Ajankohtaista

Mestarien liiga käynnistyy Joensuussa keskiviikkona – ”levypallopeli ja hyökkäystempo” Kataja Basketin aseet Israelin mestarijoukkuetta vastaan

Kautta aikain ensimmäinen koripallon Mestarien liiga* käynnistyy tänään alkulohkovaiheen 10 ottelulla. Avauskierroksen loput kohtaamiset (10) käydään huomenna keskiviikkona, jolloin Joensuussa päästään seuraamaan kuinka kotijoukkue Kataja Basket haastaa Israelin hallitsevan mestarin Maccabi Rand Median. Ottelun ylösheitto tapahtuu klo 19.

Maccabi Rand Media (Rishon LeZion) saavutti viime keväänä historiansa toisen finaalipaikan maansa pääsarjassa – edellisestä oli kulunut 25 vuotta. Kausi ei kuitenkaan ollut joukkueelle helppo, ei kentällä eikä sen ulkopuolella.

Seurajohto päätti huhtikuussa irtisanoa valmentaja Sharon Druckerin Maccabin hävittyä cup-välierän kahden jatkoajan jälkeen. Se, että Drucker oli juuri johdattanut joukkonsa FIBA Europe Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon – seuran kautta aikain parhaaseen sijoitukseen kansainvälisillä kentillä – ei tässä kohtaa painanut ja julkisuudessa huhuiltiin Druckerin ja seurajohdon huonoista väleistä. Uudeksi valmentajaksi pestattiin todella kokenut Arik Shivek, joka oli alkukaudesta irtisanoutunut Hapoel Eilatin peräsimestä.

Joukkue lähti pudotuspeleihin runkosarjan sijalta kuusi. Puolivälieräsarja oli tiukka ja paikka neljän joukkueen lopputurnaukseen irtosi selättämällä Maccabi Haifa voitoin 3-2. Välierässä vastaan asettui itse Maccabi Tel Aviv, yksi legendaarisimmista eurooppalaisista koripallojoukkueista, yli 50 Israelin mestaruutta voittanut jättiläinen. Tel Avivilla oli ottelun loppusekunneilla kaksi peräkkäistä mahdollisuutta korintekoon, mutta niiden epäonnistuttua eteni Maccabi Rand Media lukemin 71-69 finaaliin Hapoel Jerusalemia vastaan.

Loppuottelussa joukkue pelasi nousujohteisesti. Se sai Jerusalemin tekemän alkurynnistyksen jälkeen (avausjakso 17-28) puolustuksensa toimimaan, voitti ottelun 83-77  ja pääsi juhlimaan ensimmäistä mestaruuttaan.

Kataja ja Maccabi Rand Media kohtasivat viime kaudella FIBA Europe Cupin jatkolohkossa. Israelilaiset olivat tuolloin pykälää urheilullisempia ja voittivat sekä kotonaan että Joensuussa. Teemu Rannikko jakeli näissä kahdessa kohtaamisessa yhteensä 26 koriin johtanutta syöttöä (ka 13,0).

FIBA Europe Cupin pudotuspeleissä Maccabi pudotti latvialaisen Ventspilsin (voitot 2-0), mutta tuleva mestari, saksalainen Fraport Skyliners oli puolivälieräsarjassa vahvempi (voitot 1-2).

Kuluvalla kaudella Maccabi Rand Media on pelannut Israelin liigassa kahdesti ja tilillään on voitto (Hapoel Eilat) sekä tappio (Hapoel Tel Aviv). Liigacupissa tie katkesi välierätappioon tällä kaudella myös EuroCupia pelaavalle Hapoel Jerusalemille.

Suomi ja Israel ovat tähän mennessä kohdanneet seurajoukkuekilpailuissa 14 kertaa. Suomalaisjoukkue on päässyt tuulettamaan voittoa vain kahdesti: Uudenkaupungin Urheilijat (nyk. Korihait) kaudella 1989-90 ja Kouvolan Kouvot kaudella 1995-96.

