Ajankohtaista

210-senttinen Samuli Vanttaja mestari-Karhubasketista Katajaan

Samuli VanttajaKuva © Ville Vuorinen.

Viime kauden päätteeksi kauhajokelaisen Karhubasketin kanssa Korisliigan mestaruutta juhlinut Samuli Vanttaja (27) siirtyy yksivuotisella sopimuksella Joensuuhun Kataja Basketiin, jonka paidassa käynnistyy syksyllä 12. pääsarjakautensa. Liigaurallaan Oulun NMKY:n kasvatti on edustanut myös KTP-Basketia, Kouvoja ja Espoon Honkaa. Tilillään on kahdeksan Haastajamaajoukkue-ottelua sekä 85 nuorten maaottelua.

Vanttajan kausi jäi maaliskuussa kesken alaraajavamman vuoksi vain hieman ennen pudotuspelien alkua. 25 runkosarjaottelussa hän kirjautti keskimäärin 15 peliminuutissa tilastot 7,1 pistettä ja 3,9 levvypalloa. Osumatarkkuutensa kahden pisteen heitoissa oli 56 %, kolmosissa 32 % ja vapaaheitoissa 65 %.

Kaikkiaan iso laituri on esiintynyt Korisliigassa tähän mennessä yhteensä 299 runkosarjaottelussa. Pisteitä on kertynyt 1700 (ka 5,7) ja levypalloja 1154 (3,9). Palkintokaapissaan on mm. kaksi aikuisten SM-kultaa (Karhubasket 2018, Honka 2008) sekä yksi SM-pronssi (KTP 2015).

Hän toteaa, että niin hienoa kuin Kauhajoella oli toukokuussa Pantteri-patsasta nostellakin, hampaankoloon jäi kauden ennenaikaisen päättymisen vuoksi paljon.

– Kausi oli omalta osaltani katkonainen. Sairastin jouluna influenssan ja siitä toivuttuani peli oli vähän hakemista kunnes sitten tuli tämä isompi loukkaantuminen.

– Vähän huono fiilis kaiken kaikkiaan. Molemmat mestaruutenihan ovat sillä tavoin samanlaisia, että niin Hongassa kuin nyt Karhussakin rooli jäi pieneksi. Ei niistä osaa oikein kunniaa ottaa. Joka tapauksessa meininkiä Kauhajoella oli hienoa seurata. Joukkueessa on jo pitkään ollut potentiaalia ja nyt kun ensimmäinen mitali tuli mestaruuden muodossa, oli meno mahtavaa.

Kansainvälisiä otteluja Vanttaja on pelannut kahdella FIBA EuroChallenge -kaudella (2013-14 ja 2014-15) KTP-Basketissa sekä yhdellä VTB United -liiga-kaudella (2010-11) Espoon Hongassa, jonka organisaatioon hän siirtyi jo 16-vuotiaana kesällä 2007.

Mainittakoon, että Italian pääsarjajoukkue Varese kosiskeli kesällä 2011 tuolloin 20-vuotiasta peluria Hongasta riveihinsä peräti kolmevuotisella sopimuksella. Varesen peliä pyöritti tuolloin nykyinen Salon Vilppaan kapteeni Teemu Rannikko. Siirto jäi lopulta toteutumatta ja Vanttaja jatkoi uraansa Kouvolassa.

”Kokoa ja heittovoimaa”

Päävalmentaja Juha Sten tietää mitä Vanttajalta sopii odottaa.

– Samuli tuo kokoonpanoomme laajuutta, isoon päähän kokoa ja heittovoimaa. Vaikka hän on jo todella kokenut, mitalejakin voittanut pelaaja, alkaa hän iältään vasta lähestyä ”primeä”. Tarkoitus on auttaa Samulia yltämään pelillisesti parhaimpaansa.

– Meillä on nyt nippu melko erilaisia isoja kotimaisia pelaajia. Aika näyttää minkälaiseksi kokonaisuus muodostuu. Kilpailua sekä rooleista että peliajasta tullaan varmasti käymään mikä on tietenkin vain hyvä asia, Sten näkee.

Vanttaja toipuu parhaillaan häntä vaivanneesta alaraajavammasta. Tällä hetkellä hän pystyy tekemään juoksuharjoitteita.

Mielessään ehti jo käydä jopa koripalloilun lopettaminen, mutta liekki paloi lopulta edelleen vahvasti lajin puolesta. Nyt katse on käännetty uuteen kauteen, jonka aikana jaksamisessa auttavat niin yhteisasuminen puolison kanssa kuin opiskelutkin. Vanttaja jatkaa Kauhajoella aloittamiaan rakennusalan opintoja Karelia-ammattikorkeakoulussa.

– Viime kausi oli sikälikin vaikea, että tyttöystävän opiskelut toisella paikkakunnalla, Savonlinnassa, aiheuttivat pientä levottomuutta. Reissattua tuli ihan riittävästi puolin ja toisin. Loukkaantumisen jälkeen kävi hetken mielessä sekin, että pitäisiköhän tässä alkaa keskittyä toisiin juttuihin. Kipinä koripalloon palasi kuitenkin nopeasti.

– Katajalla on suomalaisten pelaajien osalta kasassa hyvä paketti. Luvassa on pelitilannemaisuutta treeneihin, kovaa kilpailua, joka on aina hyväksi, Vanttaja komppaa päävalmentaja Stenia.

Tavoitteensa hän naulaa terävästi.

– Haluan voittaa mestaruuden niin että olen pelaavassa kokoonpanossa.

Kataja Basket -sopimustilanne 10.7.2018

Takamiehet: Ilari Seppälä, Joni Herrala, Johannes Lasaroff
Takamies-laiturit: Topias Palmi
Isot laiturit/sisäpelaajat: Matias Ojala, Atte Perttu, Tommi Huolila, Samuli Vanttaja
Valmentajat: Juha Sten, Petri Virtanen

Samuli Vanttaja pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 22.04.1991
Pituus/cm: 210
Paino/kg: 105
Pelipaikka: 4-5
Kasvattajaseura: Oulun NMKY
Seurat, joita edustanut: Oulun NMKY (juniorisarjat), Tapiolan Honka/Honka Akatemia Espoo (juniorisarjat, I Divisioona A, Korisliiga), Espoon Honka (Korisliiga, VTB United -liiga), Kouvot Kouvola (Korisliiga), KTP-Basket Kotka (Korisliiga, FIBA EuroChallenge), Karhubasket Kauhajoki (Korisliiga)
Kausi 2018-19 Katajassa: 1.
Kausi 2018-19 Korisliigassa: 12.
Korisliigan yhden ottelun piste-ennätys: 21 (Espoon Honka @ Salon Vilpas 23.03.2011)
Kausi 2018-19 kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa: 4.
Kansainvälisten seurajoukkuekilpailujen yhden ottelun piste-ennätys: 10 (KTP-Basket vs Biella (ITA) – FIBA EuroChallenge 04.11.2014)
Juniorimaaottelut: 85
Haastajamaajoukkueottelut: 8
A-maaottelut: –
Muuta:

  • Instagram: @bigjouni
  • Myös Jari-isoveli on tuttu Korisliigasta (Espoon Honka, Karkkila, Namika Lahti), tilillään myös kaksi A-maaottelua

> Samuli Vanttajan Kataja Basket -pelaajakortti

« Takaisin