Ajankohtaista

FIBA Europe Cup vie Kataja Basketin seuraavaksi Venäjälle – Keskiviikkona käynnistyvässä jatkolohkossa kaksi selkeää ennakkosuosikkia

Nykymuodossaan viidennen FIBA Europe Cupin jatkolohkovaihe käynnistyy keskiviikkona 12. joulukuuta. Kataja Basket pelaa lohkossa L, jossa muut joukkueet ovat tanskalainen Bakken Bears, hollantilainen ZZ Leiden sekä venäläinen Avtodor Saratov, joka isännöi joensuulaisia avauskierroksella.

Neljästä jatkolohkosta pudotuspeleihin etenevät kaksi parasta kustakin. Mukaan tulevat myös kahdeksan Mestarien Liigassa jatkopelien ulkopuolelle jäävää seuraa, joten FIBA Europe Cup -pudotuspelivaihe käynnistyy ensi maaliskuussa 16 joukkueen voimin.

Kaikki kolme jatkolohkovastustajaa ovat Katajalle entuudestaan tuttuja. Avtodor kohdattiin kaksi vuotta sitten Mestarien Liigassa ja tuolloin kumpikin voitti kotiottelunsa. Bakken Bearsille hävittiin kahdesti FIBA EuroChallenge -kaudella 2013-14, jolloin samassa alkulohkossa oli myös ZZ Leiden – sen kanssa voitot tasattiin 1-1.

Ennakkoarvioissa lohkon kaksi suosikkia ovat Avtodor ja Bakken Bears. Molempien näytöt alkulohkovaiheesta ovat vakuuttavat. Venäläiset hävisivät ainoastaan kerran, tuolloin Gerald ”Junnu” Lee Jr:n edustama israelilainen Ironi Ness Ziona oli kotikentällään parempi. Tanskalaiset puolestaan iskivät tauluille vähintään 100 pistettä peräti viidesti ja kuudennessakin matsissa 98 – tuloksena kuusi voittoa kuudessa ottelussa.

Avtodor pelaa kansainvälisillä kentillä 17. kertaa ja erinomainen voittoprosenttinsa 61 on neljän joukkueen vertailussa ylivoimaisesti paras. Bakken Bears (voittoprosentti = 43) puolestaan ylsi viime keväänä maansa kovimpaan koripallosaavutukseen, kun se nähtiin historiansa yhdeksännellä europelikaudella tämän meneillään olevan sarjan välierissä.

Hollantilainen ZZ Leiden (10. europelikausi, voittoprosentti = 49) pelasi jo vuonna 1980 silloisen Euroopan cup-voittajien cupin välierissä. Seura vetäytyi kansainvälisiltä kentiltä vuonna 1983, mutta on tehnyt vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen 2010-luvulla paluuta takaisin.

Kataja Basketilla on menossa seitsemäs kausi Suomen ulkopuolella (voittoprosentti = 39) ja näistä paras on tähän mennessä ollut ensimmäinen (2012-13), jolloin silloiseen FIBA EuroChallengen lohkovaiheeseen edettiin karsinnan kautta ja lopulta tietä riitti aina kahdeksan parhaan pudotuspeleihin.

Katajan jatkolohkovastustajat pähkinänkuoressa:

Avtodor Saratov (RUS)

  • Perustettu: 1960
  • Kotipaikka: Saratov, Venäjä, 845000 asukasta
  • Kotihalli/katsojakapasiteetti: Sports Palace Zvezdny/1500
  • Sijoitus kotimaassa viime kaudella: 6.
  • Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 17.
    • Ensi kertaa: 1992-93
  • Kansalliset/kansainväliset mestaruudet: 0
  • Voitot kansainvälisissä seurajoukkueotteluissa/kansainväliset ottelut (voitto%): 138/227 (61 %)
    • Tilastoon huomioitu Venäjän nykyisen pääsarjan (VTB United -liiga[5]) ottelut ulkomaalaisjoukkueita vastaan
  • Kansainvälisillä kentillä
    • Paras saavutus: Välieräpaikka FIBA EuroCupissa[2] 1998
    • Mukana
      • FIBA EuroLeague[1]
        • 1 kerta (1999)
      • FIBA Saporta Cup/FIBA EuroCup/ULEB Eurocup[2]
        • 5 kertaa (1995, 1997, 1998, 2000, 2016)
      • FIBA Korac Cup/FIBA EuroCup/FIBA Mestarien Liiga[3]
        • 9 kertaa (1993, 1994, 1996, 2001, 2002, 2015, 2017, 2018, 2019)
      • FIBA Champions Cup/FIBA Europe Cup[4]
        • 4 kertaa (2003, 2004, 2018, 2019)
  • Muita saavutuksia
    • Venäjän pääsarja
      • 4 x hopeaa (1994, 1997, 1998, 1999)
      • 2 x pronssia (1992, 1996)
    • Venäjän kakkosliiga
      • Kaksi mestaruutta (2009, 2014)
    • FIBA Europe Cup[4]
      • Kaksi kertaa kahdeksan parhaan joukossa (2004, 2015)
  • Tällä kaudella
  • FIN-Avtodor Saratov 2-8*
    • Torpan Pojat 0-2
      • FIBA Saporta Cup 1997: @ Avtodor 81-84
      • FIBA Saporta Cup 1997: vs Avtodor 98-105
    • Espoon Honka 1-1
      • FIBA Saporta Cup 2000: @ Avtodor 69-76
      • FIBA Saporta Cup 2000: vs Avtodor 81-76
    • Bisons Loimaa 0-4
    • Kataja Basket 1-1
  • Internet/sosiaalinen media