* Mestarien liiga on Kansainvälisen Koripalloliiton (FIBA) täksi kaudeksi lanseeraama uusi sarja, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on haastaa maanosan nykyinen ykköskilpailu, Euroleague Basketballin vuodesta 2000 pyörittämä Euroliiga. Kataja Basket on tällä kaudella ainoa suomalaisjoukkue, joka osallistuu kansainvälisiin sarjoihin. Etuoikeus Mestarien liiga -karsintapaikkaan oli SM-kultaa keväällä voittaneella Kouvoilla, mutta sen päätettyä jättää eurokentät tällä kertaa käymättä sai runkosarjan voittanut Kataja mahdollisuuden. Mestarien liigassa on viisi alkulohkoa ja niissä pelaa yhteensä 40 joukkuetta.

Avainasiat: levypallopeli ja hyökkäyspelitempo

Maccabi Rand Median tämän kauden joukkueessa huomio kiinnittyy jälleen urheilullisuuteen.

Takakentällä on nopeutta kapteeni Nitzan Hanochin, Avi Ben-Chimolin sekä etenkin ennakkoon supervaarallisen, Kataja-sentteri Nino Johnsonin vanhan pelikaverin Joe Jacksonin muodossa. Yleispelaajat, Suomestakin (valmentajamme Greg Gibsonin ex-seura Bisonsista) tuttu Anthony Hilliard sekä Patrick Richard, ovat paitsi kookkaita myös taitavia. Isojen miesten kolmikko, maajoukkueratsu Elishay Kadir, aikanaan Forssassa ammattilaisuransa startannut Charles Thomas ja Javon McCrea, pelaa röyhkeästi ja käyttää fyysisyyttään armotta hyväkseen.

– Maccabilla on todella ”syvä” kokoonpano, päävalmentaja Gibson näkee.

– Heillä on asettaa jokaiselle pelipaikalle kaksi laatupelaajaa ja mahdollisuus pyörittää jopa 11 pelaajan rotaatiota. Anthony (Hilliard) teki edellisessä ottelussa 25 pistettä ja hän sekä (Charles) Thomas, joka on monipuolinen -heittää, ajaa, repii levyreitä- ovat ennakolta ehkä ne meille kaikkein vaikeimmin pideltävät kaverit.

– Kaiken A ja O tulee olemaan pelaaminen joukkueena. Jos pystymme siihen, uskon, että meillä on keskiviikkona hyvä mahdollisuus.

– Haluan, että olemme aivan alusta lähtien aggressiivisia, puolustuksen täytyy toimia. Jos onnistumme levypallopelissä ja saamme minimoitua heidän hyökkäyslevypallonsa, meillä on mahdollisuus juosta -asia jossa olemme hyviä- jolloin tulemme varmasti olemaan ”ok”.

– Tavoite on ottaa heidän hyökkäyksestään pari juttua pois, mutta kyseessä on joka tapauksessa niin taitava ryhmä, että myös yksi vastaan yksi -puolustuksessa on pärjättävä.

– Hyökkäyksessä tiedostamme, että he vaihtavat paljon. Meidän tulee olla nopeita ja pitää tempo korkealla, pyrkiä pääsemään heitä askel edelle, Gibson suunnittelee.

”Innostunut ja kiitollinen”

Kotijoukkueen terveystilanne on reilu vuorokausi ennen ottelua hyvä.

– Kaikki ovat terveinä, koputetaan puuta, Gibson hymyilee.

– Pelaajien minuutit Korisliigassa on pystytty pitämään kohtuullisina millä on tietenkin ollut oma merkityksensä.

Gibson ei salaile tyytyväisyyttään sen suhteen että pääsee ryhmänsä kanssa haastamaan huippujoukkueita.

– Pelaaminen minkä tahansa maan mestarijoukkuetta vastaan on aina erityisen hienoa. Kaiken kaikkiaan olen todella innostunut ja kiitollinen siitä että organisaatiomme tarttui tähän mahdollisuuteen ja lähti pelaamaan Mestarien liigaa. Olen kilpailuhenkinen ja pidän siitä kun pääsen haastamaan taitavia vastustajia. Uskon, että tulevat kokemukset auttavat meitä myös Korisliigassa, tekevät meistä entistä kovemman joukkueen.

