Ajankohtaista

Ilari Seppälälle parin viikon huili, Vesa Mäkäläinen palaamassa kehiin

Viime perjantaina Uudessakaupungissa jalkaansa loukannut takamies selvisi lopulta säikähdyksellä. Alaraajavamma on osoittautunut pelättyä lievemmäksi ja toipumisennuste on noin kaksi viikkoa.

Seppälältä jäävät näillä näkymin väliin liigaottelut Kouvoja (kaksi kohtaamista) ja Karhu Basketia vastaan.

Päinvastainen uutinen on kapteeni Vesa Mäkäläiselle annettu lupa aloittaa kontaktiharjoitukset tällä viikolla. Hän on pelannut kuluvalla kaudella ainostaan kolme Korisliiga- ja kuusi euro-ottelua lokakuun lopussa sattuneen alaraajavamman vuoksi.

Toisen pitkäaikaispotilaan, Alex Murphyn, kanssa edetään päivä kerrallaan. Myös hän on kärsinyt jalkavammasta, jonka paranemisen suhteen voidaan olla varovaisen toiveikkaita.

Kataja Basket pelaa seuraavaksi keskiviikkona 14.3. kotikentällään, jonne vieraaksi saapuu Kouvot.

« Takaisin