Ajankohtaista

Wesley Saundersille Kataja-historian toinen triplatupla

Amerikkalaislaituri Wesley Saunders oli perjantai-iltana Joensuu Areenalla mainiossa pelivireessä, kun Kataja Basket kohtasi Korisliiga-kamppailussa KTP-Basketin. Jopa vaivatta syntynyt tilastorivi 15 pistettä, 11 levypalloa, 11 koriin johtanutta syöttöä jää seurahistoriaan, sillä se on kautta aikain vasta toinen Kataja-paidassa syntynyt ns. triplatupla (=kaksinumeroinen tilastolukema vähintään 3 eri osa-alueella). Kataja voitti ottelun 96-70.

Kunnian seurahistorian ensimmäisestä triplatuplasta sai seuraa kausilla 2001-03 ja 2007-08 edustanut amerikkalaislaituri Andre Foreman, jonka saldo Forssan Koripoikia vastaan Joensuun Urheilutalolla alkuvuodesta 2002 pelatussa liigaottelussa oli 19 pistettä, 13 levypalloa, 12 syöttöä.

Saundersin triplatupla on kuluvan Korisliiga-kauden ensimmäinen ja liigahistorian 41. Eniten niitä on kirjattu Tampereen Pyrintöä ja KTP-Basketia edustaneelle Damon Williamsille, yhteensä peräti kahdeksan. Mainittakoon, että yksikään suomalaissyntyinen pelaaja ei tähän päivään mennessä ole yltänyt triplatuplaan.

« Takaisin