Alla historiansa paras kausi

Vuonna 1976 perustettu Maccabi Rishon LeZion (sponsorinimilisäyksenä Rand Media) on pelannut Israelin pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1988. Yhden mestaruuden (2016) lisäksi palkintokaapissaan on myös yksi hopea (1991).

Kansainvälisissä peleissä seura on mukana kymmenettä kertaa. Viime kausi tuotti tähän mennessä parhaan sijoituksensa näissäkin kilpailuissa, paikan kahdeksan parhaan joukossa FIBA Europe Cupissa.

Kuluvalla kaudella Maccabi Rand Media jatkaa Arik Shivekin komennossa. Päävalmentaja Shivek (60 v.) on toiminut valmentajana 35 vuotta, kansainvälisillä kentillä lähes 20 kauden ajan. Hän on valmentanut paitsi Israelin A-maajoukkuetta kaksissa EM-kisoissa (2011 ja 2013), voittanut myös neljä liigamestaruutta (1 x Israel, 3 x Hollanti).

Maccabi Rand Media Rishon LeZion 2016-17

Maccabi Rand Media
Copyright © Maccabi Rishon

 #                       Pelipaikka  Pit  Pa Synt A-mo Kasvattajaseura/yliopisto
 1 Joe Jackson (USA)              1  185  78 1992   -  Memphis, USA
 3 Patrick Richard (USA)        2-3  196  94 1990   -  McNeese State, USA
 5 Anthony Hilliard (USA)       2-3  193  92 1986   -  Elizabeth City State, USA
 6 Nitzan Hanochi (C)           1-2  194     1986  16  Maccabi Ra´anana
11 Avraham "Avi" Ben-Chimol       1  194     1985   -  Maccabi Tel Aviv
14 Ron Nekrashevich               4  206     1998   -  Maccabi Rand Media
15 Nimrod Levi                  3-4  208  86 1995   -  Wingate Academy Netanya
20 Idan Zalmanson                 5  206 109 1995  1+  Maccabi Tel Aviv
21 Charles Thomas (USA)           4  203 102 1986   -  Arkansas, USA
23 Javon McCrea (USA)           4-5  201 113 1992   -  Buffalo, USA
24 Or Cornelius                 1-2  198     1997   -  Maccabi Rand Media
25 Niv Baloul                     5  201     1998   -  Maccabi Rand Media
87 Elishay Kadir (ISR/FRA)        4  202 111 1987 30+  Maccabi Ramat Gan

Päävalmentaja: Arik Shivek
Apuvalmentajat: Adir Amar, Shmuel Brenner
Fysiikkavalmentaja: Elhanan Bitan

Avainpelaajat​:

Takamiehet (pelipaikat 1-2)

 

Nitzan Hanochi (C) (194 cm/s. 1986)

Ammattilaiskausi: 13.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 2.
A-maaottelupelaaja: kyllä (2012-15)
Kausi nykyjoukkueessa: 6.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1 (Israel 2016 (Maccabi Rand Media))
Muuta:

  • EM-kisat 2013
  • Koko tähänastinen ammattilaisura kotimaassaan Israelissa
  • Israelin pääsarjan tähdistöottelu v. 2012
  • Viime kaudella FIBA Europe Cupissa (Maccabi Rand Media) keskimäärin 4,5 pistettä, 1,8 levypalloa, 2,5 syöttöä
    • Katajaa vastaan 8/4/2 s./3 riis. ja 12/1/4 s./2 riis.
  • ”Nitzan Hanochi highlights 2011” (video)

 

Joe Jackson (USA) (185 cm/s. 1992)

Ammattilaiskausi: 3.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 1.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1 (Etelä-Korea 2016 (Goyang Orions))
Muuta:

