Katajan energia- ja tahtotaso eivät ole tänään riittävät, jotta Seagullsin aktiiviseen ja hyvin suunniteltuun puolustuspeliin pystyttäisiin vastaamaan.

Kataja mättää Lamayn Wilsonin johdolla kolmosia lähes naurettavan kovalla tarkkuudella (ensimmäisistä 15:stä osuu 11) ja kovin taistelu on ohi ennen kuin Rilski Sportist saa edes auttavasti juonesta kiinni.

Kobrien puolustuksesta ei ole Rannikolle käytännössä minkäänlaista haastetta mikä kertoo paitsi pelaajan kovasta vireestä, myös siitä ettei Kobrien otteluun valmistautuminen riitä alkuunkaan.

Vauhdikkaassa, fyysisessä ja viihdearvoltaan korkeassa ottelussa koetaan viisi minuuttia ennen loppua tilanteessa 89-87 kolme lähes peräkkäistä teknistä virhettä. Kaikki vihelletään BC Nokialle: kaksi pelaajille, yksi valmentaja Oliver Vidinille. Seuranneista kolmesta vapaaheitosta Teemu Rannikko upottaa jokaisen.

Kataja jää välittömästi ottelun käynnistyttyä pahasti Karhun tallottavaksi. Kotijoukkueen pelirytmi on aivan toista luokkaa kuin vierailla: pallo liikkuu, miehet liikkuvat ja ratkaisevat monipuolisesti.

Kun Kataja saa toisella jaksolla ns. jalkansa bussista, pääsee se pyörittämään hyökkäyspeliään parhailla avuillaan, Teemu Rannikon rytmittämänä. Tämä, tiivistyvä puolustus ja hyvä levypallopeli, jota liidaa komeasti 16:lla Carson Desrosiers, takaavat turvallisen olotilan aina päätösjakson puoliväliin.

Ottelua suurimmillaan 17 pisteellä (tilanne toisella jaksolla 11-28) johtava KTP ei pysty pitämään vahvaa vääntämistään yllä riittävän kauaa. Alkupuolella kaukoheittonsa pääosin ohi viskovat isännät saavat tauon jälkeen hyökkäyksen rytmistä kiinni.