähdistöotteluun 2017 (Pinar Karsiyaka)
  • Valinta NBA D-liigan tähdistöotteluun 2013 (Maine Red Claws)
  • Eurocup-finalisti 2015 (Gran Canaria, ESP)
  • Ukrainan cup-mestari 2014 (Budivelnyk)
  • Kuluvalla kaudella
    • Turkin pääsarjassa (15 ottelua) keskimäärin 17,1 pistettä, 5,9 levypalloa, 3 pisteen heitot 44 %
    • Mestarien Liigassa (13 ottelua) keskimäärin 15,0 pistettä, 5,5 levypalloa, 3 pisteen heitot 44 %
      • 1. kohtaamisessa Katajaa vastaan 21 pistettä, 2 levypalloa, 2 riistoa, pelitilanneheitot 7/14, vapaaheitot 5/6


Josh Owens
(USA) (206 cm/s. 1988)

Ammattilaiskausi: 5.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 2.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 0
Muuta:

  • Ammattilaisuransa ensimmäinen kausi (2012-13) NBA D-liigassa, sen jälkeen yksi kausi Israelissa ja kaksi peräkkäiskautta Italiassa ennen meneillään olevaa Turkin-kautta
  • Valinnat Italian pääsarjan tähdistöotteluun 2015 (Trento), 2016 (Reyer Venezia)
  • Kuluvalla kaudella
    • Turkin pääsarjassa (14 ottelua) keskimäärin 10,2 pistettä, 5,8 levypalloa
    • Mestarien Liigassa (13 ottelua) keskimäärin 6,3 pistettä, 5,2 levypalloa
      • 1. kohtaamisessa Katajaa vastaan 2 pistettä, 5 levypalloa, 2 riistoa, pelitilanneheitot 0/2

Päävalmentajat vertailussa

Nenad Markovic
 (BIH)

Greg Gibson (USA)
Ikä: 48 47
Nykyseurakausi: 1. 1.
Pääsarjakausi: 9.
(Bosna (BIH) 2006-07 (1/2007 alkaen);
Panionios (GRE) 2007-08, 2009-11 (11/2010 saakka);
K.A.O.D. (GRE) 2012-14 (2/2013 alkaen);
Trabzonspor (TUR) 2014-16 (11/2014 alkaen, 2/2016 saakka);
Pinar Karsiyaka (TUR) 2016-17)
8.
(Kauhajoen Karhu 2007-08, 2009-10 (11/2009 saakka);
Bisons Loimaa 2011-16;
Kataja Basket 2016-17)
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi:

4.
(Panionios (GRE): Eurocup[2] 2007-08;
Trabzonspor (TUR): FIBA EuroChallenge[3] 2014-15, Eurocup 2015-16;
Pinar Karsiyaka (TUR): FIBA Mestarien liiga 2016-17)

4.
(Bisons Loimaa: Eurocup[2] 2013-14, VTB United -liiga[5] 2014-16;
Kataja Basket: FIBA Mestarien liiga 2016-17)

Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 0 2
(Suomi 2012, 2013 (Bisons Loimaa))
Voitot kansainvälisissä seurajoukkuepeleissä/
kansainväliset ottelut (voitto%):
33/53 (62 %) 29/85 (34 %)
Muuta:
  • FIBA EuroChallenge[3] -finalisti 2015 (Trabzonspor, TUR)
  • Eurocupissa[2] kaksi kertaa 32 parhaan joukossa, 2008 (Panionios, GRE) ja 2016 (Trabzonspor, TUR)
  • Bosnian pääsarjan finalisti 2007 (Bosna)
  • Kreikan pääsarjan välierät 2008 (Panionios)
    • Paikka Euroliigaan kaudelle 2008-09
  • Turkin pääsarjan välierät 2015 (Trabzonspor)
  • Bosnia-Hertsegovinan A-maajoukkueen päävalmentaja 2007
  • Bosnia-Hertsegovinan 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentaja 2012-13
  • Serbian 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen apuvalmentaja 2016
  • Ammattilaispelaajana kotimaansa (Jugoslavian ja myöhemmin) Bosnia-Hertsegovinan lisäksi mm. Italian, Espanjan, Israelin, Ranskan ja Kreikan pääsarjoissa
  • Jugoslavian ja myöhemmin Bosnia-Hertsegovinan A-maajoukkuepelaaja läpi uransa
  • Ammattilaispelinsä päättyivät 38-vuotiaana v. 2006 Bosnassa – seurassa, jossa ura oli v. 1988 käynnistynyt
  • Oli hetken mukana politiikassa, toimi vuonna 2009 Sarajevon varapormestarina
Seuravertailu
  KATAJA-shield_EmptySpace_Big@2x
Perustettu/v.: 1966 1949
Kotipaikka: Izmir, Turkki, 2800000 asukasta Joensuu, 75000 asukasta
Kotihalli/
katsojakapasiteetti:
Karsiyaka Arena/6500 LähiTapiola Areena/2500
Pääsarjakausi: 45.
(1966-68, 1974-17)
22.
(1969-70, 1976-80, 1982-83, 2001-17)
Sijoitus kotimaassa viime kaudella: 6. 5.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 20.
(ensi kertaa 1975-76)
5.
(ensi kertaa 2012-13)
Kansalliset/kansainväliset
mestaruudet/kpl:
2
(Turkki 1987, 2015)
1
(Suomi 2015)
Voitot kansainvälisissä seurajoukkuepeleissä/
kansainväliset ottelut (voitto%):
81/164 (49 %) 22/55 (40 %)
Kansainvälisillä kentillä: Mukana: 20 kertaa

  • [1] FIBA Champions Cup / Euroliiga 1988, 2016
  • [2] FIBA Cup Winners´ Cup FIBA Saporta Cup / Eurocup 1985, 2001, 2012, 2014, 2015, 2016
  • [3] FIBA Korac Cup / FIBA Europe Champions Cup / FIBA EuroChallenge 1976, 1977, 1979, 1980, 1981, 1982, 1983, 1987, 2000, 2003, 2011, 2012, 2013
  • FIBA Mestarien Liiga 2017

Paras saavutus: FIBA EuroChallenge[3] -finalisti 2013 (kilpailussa mukana 36 joukkuetta)

Mukana: 5 kertaa

  • [3] FIBA EuroChallenge / FIBA Europe Cup: 2013, 2014, 2015, 2016
  • FIBA Mestarien Liiga 2017

Paras saavutus: FIBA EuroChallenge -puolivälieräpaikka (8 parhaan joukossa) 2013 (kilpailussa mukana 36 joukkuetta)

Muuta:
  • Turkin pääsarjan finalisti 1984
  • Turkin pääsarjan välierät 2004, 2013, 2014
  • Turkin cup-mestari 2014
  • Turkin Supercup-mestari 1987, 2014
  • Turkin cup-finalisti 2005
  • FIBA EuroChallengessa[3]
    • 8 parhaan joukossa 2011
    • 16 parhaan joukossa 2012
  • Eurocupissa[2]
    • 8 parhaan joukossa 2015
    • 16 parhaan joukossa 2016
    • 32 parhaan joukossa 2014
  • 2000-luvun menestynein joukkue Korisliigassa (11 mitalia)
    • Mestari 2015
    • Kuusi SM-hopeaa (2003, 2006, 2009, 2011, 2012, 2014)
    • Neljä SM-pronssia (2002, 2005, 2007, 2013)
  • Kolminkertainen Suomen Cup -mestari (2003, 2011, 2012)
  • Suomen Cup -finalisti 2006
  • Suomen Cup -pronssia 1976
  • FIBA Europe Cupissa[3] 32 parhaan joukossa 2016
Turkki vs Suomi

 

Turkki kuuluu todellisiin eurooppalaisiin korisjätteihin vaikkei sen miesten maajoukkue (FIBA-maailmanrankingin kahdeksas) ole voittanut yhtään kultamitalia eikä miesseurajoukkue yhtään Euroliiga-tason mestaruutta.