  • Kataja-sentteri Nino Johnsonin lukioaikainen (White Station High School, Memphis, Tennessee) pelikaveri
    • Hurja skoraaja: neljän lukiovuoden aikana 3451 pistettä (ka 23,2) mikä on Tennesseen osavaltion lukiokorishistorian neljänneksi kovin suoritus
  • USA:n 18- ja 19-vuotiaiden poikien maajoukkueissa
  • Ammattilaisuraa (2014-16) NBA D-liigassa (Bakersfield Jam), Etelä-Koreassa ja Kiinassa
  • NBA D-liigan kehittynein pelaaja (NBA Development League Most Improved Player) kaudella 2014-15
  • Viime kaudella
    • Etelä-Korean KBL-liigassa keskimäärin 15,3 pistettä, 2,9 levypalloa, 4,9 syöttöä, 1,2 riistoa
    • Kiinan NBL-liigassa keskimäärin 30,8 pistettä, 6,5 levypalloa, 7,8 syöttöä, 2,9 riistoa
    • Valinnat sekä Etelä-Korean että Kiinan liigojen tähdistöotteluihin
  • ”Joe Jackson, 2014-15 NBA D-League Most Improved Player” (video)
  • ”Joe Jackson – 15/16 KBL highlight” (video)

 

Avraham ”Avi” Ben-Chimol (194 cm/s. 1985)

Ammattilaiskausi: 14.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 7.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 3.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 3 (Euroliiga 2004 (Tel Aviv Maccabi), Israel 2004 (Tel Aviv Maccabi), Israel 2016 (Maccabi Rand Media))
Muuta:

  • Koko tähänastinen ammattilaisura kotimaassaan Israelissa
  • Kansainvälisiä pelejä yhden kauden ajan Euroliigassa, yksi kausi Eurocupissa, kolmen kauden ajan FIBA Europe Leaguessa/EuroChallengessa/Europe Cupissa, yksi kausi FIBA EuroCup Challengessa (tuolloin 4. korkein sarja)
  • Viime kaudella FIBA Europe Cupissa (Maccabi Rand Media) keskimäärin 8,0 pistettä, 2,2 levypalloa, 3,7 syöttöä
    • Katajaa vastaan  9/1/4 s. (pelasi vain toisessa ottelussa)

 

Yleispelaajat (pelipaikat 2-3)

 

Anthony Hilliard (USA) (193 cm/s. 1986)

Ammattilaiskausi: 8.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 5.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1 (Valko-Venäjä 2016 (Tsmoki-Minsk))
Muuta:

  • Edusti toissa kaudella Bisons Loimaata Greg Gibsonin alaisuudessa
  • Aiemmin ammattilaisena myös Valko-Venäjän, Belgian, Saksan ja Ranskan pääsarjoissa sekä Ranskan kakkosliigassa (Pro B), jonka mestari 2013
  • Kansainvälisiä pelejä kahden kauden ajan venäläisessä VTB United -liigassa, kahden kauden ajan FIBA Europe Cupissa/EuroChallengessa
  • Viime kaudella FIBA Europe Cupissa (Tsmoki-Minsk) keskimäärin 14,5 pistettä, 5,2 levypalloa, 2,7 syöttöä
    • Katajaa vastaan 8/7/3 s. ja 15/6
  • VTB United League Highlights 2014-15 (video)

 

Patrick Richard (USA) (196 cm/s. 1990)

Ammattilaiskausi: 5.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 1.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 0
Muuta:

  • Ammattilaisuraa Australiassa (SEABL), Hollannin, Saksan ja Ranskan pääsarjoissa
  • Saksan Bundesliigan tähdistöottelu 2015
  • Viime kaudella Ranskan Pro A:ssa (Chalons-Reims) keskimäärin 9,6 pistettä, 2,9 levypalloa, 2,1 syöttöä
  • Bundesliiga-Highlights (video)

 

Isot laiturit/sisäpelaajat (pelipaikat 4-5)

 

Elishay Kadir (ISR/FRA) (202 cm/s. 1987)

Ammattilaiskausi: 12.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 5.
A-maaottelupelaaja: kyllä (2009-15)
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1 (Israel 2010 (Hapoel Gilboa Galil))
Muuta:

  • EM-kisat 2011, 2013, 2015
  • Koko tähänastinen ammattilaisura kotimaassaan Israelissa
  • Israelin pääsarjan Vuoden pelaaja 2010 (Hapoel Gilboa Galil)
  • Israelin pääsarjan tähdistöottelu 2012, 1015, 2016
  • Kansainvälisiä pelejä yhdellä kaudella Euroliigassa ja FIBA EuroChallengessa, kolmella Eurocupissa
  • EM-kisoissa 2015 keskimäärin 4,8 pistettä, 4,2 levypalloa, 2,0 syöttöä

