Ajankohtaista

Valtteri Mervolasta kautta aikain eniten maaottelupisteitä heittänyt oma kasvatti, rikkoi yli 40 vuotta vanhan ennätyksen

17-vuotias takamieslupaus Valtteri ”Valtsu” Mervola teki hetki sitten seurahistoriaa, kun hän kirjautti 18-vuotiaiden maaottelussa Liettuassa isäntiä vastaan kuusi pistettä. Hänellä on nyt kasassa yhteensä 193 maaottelupistettä mikä on Kataja Basket -historian korkein noteeraus.

Ennen Mervolaa seuran maaottelupistetilaston ykköspaikkaa piti yli 40 vuotta hallussaan Karl-Erik ”Kalle” Michelsen, joka edusti Suomea vuosina 1973-76 ja heitti 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkue-edustuksissa yhteensä 192 pistettä.

Mervola teki maajoukkuedebyyttinsä vuosi sitten, kun 16-vuotiaat Sudenpennut kohtasivat 20. heinäkuuta Berliinissä Saksan. Hänen yhden ottelun piste-ennätyksensä Susipaidassa on 23 ja se syntyi lokakuussa 2018 U16-joukkueen pelattua B-ryhmän EM-kisoissa Unkaria vastaan.

Parhaillaan Mervola ja Suomi valmistautuvat ensi viikon lauantaina Kreikassa käynnistyviin 18-vuotiaiden A-sarjan EM-kisoihin.

Kataja-kasvateista korkeimpaan yhdessä maaottelussa tehtyyn pistemääräärään on yltänyt Juhani ”Jussi” Mikkonen, joka nakutti U18-joukkueessa Tanskaa vastaan 24 pinnaa v. 1975. Mikkonen on myös edelleen ainoa oma kasvatti, joka on edustanut Suomea A-maaottelutasolla.

Lisätietoa:
> Kataja Basket -kasvatit Suomi-paidassa
> Valtteri Mervolan Kataja Basket -pelaajakortti

« Takaisin