Miesten maajoukkueen parhaat saavutukset ovat kaksi hopeaa, molemmat kotikisoista: EM-tasolla v. 2001 ja MM-tasolla v. 2010.

Myös naiset (FIBA-maailmanrankingin seitsemäs) ovat aivan Euroopan eliittiä, josta kertovat sijoitukset arvokisoissa: EM-viitonen 2015, -kolmonen 2013 ja -kakkonen 2011; MM-nelonen 2014; olympiakisojen kuutonen 2016 ja viitonen 2012.

Juniorien MM- ja EM-tasoilla Turkki on voittanut 2000-luvulla useita mitaleja.

Suomen kaikkien aikojen parhaan kansainvälisen sijoituksen hankkivat B-pojat EM-kisoissa v. 1981, jolloin joukkueemme oli neljäs.

Suomen ja Turkin miesten maajoukkueet ovat iskeneet aikojen saatossa yhteen 28 kertaa eikä Suomi ole jäljessä niin paljoa kuin saattaisi kuvitella: olemme voittaneet otteluista 12. Molemmat maat pelaavat tänä vuonna järjestettävässä miesten EM-lopputurnauksessa.

Seurajoukkuepuolella (miehet) Fenerbache pelasi viime keväänä ensimmäisenä turkkilaisjoukkueena Euroliigan finaalissa, tuloksena kakkostila. Samoihin aikoihin Turkki voitti kautta aikain ensimmäisen kakkostason eurosarjamestaruutensa, kun Galatasaray nappasi ykköstilan Eurocupissa. Eurooppalaisista kolmostason sarjoista Turkilla on kaksi mestaruutta. Tuorein on vuodelta 2012, jolloin Besiktas voitti FIBA EuroChallengen.

Miesten seurajoukkuekohtaamisia on ennen Kataja-Karsiyaka -ottelua käyty yhteensä 13. Näistä suomalaisjoukkue on voittanut viisi, joista Katajan käsialaa on peräti neljä. Yhdestä voitosta vastaa Torpan Pojat.

Tällä kaudella eurosarjoissa pelaa Pinar Karsiyakan lisäksi jopa yhdeksän muuta turkkilaisjoukkuetta. Neljä Euroliigassa, kolme FIBA Mestarien Liigassa ja kaksi FIBA Europe Cupissa.

Turkin pääsarjassa ei ole esiintynyt liiemmin suomalaispelaajia, mutta muutama sentään. Parhaillaan BSL-liigaa pelaa suomalaisturkkilainen, vasta 21-vuotias Tapiolan Hongan kasvatti Anton Odabasi (seura: Trabzonspor), joka nähtiin Korisliigassa viimeksi kaudella 2014-15 Helsinki Seagullsin riveissä. Erik Murphy pelasi Besiktasissa sekä Buyukcekmecessä kaudella 2015-16, jolloin hänen valmentajanaan ensin mainitussa toimi Henrik Dettmann (vain alkukauden) apunaan Lassi Tuovi. Kolmas kotimainen Turkki-nimi on Mikko Koivisto, joka saavutti Gaziantepin kanssa kaudella 2013-14 FIBA EuroChallenge -pronssia.