FIN-RUS

  • A-maajoukkueet (miehet)
    • 15 kohtaamista, joista Suomi on voittanut 4
    • Viimeisin kohtaaminen: FIN-RUS 75-77 (Helsinki 30.11.2018)
    • Tuoreimmassa maailmanrankingissa Suomi on sijalla 21. Venäjä on reilusti ylempänä sijalla 11.
  • Seurajoukkueet (miehet)
    • 77 kohtaamista*, joista suomalaiset ovat voittaneet 14
    • Kataja on kohdannut ennen keskiviikkona 12.12. käynnistyvää jatkolohkoa venäläisjoukkueen kaikkiaan kuusi kertaa (Krasnye Krylia, Avtodor, Nizhny Novgorod), saaliina yksi voitto

* Tilastossa on huomioitu FIBA- ja Euroleague Basketball/ULEB-sarjojen lisäksi myös Pohjois-Euroopan liiga (NEBL sekä NEBL Challenge Cup) ja Venäjän pääsarja VTB United -liiga (NEBL-sarjoja ovat pelanneet Torpan Pojat, Espoon Honka, Tampereen Pyrintö, Salon Vilpas ja Namika Lahti, VTB:tä Espoon Honka, Bisons Loimaa ja Torpan Pojat)

Jatkolohkon avausottelu Avtodor Saratov – Kataja Basket pelataan keskiviikkona 12.12. alkaen klo 17 ja on katseltavissa FIBA:n YouTube-kanavalla.

Kataja Basket – Avtodor Saratov (RUS) LähiTapiola Areenalla ke 23.01.2019


Bakken Bears (DEN)

  • Perustettu: 1953
  • Kotipaikka: Århus, Tanska, 336000 asukasta
  • Kotihalli/katsojakapasiteetti: Vejlby-Risskov Hallen/1950
  • Sijoitus kotimaassa viime kaudella: 1.
  • Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 10.
    • Ensi kertaa: 2004-05
  • Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 16
    • 16 x Tanska (1958, 1997, 1999, 2000, 2001, 2004, 2005, 2007, 2008, 2009, 2011, 2012, 2013, 2014, 2017, 2018)
    • Voitot kansainvälisissä seurajoukkueotteluissa/kansainväliset ottelut (voitto%): 40/92 (43 %)
  • Kansainvälisillä kentillä
    • Paras saavutus: Välieräpaikka FIBA Europe Cupissa[4] 2018
    • Mukana
      • FIBA EuroCup/FIBA EuroChallenge/FIBA Europe Cup/FIBA Mestarien Liiga[3]
        • 8 kertaa (2008, 2009, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019)
      • FIBA EuroCup Challenge/FIBA Europe Cup[4]
        • 4 kertaa (2005, 2006, 2018, 2019)
  • Muita saavutuksia
    • Tanskan pääsarja
      • 10 x hopeaa (1959, 1963, 1965, 1990, 1998, 2003, 2006, 2010, 2015, 2016)
      • 4 x pronssia (1962, 1964, 1980, 2002)
    • Tanskan cup
      • 11 x kultaa (2000, 2001, 2004, 2005, 2007, 2009, 2010, 2011, 2013, 2016, 2018)
      • 6 x hopeaa (1980, 1996, 2003, 2006, 2012, 2014)
  • Tällä kaudella
  • FIN – Bakken Bears 2-2*
    • Kataja Basket 0-2
    • KTP-Basket 2-0
  • Internet/sosiaalinen media:

FIN-DEN

  • A-maajoukkueet (miehet)
    • 33 kohtaamista, joista Suomi on voittanut 28
    • Viimeisin kohtaaminen: FIN-DEN 93-67 (Sundsvall (SWE) 23.07.2011)
    • Tuoreimmassa maailmanrankingissa Suomi on sijalla 21. Tanskan sijoitus on 69.
  • Seurajoukkueet (miehet)
    • 14 kohtaamista*, joista suomalaiset ovat voittaneet 11
    • Kataja on kohdannut ennen keskiviikkona 12.12. käynnistyvää jatkolohkoa tanskalaisjoukkueen tätä ennen kahdesti (Bakken Bears), saldona kaksi tappiota

* Tilastossa on huomioitu FIBA- ja Euroleague Basketball/ULEB-sarjojen lisäksi myös Pohjois-Euroopan liiga (NEBL sekä NEBL Challenge Cup, jota ovat pelanneet Torpan Pojat, Espoon Honka, Tampereen Pyrintö, Salon Vilpas ja Namika Lahti)

Jatkolohkon kotiottelu pelataan keskiviikkona 19. joulukuuta. Vierasottelu on ohjelmassa keskiviikkona 30. tammikuuta 2019.

