Gamebox: 4. puolivälierä: KTP-Basket Kotka – Kataja Basket 94-66


KTPPlayoffs

KTP kairaa sarjan tasoihin. Viides ja ratkaiseva puolivälierä keskiviikkona Motonet Areenalla!

Otteluennakko

”Laillinen ryöstöretki”

Kataja Basket lähti Motonet Areenalta aamuheittojen jälkeen kohti Kotkaa. Suunnitelmana on tehdä ryöstö, josta ei saa rangaistusta. Vakaa aikomus on laittaa sarja poikki tänään. Toki kotkalaisilla on toiset suunnitelmat. Puolen päivän jälkeen tankkaamme vatsat täyteen kuuluisaa Kesälahtelaista kotiruokaa Ravintola Pivangassa. Heidän kanssaan yhteistyö on ollut saumatonta ja kaiken lisäksi ruoka on ollut aivan huippuherkullista!

Mitään järisyttäviä muutoksia tuskin kumpikaan joukkue on tehnyt, ehkä pientä viilausta kuitenkin. Kotkalaisten velikullat eli Brandonit Tabb ja Sly tulevat aivan varmasti ottamaan ratkaisuja paljon. Meidän tehtävänämme on tehdä heidän elämänsä kovasti vaikeaksi ja sehän me myös tehdään. Pidetään myös huoli, että Mr Giles ei pääse rellestämään. Vahvalla levypallopelaamisella varmistetaan, että KTP ei pääse juoksemaan nopeita tai puolinopeita hyökkäyksiä.

Jokaisessa pelissä meidänkin ryhmästä aina joku nousee parrasvaloihin, mutta sitä tärkeämpää on se, että tehdään töitä joukkueena. Se on meidän vahvuus. Omat tilastot on sivuseikka. Harvoin kukaan voittaa peliä yksin vaan joukkue sen tekee. Joukkueesta isolla J:llä kertoo myös vaihtopenkillä huilaavien pelaajien reaktiot hyvistä suorituksista. Huippua! ????

Fanibussi liikkuu myös tänään kohti Kotkaa. Noin 20 henkeä tulee kannustamaan meitä. Rummut ja muut hilavitkuttimet on pakattu mukaan. Mahtava juttu. Tukea tarvitaan, ja joukkueen mielestä kannustajien tuki on todella tärkeää ja tervetullutta. Teille, jotka ette Kotkaan pääse paikan päälle, oikea paikka katsoa peliä on virallinen kisakatsomo, joka on tänään Jet Set Bar. Siellä on tänään Kataja Communityn kotipesä. Ei muuta kuin siniset sydämet sykkimään ja meitä kannustamaan. Pallo nousee ilmaan klo 18.00. Jettiin toki saa mennä aikaisemminkin.

Huutakaa, me kuullaan kyllä!!!

-Tapsa


 

Ottelusta

Ottelu: KTP-Basket – Kataja Basket / Korisliigan 4. puolivälieräottelu
Aika ja paikka: 10.4.2023, Steveco Areena, Kotka
Lopputulos: 94-66 (18-11, 30-18, 30-24, 16-13)

Ratkaisu: KTP pelaa selkä seinää vasten äärimmäisen raikkaasti ja energisesti. Katajan ainoa ilonaihe ottelun alkupuolikkaalla on mallikas taistelu hyökkäyslevypalloista (lopulliset lukemat peräti 26-8 Katajalle, kaikki levypallot vastaavasti 54-41) eikä se riitä tänään mihinkään. KTP sekä tukkii joensuulaisten todella nuhaisen hyökkäyspelin että laittaa palloa pussiin laajalla rintamalla. Pohdittavaa Kataja-leirissä riittää etenkin siinä mihin energiatasot ja sitä kautta myös pelitehot ovat matkalla kadonneet.

Kataja: Amanze Egekeze, teholuku 12 (12/6/2 menetystä/1 torjunta / pelitilanneheitot 5/10, vapaaheitot 1/1)
KTP: Roydell Brown, teholuku 27 (18/9/3 syöttöä/1 menetys/2 riistoa/4 torjuntaa / pelitilanneheitot 8/15, vapaaheitot 1/2)

> Ottelutilasto

Muuta: Ottelusarja on tasalukemissa 2-2. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Seuraava ottelu: Viides ja ratkaiseva puolivälierä pelataan keskiviikkona 12.4. Joensuussa.