Gamebox: Tapiolan Honka Espoo – Kataja Basket 75-95
Tapiolan Honka
”PITKÄSTÄ AIKAA ESPOOSEEN”
Kataja Basket matkustaa tällä hetkellä kohti Espoota. Viimeksi olemme siellä vierailleet kaudella 2017-18, tarkemmin 24.3.2018. Paljon on vettä virrannut Pielisjoessa, samoin kuin merivesi huuhdellut Espoonlahden rantakiviä.
Edellisen Honka-kotipelin jälkeen on kumpikin joukkue tehnyt hieman muutoksia. Honka on saanut kokoonpanoon uuden amerikkalaisen eli Jahlil Trippin. Edellisestä kohtaamisesta puuttui myös Susijengistäkin tuttu Carl ”Calle” Lindbom. Edellä mainittujen lisäksi kannattaa tarkkailla Coach Virtasen hyvän ystävän Tuukka Kotin otteita. Sokerina pohjalla tietysti Katajan ”oma poika” Valtteri Mervola. Motonet Areenalla Valtsu pääsi jonkin verran satuttamaan meidän puolustusta korille ajoillaan. Valtsun saalis siinä pelissä 12 pistettä ja 7 syöttöä.
Katajan ryhmä on vahvistunut edellisen kohtaamisen jälkeen yleisölle jo tutuksi tulleella Lamonte ”Tate” Turnerilla. Oikeinkin oivallinen hankinta!
Kataja matkustaa kohti Espoota kahden kuljettajan taktiikalla. Matti aloitti ja kakkoskuskimme Kari jatkaa myöhemmin. Kakkoskuski lienee kehä ykkösen spesialisti. Toivottavasti etelän suunnalla talvi ei yllätä paikallisia kuten yleensä. Meitä ei tänään yllätä talvi eikä Honka.
Virallinen ottelukatsomo on tänään illalla Jet Set Barissa Kauppakadulla. Siellä on saatavilla Kataja Basketin omaa olutta (Kataja Basket -luomupils 5,0 %) ottelujuomaksi. Olut on paikallisen panimon eli Unison Brewing Companyn luomutuote ja on saatavilla totta kai myös kotiotteluissa Motonet Areenalla Jet Set Barin anniskelupisteissä.
Muistakaa taas kannustaa meitä, olitte sitten Espoossa, Jetissä tai kotona. Me kuulemme kyllä!
-Tapsa
Ottelu: Tapiolan Honka – Kataja Basket / Korisliigan alkusarjaottelu 15/22
Aika ja paikka: 13.12.2022, Tapiolan Liikuntahalli, Espoo
Lopputulos: 75-95 (14-23, 28-22, 9-25, 24-25)
Ratkaisu: Lukuun ottamatta aivan pelin alkua ja muutamia hetkiä toisella jaksolla vieraat hallitsevat kohtaamista mielin määrin. Katajan Honkaa selkeästi laajempi materiaali sekä ennen kaikkea sen halu laittaa puolustuspäässä ns. kaikki likoon luovat jälleen mainion pohjan nopeille siirtymisille hyökkäyksiin. 16 hyökkäyslevypalloa ja 23 koriin johtavaa syöttöä kertovat onnistumisista vastustajan korilla.
Tehomiehet:
Kataja: Amanze Egekeze, teholuku 27 (15/9/7 syöttöä/1 menetys/2 riistoa/1 torjunta / pelitilanneheitot 5/11, vapaaheitot 3/3)
Honka: Jahlil Tripp, teholuku 19 (19/8/2 syöttöä/3 menetystä/2 riistoa / pelitilanneheitot 6/15, vapaaheitot 7/7)
Seuraava ottelu: Korisliigaa pelataan vielä ennen joulutaukoa perjantaina Salossa Vilpas Vikingsien vieraana.