 

Charles Thomas (USA) (203 cm/s. 1986)

Ammattilaiskausi: 9.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 4.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 1 (Bosnia ja Herzegovina 2010 (KK Siroki))
Muuta:

  • Aloitti ammattilaisuransa syksyllä 2008 Korisliigassa Forssan Koripoikien riveissä
  • Pelannut Suomen lisäksi Uruguayssa, Bosnia ja Herzegovinassa, Ranskassa (Pro A), Libanonissa, Jordaniassa, Bulgariassa, Ukrainassa (4 kautta), meneillään kolmas kausi Israelissa
  • Kansainvälisiä pelejä yhdellä kaudella Eurocupissa, kahdella venäläisessä VTB United -liigassa ja yhdellä FIBA EuroChallengessa
  • Ukrainan pääsarjan tähdistöottelu 2010, 2012
  • Viime kaudella Israelin pääsarjassa (Maccabi Ashdod) keskimäärin 19,6 pistettä (2. paras), 5,4 levypalloa
  • ”Charles Thomas 2015-16 highlights mix” (video)

 

Javon McCrea (USA) (201 cm/s. 1992)

Ammattilaiskausi: 3.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 2.
A-maaottelupelaaja: ei
Kausi nykyjoukkueessa: 1.
Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 0
Muuta:

  • Ammattilaisuraa Saksan ja Ranskan pääsarjoissa sekä Puerto Ricossa
  • Saksan Bundesliigan tähdistöottelu 2015
  • Kansainvälisiä pelejä viime kaudella Eurocupissa (SLUC Nancy Basket), jossa keskimäärin 11,7 pistettä, 8,7 levypalloa, 1,3 torjuntaa
  • ”Javon McCrea 2014 2015” (video)

 

Päävalmentajat vertailussa
KATAJA-shield_EmptySpace_Big@2x

Arik Shivek

Greg Gibson (USA)
Ikä: 60 47
Kotipaikka: Netanya, ISR Woodstock, Virginia, USA
Nykyseurakausi: 2. 1.
Pääsarjakausi: 23.
(Maccabi Netanya 1987-88;
Hapoel Eilat 1991-93, 2014-16;
Galil Elyon 1993-94;
Hapoel Holon 1994-95;
Maccabi Ra’anana 1996-99;
Bnei Hertzliya 1999-00;
Maccabi Ramat Gan 2000-01;
Hapoel Tel Aviv 2002-03;
Amsterdam (HOL) 2003-05, 2007-09;
Antwerpen (BEL) 2005-07;
Mons-Hainaut (BEL) 2009-12;
Maccabi Rand Media 2016-)
8.
(Kauhajoen Karhu 2007-08, 2009-10;
Bisons Loimaa 2011-16;
Kataja Basket 2016-)
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi:

14.

(Galil Elyon: FIBA European League[1] ja FIBA European Cup[2] 1993-94;
Maccabi Ra’anana: FIBA EuroCup[2] 1997-98, FIBA Korac Cup[3] 1998-99;
Maccabi Ramat Gan: FIBA Korac Cup 2000-01;
Hapoel Tel Aviv: FIBA Europe Champions Cup[3] 2002-03;
Amsterdam (HOL): ULEB Cup[2] 2003-04, FIBA Europe League[3] 2004-05, FIBA EuroCup[3] 2007-08, FIBA EuroChallenge[3] 2008-09;
Mons-Hainaut (BEL): FIBA EuroChallenge 2009-10, 2010-11 ja 2012-13, Eurocup[2] 2011-12;
Maccabi Rand Media: FIBA Mestarien liiga 2016-17)

4.