Kataja Basket – Bakken Bears (DEN) LähiTapiola Areenalla ke 19.12.2018

 

ZZ Leiden (NED)

  • Perustettu: 1958
  • Kotipaikka: Leiden, Hollanti, 124000 asukasta
  • Kotihalli/katsojakapasiteetti: Vijf Meihal/2000
  • Sijoitus kotimaassa viime kaudella: 2.
  • Kansainvälinen seurajoukkuepelikausi: 10.
    • Ensi kertaa: 1978-79
  • Kansalliset/kansainväliset mestaruudet/kpl: 3
    • 3 x Hollanti (1978, 2011, 2013)
  • Voitot kansainvälisissä seurajoukkueotteluissa/kansainväliset ottelut (voitto%): 35/72 (49 %)
  • Kansainvälisillä kentillä
    • Paras saavutus: Välieräpaikka FIBA Euroopan Cup-voittajien cupissa[2] 1980
    • Mukana
      • FIBA European Champions Cup[1]
        • 1 kerta (1979)
      • FIBA European Cup Winners´ Cup[2]
        • 3 kertaa (1980, 1981, 1982)
      • FIBA Korac Cup/FIBA EuroChallenge/FIBA Europe Cup[3]
        • 5 kertaa (1983, 2011, 2012, 2014, 2016)
      • FIBA Europe Cup[4]
        • 1 kerta (2019)
  • Muita saavutuksia
    • FIBA Euroopan Cup-voittajien cup[2]
      • Kaksi kertaa kahdeksan parhaan joukossa (1981, 1982)
    • Hollannin pääsarja
      • 7 x hopeaa (1979, 1980, 1981, 1984, 1985, 2012 , 2018)
    • Hollannin cup
      • 2 x kultaa (2010, 2012)
      • 3 x hopeaa (2014, 2016, 2018)
    • Hollannin Supercup
      • 2 x kultaa (2011, 2012)
  • Tällä kaudella
    • Hävisi lokakuussa pelatussa Supercupin finaalissa oman FIBA Europe Cup -alkulohkonsa voittaneelle Donar Groningenille
    • Sijoittui alkulohkossaan (lohko A) toiseksi saldolla neljä voittoa ja kaksi tappiota
  • FIN – ZZ Leiden 1-1*
  • Internet/sosiaalinen media

FIN-NED

  • A-maajoukkueet (miehet)
    • 28 kohtaamista, joista Suomi on voittanut 18
    • Viimeisin kohtaaminen: FIN-NED 88-75 (Szombathely (HUN) 24.07.2009)
    • Tuoreimmassa maailmanrankingissa Suomi on sijalla 21. Hollannin sijoitus on 42.
  • Seurajoukkueet (miehet)
    • 13 kohtaamista*, joista suomalaiset ovat voittaneet 6
    • Kataja on kohdannut ennen keskiviikkona 12.12. käynnistyvää jatkolohkoa hollantilaisjoukkueen tätä ennen kahdesti (ZZ Leiden), saaliina yksi voitto

* Tilastossa on huomioitu FIBA- ja Euroleague Basketball/ULEB-sarjojen lisäksi myös Pohjois-Euroopan liiga (NEBL sekä NEBL Challenge Cup, jota ovat pelanneet Torpan Pojat, Espoon Honka, Tampereen Pyrintö, Salon Vilpas ja Namika Lahti)

Jatkolohkon kotiottelu pelataan keskiviikkona 6. helmikuuta 2019. Vierasottelu on ohjelmassa keskiviikkona 9. tammikuuta.

Kataja Basket – ZZ Leiden (NED) LähiTapiola Areenalla ke 06.02.2019

 

[1] Euroopan arvostetuin seurajoukkuekilpailu, nykyisin nimellä Euroliiga (markkinointinimi: Turkish Airlines EuroLeague).
[2] Euroopan toiseksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, jota on vuodesta 2002 pelattu nimellä Eurocup (kirjoitusasu nykyisin ”EuroCup”). EuroCupia sekä Euroliigaa hallinnoi Euroleague Basketball.
[3] Euroopan kolmanneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, tänä päivänä Kansainvälisen Koripalloliiton (FIBA) pyörittämä Mestarien Liiga (BCL), jota on pelattu kaudesta 2016-17. Se on arvostukseltaan vielä reilusti jäljessä Euroliigaa, mutta saavuttaa koko ajan EuroCup-sarjaa.
[4] Euroopan neljänneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, tänä päivänä Kansainvälisen Koripalloliiton (FIBA) pyörittämä FIBA Europe Cup.
[5] VTB United -liiga on virallisesti Venäjän pääsarja, jossa pelaa joukkueita myös maan ulkopuolelta.

 

Lisätietoa:
> Kataja Basketin otteluohjelma
> FIBA Europe Cup -lohkot ja -ohjelma kokonaisuudessaan

FIBA Europe Cup 2019 -jatkolohkot

« Takaisin