Gamebox: 4. puolivälierä: BC Nokia – Kataja Basket 69-74


BC NokiaPlayoffs

Kataja jatkoon voitoin 3-1. Välierävastustaja on Helsinki Seagulls.

Ottelusta

Aika ja paikka:
Nokian Palloiluhalli 09.04.2017

Pelijaksot:
21-24, 16-23, 20-13, 12-14

Ratkaisu:
Hieman vajaat kolme jaksoa kuskin paikalla oleva Kataja alkaa menettää otettaan päätöskympin alussa, mutta rinnalle sekä ohi nouseva ja hurmosta kohti etenevä kotijoukkue ei pääse karkaamaan. Tästä huolen pitävät ennen kaikkea penkillä typerää teknistä virhettään mietiskellyt Darryl Bryant (13/2/2 syöttöä/+12), Tommi Huolila (4/8/3 torjuntaa/+5) sekä joukkueen ykkösnimi Vesa Mäkäläinen.

Bryant iskee muutaman vastustamattoman kahden pisteen heiton, joilla piste-ero pysyy siedettävänä, Huolila saa kahdella ”monster-torjunnallaan” henkisen yliotteen ottelua isännille jo kääntämässä olleesta Papa Diasta ja Mäkäläisen alusta loppuun käsittämättömän hyvä puolustaminen vie lopulta viimeisetkin uskon rippeet niin kotijoukkueelta kuin -yleisöltäkin.

Koko sarjaa tarkasteltaessa Kataja tukkii korinalustan tänään viidennen virheensä jo 31. peliminuutilla ottavan Kervin Bristolin (12/4/+-0) johdolla. Nokia puolestaan saa painettua joensuulaisten kaukoheittoprosentin terrierimäisellä roikkumisellaan huomattavan alas, mutta kun se samaan aikaan menettää jatkuvasti Katajaa enemmän palloja (tänään 18), kääntyy vaakakuppi itärajan suuntaan.

Tässä vaiheessa on myös todettava, että kolmannen pelintekijän (Bryant) hankkiminen on ollut täysin oikea ratkaisu. Kahdella tätä sarjaa tuskin oltaisiin voitettu.

Avainpelaaja, Kataja:
Vesa Mäkäläinen: 31 min: 9 pistettä (pelitilanneheitot 4/7, vapaaheitot 0/1)/2 levypalloa/1 riisto/teholuku 9/plus-miinus -luku +6

Aivan huikea esitys omalla korilla. Jalat toimivat oli vastassa takamies, laituri tai sentteri ja mies on kuin liima, joka pitää Katajan pakettia kasassa. On pelipäällä alusta loppuun ja varsinkin lopun Nokia-kirissä -Huolilan ohella- todellinen pelote isolla P:llä uudelleen ja uudelleen päälle vyöryville isännille.

Avainpelaaja, BC Nokia:
Papa Dia: 28 min: 12 pistettä (pelitilanneheitot 5/15, vapaaheitot 1/3)/6 levypalloa/3 syöttöä/1 menetys/1 torjunta/teholuku 11/plus-miinus -luku +1

Löytää hetki ennen Bristolin viidettä virhettä peliinsä aivan uuden vaihteen ja hetken näyttää, että konkari kääntää väkisin joukkueensa bussin vielä kerran kohti Joensuuta. Aktiivinen pelaaminen sytyttää joukkueen ja kotiyleisön. Lopulta Huolila saa otteen senegalilaiseen.

Tilastopoimintoja:
Kataja saa vapaaheittoviivalta 8 pistettä Nokiaa enemmän (heitot 22/27=81 %, Nokialla 14/22=64 %).

Levypallot Nokia voittaa 41-36, mutta Kataja saa toteutettua tuttua teemaansa ”kaverin hyökkäyslevypallot minimiin”: isännille kirjataan siedettävät 10 hyökkäyslevyriä.

Kataja osuu kolmosissaan vain 26-prosenttisesti (6/23).

13 minuuttia pelaavan Jesse Niemen (0/1) panosta alleviivaa plus-miinus -lukunsa +16, joka on kentän paras.

Muuta:
Takamieskolmikon Teemu Rannikko (13/3/-3) – Ilari Seppälä (8/0/3 s./-5) – Darryl Bryant roolitus toimii koko ajan paremmin ja paremmin. Seppälä on ollut pudotuspeleissä erinomainen etenkin puolustussuuntaan, Bryantin itseluottamusta tarvitaan nyt ja jatkossa ja Rannikolle tekee hyvää päästä välillä pidemmäksikin aikaa huilaamaan. Esimerkiksi tänään kapteenia ei tarvita kentällä peliminuuttien 34-39 välillä lainkaan.

Rion Brown (15/15/3 s./-5) takeltelee jällen heittopelissään (pelitilanneheitot 4/16), mutta 15 levypalloa on todella kova noteeraus eikä miestä voi missään vaiheessa syyttää yrityksen puuttesta.

Kokoonpanoista puuttuvat kilpailukieltoon tämän ottelun ajaksi määrätty kaksikko Jarekious Bradley (Kataja) – Sefton Barrett (BC Nokia) sekä vielä omalta osaltaan Korisliiga-pudotuspelien korkkaamista odottamaan joutuva loukkaantunut Katajan Daniel Mullings.

Välieräsarja tullaan pelaamaan paras seitsemästä -järjestelmällä eli finaalipaikan saavuttaa neljällä otteluvoitolla. Katajalla on kotietu Helsinki Seagullsiin nähden, joten pelit käynnistuvät ensi lauantaina Joensuussa. Toinen välieräpari on Salon Vilpas Vikings – Kauhajoen Karhu Basket.

> Ottelutilasto

Videot:
> Lehdistötilaisuus (BC Nokia @ YouTube)

Muualla:
”Olipa se taas vaikeaa mutta lopputulos kelpasi” (Karjalainen.fi)
”En viitsi nyt ryhtyä itkemään” (Aamulehti.fi)

Seuraava ottelu:
Välieräsarjan ensimmäinen kohtaaminen lauantaina 15.4. Mehtimäen jäähallissa Joensuussa.