(Bisons Loimaa: Eurocup[2] 2013-14, VTB United -liiga[4] 2014-15, 2015-16;
Kataja Basket: FIBA Mestarien liiga 2016-17)

Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 4
(Hollanti 2005, 2008, 2009 (Amsterdam);
Israel 2016 (Maccabi Rand Media)
2
(Suomi 2012, 2013 (Bisons Loimaa))
Voitot kansainvälisissä seurajoukkuepeleissä/
kansainväliset ottelut (voitto%):
64/138 (46 %) 22/70 (31 %)
Muut saavutukset:
  • Toiminut valmentajana aikuisten tasolla 35 vuotta, ura alkoi v. 1982
  • Israelin A-maajoukkueen valmennustiimissä vuodesta 2005 lähtien
    • Päävalmentaja 2010-13
      • EM-kisat 2011 (13.)
      • EM-kisat 2013 (21.)
  • Israelin poika-, tyttö- ja naismaajoukkuetoiminnoissa n. 15 vuoden ajan välillä 1989-05
    • EM-hopeaa Israelin alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen päävalmentajana 2004
    • Alle 21-vuotiaiden miesten MM-kisat 2005
    • Naisten maajoukkueen päävalmentajana 1993-99
  • Neljä valintaa Vuoden valmentajaksi miesten pääsarjatasolla
    • Israel (3)
      • 1997 (Maccabi Ra’anana)
      • 1998 (Maccabi Ra’anana)
      • 2016 (Maccabi Rand Media)
    • Hollanti (1)
      • 2004 (Amsterdam)
  • FIBA Korac Cupissa[3] kahdeksan parhaan joukkoon 2001 (Maccabi Ramat Gan)
  • FIBA EuroChallengessa[3] kahdeksan parhaan joukkoon 2009 (Amsterdam (HOL))
  • Israelin pääsarjan finalisti 2015 (Hapoel Eilat)
  • Kolme cup-mestaruutta
    • Hollanti 2004 (Amsterdam)
    • Belgia 2007 (Antwerp Giants)
    • Belgia 2011 (Mons-Hainaut)
  • ”Developing Young Guards – Arik Shivek – Basketball Fundamentals” (video) (FIBA @ YouTube 1.1.2015)
Seuravertailu
KATAJA-shield_EmptySpace_Big@2x
Perustettu/v.: 1976 1949
Kotipaikka:  Rishon LeZion, Israel, 237000 asukasta Joensuu, 75000 asukasta
Kotihalli/
katsojakapasiteetti:
Biet Maccabi/2000 LähiTapiola Areena/2500
Pääsarjakausi: 29.
(1988-17)
22.
(1969-70, 1976-80, 1982-83, 2001-17)
Sijoitus kotimaassa viime kaudella: 1. 5.
Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi:  10.
(ensi kertaa 1991-92)
5.
(ensi kertaa 2012-13)
Kansalliset/kansainväliset
mestaruudet/kpl:
1
(Israel 2016)
1
(Suomi 2015)
Voitot kansainvälisissä seurajoukkuepeleissä/
kansainväliset ottelut (voitto%):
41/78 (53 %) 16/42 (38 %)
Kansainvälisillä kentillä: Mukana: 9 kertaa

  • FIBA European League[1]: 1992
  • FIBA European Cup[2]: 1993
  • FIBA Korac Cup/EuroCup/Europe Cup[3]: 1995, 1996, 1997, 1998, 1999, 2007, 2016

Paras saavutus: FIBA Europe Cupissa 8 parhaan joukossa 2016 (kilpailussa mukana 56 joukkuetta)

Mukana: 4 kertaa

  • FIBA EuroChallenge/Europe Cup[3]: 2013, 2014, 2015, 2016

Paras saavutus: FIBA EuroChallengessa 8 parhaan joukossa 2013 (kilpailussa mukana 36 joukkuetta)

Muuta:
  • 1 Israelin liigan hopea, 1991
  • Israelin cupin finalisti 1992, 2012
  • Israelin Liigacupin finalisti 2006
  • 2000-luvun menestynein joukkue Korisliigassa (1 kulta, 6 hopeaa, 4 pronssia)
  • Kuusi SM-hopeaa (2003, 2006, 2009, 2011, 2012, 2014)
  • Neljä SM-pronssia (2002, 2005, 2007, 2013)
  • Kolminkertainen Suomen Cup -mestari (2003, 2011, 2012)
  • Suomen Cup -finalisti 2006
  • Suomen Cup -pronssia 1976

 

Suomi vs. Israel

Miesten A-maajoukkuetasolla Suomi ja Israel ovat tänä päivänä sangen tasavahvat. Israel saavutti EM-hopeaa vuonna 1979, Suomelta mitalit vielä puuttuvat.

