Ajankohtaista

Guy Landry Edi tuuraa Rahlir Hollis-Jeffersonia

Joensuulainen Kataja Basket vahvistaa loukkaantumisten runtelemaa kokoonpanoaan. Joukkueeseen liittyy 198-senttinen Guy Landry Edi, joka tuuraa ensisijaisesti Rahlir Hollis-Jeffersonia tämän poissaolon ajan. 28-vuotias yleispelaaja valmistui vuonna 2013 yhdysvaltalaisesta Gonzagan yliopistosta ja on sen jälkeen pelannut ammattilaisena toisessa kotimaassaan Ranskassa sen kahdella ylimmällä sarjatasolla. Synnyinmaansa Norsunluurannikon A-maajoukkuetta hän on edustanut MM-kisoissa vuonna 2010 sekä Afrikan mestaruuskisoissa vuosina 2011 ja 2013. Edi on osa maajoukkueryhmää myös meneillään olevissa MM-karsinnoissa.

– Edi on atleettinen pelaaja, hyvä heittäjä. Pelaa pääasiassa kolmospaikkaa, mutta käy vahvana kaverina neloseksikin. Puolustuspäässä hän on parhaimmillaan todellinen ”lockdown defender”, päävalmentaja Juha Sten kuvailee nopealla aikataululla maaliin saatua uunituoretta rekrytointiaan.

Edin tuoreimmat viralliset ottelut ovat maaotteluja Norsunluurannikon paidassa, jota hän kantoi sekä kesä-heinäkuussa että syyskuussa avoimena olleissa Afrikan MM-karsintaikkunoissa. Kuudessa koitoksessa (vastassa Mosambik, Senegal, Keski-Afrikan tasavalta, Nigeria, Ruanda ja Mali) laiturille kirjattiin keskimäärin 9,7 pistettä, 5,7 levypalloa, 1,3 syöttöä ja 1,3 riistoa. Teholukunsa 9,8 on joukkueen toiseksi paras.

Edellisellä seurajoukkuekaudella (2017-18) Edi edusti Ranskan kakkostasolla (Pro B) Hermine Nantesia. 33 ottelussa tilastokeskiarvonsa olivat 10,7 pistettä, 4,4 levypalloa, 2,0 syöttöä ja 1,0 riistoa. Tarkkuus pelitilanneheitoissa oli 40 %, kolmosissa 39 % ja vapaaheitoissa 72 %. Teholuvuksi saatiin 10,3.

Norsunluurannikon Agbovillessä syntynyt, Ranskan Pariisissa varttunut kaksoiskansalainen muutti 18-vuotiaana USA:n länsiranikolle, jossa koki opiskelu- ja ennen kaikkea koripallokulttuuria yli kuuden vuoden ajan niin high school -, prep school -, junior college – kuin yliopistomaailmassakin. Viimeinen etappinsa ko. mantereella oli kovatasoinen Gonzagan yliopisto, jota hän edusti 2011-13.

Ammattilaisurallaan Edi on tähän mennessä pysytellyt Ranskassa, jossa edustamiaan seuroja ovat olleet Chalons-Reims (Pro A ja Pro B), STB Le Havre (Pro A, myös FIBA Europe Cup), Saint-Chamond (Pro B) sekä em. Hermine Nantes (Pro B).

Edi saapuu Joensuuhun tänään illansuussa. Pestinsä kestää näillä näkymin jouluun saakka ja kokoonpanossa hänet nähdään heti, kun pelilupa on saatu varmistettua.

Guy Landry Edi pähkinänkuoressa

Koko nimi: Ohouo Guy Landry Edi
Syntymäaika: 26.12.1988
Kansalaisuus: CIV/FRA
Kotipaikka: Pariisi, Ranska
Pituus/cm: 198
Paino/kg: 99
Pelipaikka: 2-3
Yliopisto: Gonzaga University (Spokane, Washington), USA
Seurat joita edustanut: Paris-Levallois (Pro A/FRA I), Sylmar High School Spartans (LAUSD, USA), Stoneridge Prep Panthers (National Prep Tournament, USA), Midland College Chaparrals (NJCAA I, USA), Gonzaga University Bulldogs (NCAA I, USA), Chalons-Reims (Pro A/FRA I ja Pro B/FRA II), STB Le Havre (Pro A/FRA I ja FIBA Europe Cup), Saint-Chamond (Pro B/FRA II), Hermine Nantes (Pro B/FRA II)
Kausi 2018-19 ammattilaisena: 8.
Kausi 2018-19 kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa: 2.
Kansainvälisten seurajoukkuekilpailujen yhden ottelun piste-ennätys: 15 (STB Le Havre (FRA) vs KK Cibona (CRO) 03.02.2016 – FIBA Europe Cup)
A-maaottelut: 28+
Muuta:

« Takaisin