Itsenäistyi/v. 1917 1923
Asukkaita/milj. 5,5 78,7
Lisenssipelaajat
(miehet, naiset, juniorit):
18000 215000
(v. 2012)
FIBA-ranking (miehet): 32.
(naiset: ei rankattu)
8.
(naiset: 7.)
Maaottelukohtaamiset (miehet):

Voitot: Suomi 12 – Turkki 16

Viimeiset 4 kohtaamista:

MM-kisat 03.09.2014: Turkki-Suomi 77-73
EM-kisat 04.09.2013: Turkki-Suomi 55-61
Maaottelu 12.08.2012: Suomi-Turkki 98-82
Maaottelu 02.08.2012: Turkki-Suomi 88-77

Seurajoukkuekohtaamiset (miehet):

Voitot: Suomi 5 – Turkki 8 

FIBA EuroCup[2] 1997: Torpan Pojat – Türk Telekom 82-84
FIBA EuroCup 1997: Türk Telekom – Torpan Pojat 96-89
FIBA EuroCup 1998: Torpan Pojat – Tofas SK 63-61
FIBA EuroCup 1998: Tofas SK – Torpan Pojat 84-73
FIBA EuroChallenge[3] 2013: Kataja Basket – Aliaga Petkim 82-70
FIBA EuroChallenge 2013: Aliaga Petkim – Kataja Basket 64-77
FIBA EuroChallenge 2013: Pinar Karsiyaka – Kataja Basket 89-70
FIBA EuroChallenge 2013: Kataja Basket – Pinar Karsiyaka 87-79
EuroCup[2] 2014: Bisons Loimaa – Besiktas 60-61
Eurocup 2014: Besiktas – Bisons Loimaa 83-74
FIBA Europe Cup[3] 2016: Türk Telekom – KTP-Basket 108-66
FIBA Europe Cup 2016: KTP-Basket – Türk Telekom 72-97
FIBA Champions League 2017: Pinar Karsiyaka – Kataja Basket 66-84

NBA-pelaajat/kpl: 2
(Hanno Möttölä (Atlanta Hawks 2000-02), Erik Murphy (Chicago Bulls 2013-14))
9
(Furkan Aldemir, Ömer Asik (New Orleans Pelicans), Semih Erden, Ersan Ilyasova (Philadelphia 76ers), Enes Kanter (Oklahoma City Thunder), Ibrahim Kutluay, Mehmet Okur, Mirsad Türkcan, Hedo Türkoglu)
(nykypelaajat lihavoituina)
Olympiakisat (miehet)
Osallistumiskerrat: 2
(1952, 1964)
2
(1936, 1952)
Mestaruudet:
Mitalit:
(paras sijoitus: 9.)

(paras sijoitus: 21.)
MM-kisat (miehet)
Osallistumiskerrat: 1
(2014)
4
(2002, 2006, 2010, 2014)
Mestaruudet:
Mitalit:
(paras sijoitus: 22.)
1
(hopeaa 2010)
EM-kisat (miehet)
Osallistumiskerrat: 15
(1939, 1951, 1953, 1955, 1957, 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1977, 1995, 2011, 2013, 2015)
23
(1949,1951, 1955, 1957, 1959, 1961, 1963, 1971, 1973, 1975, 1981, 1993, 1995, 1997, 1999,  2001, 2003, 2005, 2007, 2009, 2011, 2013, 2015)
Mestaruudet:
Mitalit:
(paras sijoitus: 6.)
1
(hopeaa 2001)
Osallistuminen suurimpiin eurosarjoihin (miehet)
(Euroliiga/FIBA)
Osallistuneita joukkueita yhteensä kautta aikain: 20 35
Joukkueita mukana tällä kaudella: 1
(FIBA Mestarien Liiga: Kataja Basket)
10
(Euroliiga: Fenerbache Ülker, Anadolu Efes, Galatasaray, Darüssafaka Dogus;
FIBA Mestarien Liiga: Pinar Karsiyaka, Besiktas, Banvit, Usak Sportif;
FIBA Europe Cup: Gaziantep, Buyukcekmece)
Mestaruudet
Taso 1:
(nykyisin: Euroliiga)

(Paras saavutus: Helsingin Kisa-Toverien yltäminen kahdeksan parhaan joukkoon FIBA Euroopan Mestareiden Cupissa 1964)