Kaikkien aikojen parhaan kansainvälisen sijoituksemme hankkivat B-pojat EM-kisoissa v. 1981, jolloin Suomi oli neljäs. Israelin poikamaajoukkue on juhlinut kahdesti hopeaa, 2000 ja 2004.

Historian saatossa Suomen ja Israelin miesten maajoukkueet ovat iskeneet yhteen kaikkiaan 19 kertaa ja Suomi on poistunut parketilta voittajana ainoastaan viidesti. Miesten seurajoukkuekohtaamisissa on ollut sama sävel: vain kaksi voittoa 14 kohtaamisesta (voitot: Uudenkaupungin Urheilijat 1990 ja Kouvolan Kouvot 1996).

Israelin ykkösseurajoukkue on suuri ja mahtava Maccabi Tel Aviv, joka on pelannut kansainvälisiä otteluja lähes 60 pelikauden ajan. Se on voittanut yli 50 maan mestaruutta ja kuudesti jonkin eurosarjan, viimeksi Euroliigan kaudella 2013-14.

Maat vertailussa:

Itsenäistyi/v. 1917 1948
Asukkaita/milj. 5,5 8,3
Lisenssipelaajat
(miehet ja naiset):
18000 26000
FIBA-ranking (miehet): 32.
(naiset: ei rankattu)
37.
(naiset: 45.)
Maaottelukohtaamiset (miehet): Voitot: Suomi 5 – Israel 14

Viimeiset kolme kohtaamista:
EM-kisat 2015: Suomi-Israel 66-79
EM-karsinnat 2010: Israel-Suomi 85-71
EM-karsinnat 2010: Suomi-Israel 84-83
Seurajoukkuekohtaamiset (miehet): Voitot: Suomi 2 – Israel 12

FIBA Euroopan Mestareiden Cup[1] 1982: Maccabi Elite SC – Torpan Pojat 117-79
FIBA Euroopan Mestareiden Cup 1982: Torpan Pojat – Maccabi Elite SC 95-121
FIBA Euroopan Mestareiden Cup 1987: Torpan Pojat – Maccabi Elite SC 89-95
FIBA Euroopan Mestareiden Cup 1987: Maccabi Elite SC – Torpan Pojat 112-86
FIBA Euroopan Cup-voittajien Cup[2] 1990: Uusikaupunki – Maccabi Ramat-Gan BC 96-93
FIBA Euroopan Cup-voittajien Cup 1990: Maccabi Ramat-Gan BC – Uusikaupunki 95-90
FIBA European League[1] 1996: Kouvolan Kouvot – Hapoel Galil Elyon BC 92-82
FIBA European League 1996: Hapoel Galil Elyon – BC Kouvolan Kouvot 103-81
FIBA Saporta Cup[2] 2000: Hapoel Jerusalem BC – Espoon Honka 83-69
FIBA Saporta Cup 2000: Espoon Honka – Hapoel Jerusalem BC 80-102
FIBA Europe League[3] 2004: Espoon Honka – Hapoel Tel-Aviv BC 50-73
FIBA Europe League 2004: Hapoel Tel-Aviv BC – Espoon Honka 95-58
FIBA Europe Cup[3] 2016: Maccabi Rand Media – Kataja Basket 96-85
FIBA Europe Cup 2016: Kataja Basket – Maccabi Rand Media 85-98
NBA-pelaajat/kpl: 2
(Hanno Möttölä, Atlanta Hawks 2000-02;
Erik MurphyChicago Bulls 2013-14)
2
(Omri Casspi, Sacramento Kings 2009-11 ja 2014:stä eteenpäin, Cleveland Cavaliers 2011-13, Houston Rockets 2013-14;
Gal Mekel, Dallas Mavericks 2013-14)
Olympiakisat (miehet)
Osallistumiskerrat: 2
(1952, 1964)
1
(1952)
Mestaruudet:
Mitalit:
(paras sijoitus: 9.)

