Ajankohtaista

Rashard Odomes Joensuuhun, Kataja Basketin kokoonpano valmis

Joensuulainen Kataja Basket on kokoonpanonsa osalta valmis lokakuussa käynnistyvää Korisliiga-kautta varten. Joukkueen viimeinen kiinnitys on 23-vuotias yhdysvaltalainen Rashard Odomes, joka aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Ruotsin pääsarjassa. Yliopistokoripalloa 198-senttinen laituri pelasi kaikkiaan neljän vuoden ajan Oklahomassa.

Oklahoma Sooners eteni Odomesin kanssa kolmesti NCAA-lopputurnaukseen, jossa ylsi kertaalleen (v. 2016) jopa Final Fouriin. Laiturin rooli joukkueessa muuttui toisella kaudellaan (2016-17) merkittävästi, kun vastuu kasvoi debyyttivuoden kuuden minuutin ottelukeskiarvosta peräti 27 minuuttiin per ottelu. Tilastojen valossa tämä kausi, jolloin piste- ja levypallokeskiarvonsa kirjattiin lukemin 10,1 ja 4,4, oli yliopistouransa paras.

Kausien 2018 ja 2019 päätteeksi Odomes valittiin konferenssin (Big 12) akateemiseen ykköstähdistöön.

Viime kaudella hän edusti ruotsalaista Umeå BSKT -joukkuetta hyvillä tilastoilla 16,4 pistettä, 5,7 levypalloa, 2,8 syöttöä ja 1,1 riistoa. Heittotarkkuus kahden pisteen yrityksissä oli 56 %, kolmosissa 29 % ja vapaaheitoissa 68 %. Ammattilaisdebyytti päättyi hieman ennen vuodenvaihdetta, 18 ottelun jälkeen, jalkavammaan.

Ensimmäiseen Korisliiga-kauteensa päävalmentajana valmistautuva Petri Virtanen on huojentunut, kun joukkue on pitkän työrupeaman jälkeen saatu kasattua.

– Rashard on mielenkiintoinen viimeinen pala palapeliimme. Hän kulki suunnitelmissamme ikään kuin käsi kädessä Dantez Waltonin (viime viikolla kiinnitetty pelaaja; toim. huom.) kanssa. He täydentävät toisiaan mukavasti, Virtanen uskoo.

– Meillä on nyt heittää pelipaikoille 3-4 Aapeli (Alanen), Dantez ja Rashard, joka on hyvä levypalloissa ja tykkää mennä röyhkeästi kohti koria – ominaisuus, jota ehdottomasti vielä tarvitsimme.

Rashard Odomes pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 21.12.1996
Kansalaisuus: USA
Kotipaikka: Copperas Cove, Texas, USA
Pituus/cm: 198
Paino/kg: 100
Pelipaikka: 3-4
Yliopisto: University of Oklahoma (Norman, Oklahoma), USA
Seurat, joita edustanut: Umeå BSKT (Basketligan/SWE I), Team Charlotte (Eurobasket Summer League, Las Vegas, USA), University of Oklahoma Sooners (NCAA I, USA), Copperas Cove High School Bulldawgs (UIL, USA)
Kausi 2020-21 ammattilaisena: 2.
Muuta: Pelasi ja opiskeli kaudet 2017-19 Oklahoman yliopistossa yhtä aikaa suomalaisen Hannes Pöllän kanssa.

Kataja Basket kaudella 2020-21

Takamiehet: Jamar Wilson (USA/FIN), Valtteri Mervola, Niko Mattila, Valtteri Pihlajamäki, Demetrius Denzel-Dyson (USA)
Laiturit: Aapeli Alanen, Tomi Lommi, Semi Saari, Juho Kaltiainen, Rashard Odomes (USA)
Isot laiturit/sisäpelaajat: Samuli Vanttaja, Phil Fayne (USA), Dantez Walton (USA)

Valmentajat: Petri Virtanen, Petri Velling

Lisätietoa:
> Rashard Odomes -pelaajakortti
> Joukkueen kokoonpano kaudella 2020-21

« Takaisin