(Paras saavutus: Fenerbache Ülkerin Euroliiga-finaalipaikka 2016)
Taso 2:
(nykyisin: EuroCup sekä FIBA Mestarien liiga)

(Paras saavutus: Torpan Poikien yltäminen 16 parhaan joukkoon Eurocupissa 1998)
1
Galatasaray: Eurocup 2016
(lisäksi 1 finaalipaikka: Efes Pilsen/FIBA Saporta Cup 1993)
Taso 3:
(nykyisin: FIBA Europe Cup)

(Paras saavutus: Kataja Basketin yltäminen kahdeksan parhaan joukkoon FIBA EuroChallengessa 2013)
2
Efes Pilsen: FIBA Korac Cup 1996;
Besiktas: FIBA EuroChallenge 2012
(lisäksi 3 finaalipaikkaa:
Tofas/FIBA Korac Cup 1997;
Pinar Karsiyaka/FIBA EuroChallenge 2013;
Trabzonspor/FIBA EuroChallenge 2015)
Taso 4:
(pelattu viimeksi kaudella 2006-07 nimellä FIBA EuroCup Challenge)

(Paras saavutus: LrNMKY:n yltäminen neljän parhaan joukkoon FIBA EuroCup Challengessa v. 2006)

(Paras saavutus: Tuborg Pilsenerin kolmas sija FIBA EuroCup Challengessa v. 2004)

 

[1] Euroopan arvostetuin seurajoukkuekilpailu, nykyisin nimellä Euroliiga (markkinointinimenä Turkish Airlines Euroleague).
[2] Kilpailu, jota on vuodesta 2002 pelattu nimellä Eurocup. Ollut viime kauteen saakka Euroopan toiseksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu. Eurocupia sekä Euroopan arvostetuinta seurajoukkuekilpailua, Euroliigaa, hallinnoi Euroleague Basketball. Tällä kaudella sekä Euroliiga että sen ”pikkuveli” Eurocup joutuvat tulemaan toimeen ilman ranskalaisjoukkueita, jotka ovat sitoutuneet pelaamaan FIBAn alaisia sarjoja (Mestarien Liiga ja FIBA Europe Cup).
[3] Nykyisin FIBA Europe Cup, Euroopan neljänneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu. FIBAn ”kakkossarja” tällä kaudella startanneen Mestarien liigan alla.
[4] Sarjataso, jota tällä kaudella vastaa FIBA Europe Cup (kts. ed. kohta 3).
[5] Kansainvälinen venäläisliiga, joka on virallisesti myös Venäjän pääsarja.

Mestarien Liiga on Kansainvälisen Koripalloliiton (FIBA) täksi kaudeksi lanseeraama uusi sarja, joka arvostetaan tällä hetkellä maanosan nykyisen ykköskilpailun, Euroleague Basketballin vuodesta 2000 pyörittämän Euroliigan perään yhdessä Euroleague Basketballin järjestämän EuroCupin kanssa. Kataja Basket on tällä kaudella ainoa suomalaisjoukkue, joka osallistuu kansainvälisiin sarjoihin. Etuoikeus Mestarien Liiga -karsintapaikkaan oli SM-kultaa keväällä voittaneella Kouvoilla, mutta sen päätettyä jättää eurokentät tällä kertaa käymättä sai runkosarjan voittanut Kataja mahdollisuuden. Mestarien liigassa on viisi alkulohkoa ja niissä pelaa yhteensä 40 joukkuetta.

 Lisätietoa

Liput

20/12/8 eur, ennakkoon Ennakkolippu.com ja Kataja Shop (Kauppakeskus Metropol)

Otteluisäntä

Mestarien liiga 2017, alkulohko B, 14. ja viimeinen kierros:
Kataja Basket – Pinar Karsiyaka (TUR)
LähiTapiola Areena, Joensuu, tiistai 24.1. klo 21:30 (Huom. Aika!)

 

Tervetuloa!

 

 

« Takaisin