(paras sijoitus: sijat 17-23)
MM-kisat (miehet)
Osallistumiskerrat: 1
(2014)
2
(1954, 1986)
Mestaruudet:
Mitalit:
(paras sijoitus: 22.)

(paras sijoitus: 7.)
EM-kisat (miehet)
Osallistumiskerrat: 15
(1939, 1951, 1953, 1955, 1957, 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1977, 1995, 2011, 2013, 2015)
28
(poissa itsenäistymisensä jälkeen ainoastaan kuusista kisoista: 1949, 1951, 1955, 1957, 1989, 1991)
Mestaruudet:
Mitalit:
(paras sijoitus: 6.)
1
(hopeaa 1979)
Muuta: Osallistui kolmesti Aasian kisoihin (Asian Games), tuloksena kaksi kultaa (1966, 1974) ja yksi hopea (1970)
Osallistuminen suurimpiin eurosarjoihin (miehet)
(ULEB/FIBA)
Osallistuneita joukkueita yhteensä
(molemmat vv. 1958-17):
20 19
Osallistumiskerrat: 104 228
Joukkueita mukana tällä kaudella: 1
(Kataja Basket (Mestarien liiga))
5
(Tel Aviv Maccabi (Euroliiga), Hapoel Jerusalem (EuroCup), Ironi Nahariya (Mestarien liiga), Maccabi Rand Media (Mestarien liiga), Bnei Hertzeliyya (FIBA Europe Cup))
Mestaruudet
Taso 1:
(nykyisin: Euroliiga)

(Paras saavutus: Helsingin Kisa-Toverien pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 1964)
 6
Maccabi Tel Aviv:
FIBA European Champions´ Cup 1977, 1981;
FIBA SuproLeague 2001;
Euroliiga 2004, 2005, 2014)
(lisäksi 9 finaalipaikkaa)
Taso 2:
(nykyisin: EuroCup sekä FIBA Mestarien liiga)

(Paras saavutus: Torpan Poikien pääsy 16 parhaan joukkoon v. 1998)
1
Hapoel Jerusalem:
ULEB Eurocup 2004
(lisäksi 1 finaalipaikka)
Taso 3:
(nykyisin: FIBA Europe Cup)

(Paras saavutus: Kataja Basketin pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 2013)

(Paras saavutus: Hapoel Tel Aviv´n 3. sija v. 2004)
Taso 4:
(pelattu viimeksi kaudella 2006-07 nimellä FIBA EuroCup Challenge)

(Paras saavutus: LrNMKY:n pääsy neljän parhaan joukkoon v. 2006)

(Paras saavutus: Elitzur Ashkelonin (v. 2006) ja Hapoel Tel Aviv´n (v. 2003) pääsy 8 parhaan joukkoon)


[1] Euroopan arvostetuin seurajoukkuekilpailu, nykyisin nimellä Euroliiga (markkinointinimenä Turkish Airlines Euroleague).
[2] Kilpailu, jota on vuodesta 2002 pelattu nimellä Eurocup. Ollut viime kauteen saakka Euroopan toiseksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu. Eurocupia sekä Euroopan arvostetuinta seurajoukkuekilpailua, Euroliigaa, hallinnoi Euroleague Basketball.
[3] Nykyisin FIBA Europe Cup, Euroopan neljänneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, FIBAn ”kakkossarja” tällä kaudella startanneen Mestarien liigan alla.
[4] Kansainvälinen venäläisliiga, joka on virallisesti myös Venäjän pääsarja.

Lisätietoa

Liput

20/12/8 eur, ennakkoon Ennakkolippu.com ja Kataja Shop (Kauppakeskus Metropol)

Otteluisäntä

Tervetuloa!

Ottelu on katsottavissa myös Fanseat-palvelun kautta.


Mestarien liiga 2017, lohko B, 1. kierros:
Kataja Basket – Maccabi Rand Media (ISR)
LähiTapiola Areena, Joensuu, keskiviikko 19.10. klo 19:00

 

 

« Takaisin