Ajankohtaista

Tanskan koripalloylpeys saapuu Joensuuhun – Pystyytkö Kataja katkaisemaan Bakken Bearsin seitsemän ottelun mittaisen voittoputken?

Lauantaina Salon Vilpas Vikingsin voittoputket pätkinyt Kataja Basket pääsee yrittämään vastaavaa temppua jo keskiviikkona, kun FIBA Europe Cupin jatkolohkossa kamppaillaan kotikentällä Bakken Bearsia vastaan. Vieraat aiheuttivat viime kaudella pienimuotoisen sensaation yltämällä tässä samaisessa kilpailussa välieriin eikä tahti tanskanmaalla ole sittemmin juurikaan hidastunut: Bears selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä ja jatkolohkon avauskierroksella hollantilainen ZZ Leiden sai kylmää kyytiä 40 pisteen edestä. 

Korisliigaa alkukauden suvereenisti hallinnut Salon Vilpas oli ennen viime lauantaita voittanut kotikentällään peräti 32 runkosarjaottelua peräjälkeen ja joukkue eteni myös 14 ottelun kokonaisvoittoputkessa. Vajaa viikko sitten Venäjän Saratovissa europelihistoriansa pahimman selkäsaunan (57-98) kärsinyt Kataja oli kuitenkin saanut pitkällä paluumatkalla kasattua rivinsä mallikkaasti ja otti päättäväisellä esityksellä selkeän vierasvoiton (97-87).

Keskiviikkona vastus ei ainakaan heikkene, sillä Bakken Bears on jo jonkin aikaa ollut Pohjoismaiden ”kuumin” koripallojoukkue, jonka esitykset puhuvat puolestaan.

Viime kaudella tanskalaiset etenivät FIBA Europe Cupissa paitsi pudotuspeleihin selvittivät voitokkaasti myös niiden kaksi ensimmäistä kierrosta. Ensin joukkue sanoi näkemiin Latvian tulevalle mestarille Ventspilsille, sen jälkeen Katajalle silloisesta jatkolohkosta tuttu ranskalainen ESSM Le Portel huomasi, että Bears laittaa heidän europelikaudelleen stopin puolivälierävaiheessa.

Tanskalaisten voitokas juoksu päättyi vasta seuraavalla kierroksella, kun mm. Katajaa kaudella 2015-16 edustaneen Thomas Scrubbin edustama italialainen Scandone Avellino esti joukkueen etenemisen finaalipeleihin.

Bakken Bearsin FIBA Europe Cup -välieräpaikka on joka tapauksessa kiistatta yksi pohjoismaisen koripalloilun suurimmista seurajoukkuesaavutuksista kautta aikain.

Vakuuttava Bears

Kymmenettä kertaa europarketeilla operoiva Bakken Bears on paitsi hallitseva Tanskan mestari myös maan 16-kertainen kultamitalisti. Sen kansainvälinen kausi alkoi syksyllä Mestarien liigan karsinnalla, jossa joukkue pudotti ensin Brittien ykkösen Leicester Ridersin selkein lukemin. Toisella karsintakierroksella Belgian viime kauden välieräjoukkue Spirou Charleroi oli aavistuksen parempi. Tanskalaiset voittivat vieraskentällä 61-59, mutta kotitappio 69-74 tiesi putoamista kolmen koripisteen marginaalilla.

FIBA Europe Cupissa Bakken Bears on pelannut tähän mennessä seitsemän ottelua ja voittanut jokaisen.

Siinä missä Avotodor Saratov kyykytti jatkopelien avauskierroksella Katajaa antoi Bakken Bears samaan aikaan oppitunnin hollantilaiselle ZZ Leidenille 111-71 -kotivoitollaan.

Erityisen merkillepantavaa on ollut tanskalaisten korintekovoima. Joukkue onkin kisan ylivoimainen ykkönen mitä tulee pistetehtailuun: 106,3 pistettä per ottelu on kerrassaan hurja lukema mihin tahansa sarjaan. Kataja on keskiarvollaan 80,2 pistettä/ottelu tämän tilaston sijalla 14.

Toinen tilastojen kertoma alleviivauksen arvoinen asia on vieraiden rymistely hyökkäyslevypalloihin. Keskiarvonsa on nimittäin leuat loksauttava 17,1 hyökkäyslevyriä per ottelu mikä on sekin ollut Europe Cupissa tähän mennessä aivan omaa luokkaansa. Katajan vastaava lukema on 10,5.

”Villejäkin heittoja”

Kakkosvalmentaja Petri Virtanen on vaikuttunut Bearsin tähän mennessä esittämistä otteista.

– Ehdottomasti kovin intensiteetti ja pelitempo mihin olen tässä sarjassa nähnyt minkään joukkueen pystyvän. Vielä ei vauhtikorikselleen ole löytynyt pysäyttäjää koko 40 peliminuutin ajaksi.

– Kyseessä on atleettinen, laajalla rotaatiolla pelaava joukkue, joka käyttää aggressiivista koko kentän puolustusta. He ottavat riskejä minkä vuoksi omissakin soi, mutta eivät välitä siitä vaan kääntävät pelin hyvin nopeasti hyökkäyssuuntaan. Heitot ovat välillä villejäkin, mutta sekin sopii ottelusuunnitelmaansa.

– Keskiviikkona meidän pitää pystyä kontrolloimaan ottelun tempoa. Puolustuspään levypallotilanteet on hoidettava koko viisikon voimin. Kaveriin ei voi luottaa liikaa – siihen taisteluun tarvitaan jokainen. Kun saamme irtopallon, on sitten meidän paikkamme juosta.

– Avainasemassa on myös se kuinka hyvin joukkue pystyy käsittelemään ottelun sisäiset tapahtumat, siirtymään yhdestä toiseen. Heikon suorituksen jälkeen ei voi jäädä jumittamaan tähän tilanteeseen jos aiomme pärjätä vieraiden vauhtipelissä.

– Viimeviikkoinen reissu oli rankka, mutta se kasvatti ja antoi henkisiä voimavaroja. Nyt meillä on taas hyvä testi edessämme, ”Pete” päättää.

Tutut Carberry ja Laerke …mitä tekee tulikuuma Topias Palmi?

Bakken Bears -legendalla, päävalmentaja Steffen Wichillä on mistä valita. Pelaajamateriaali on nimittäin laaja ja todella laadukas. Ensimmäisen seitsemän ottelun jälkeen 10 pisteen keskiarvoon on yltänyt kuusi pelaajaa ja jopa kahdeksan pelaajaa on kirjauttanut teholuvukseen vähintään 10, yhdeksäskin 9,9. Katajasta viisi pelaajaa yltää 10 pisteen keskiarvoon (yksi on loukkaantuneena sivussa oleva Rahlir Hollis-Jefferson), mutta vastaavaan teholukuun vain neljä (heistä yksi Jefferson).

Tanskalaisten ykköspyssynä on häärinyt viime kaudella Salossa pelannut Tobin Carberry (kuva vasemmalla). 17,3 pisteen keskiarvolla operoiva takamies on paitsi sarjan tarkin kolmospyssy (heitot 12/17=71 %), upottanut kakkosensakin 61 prosentin tarkkuudella ja jakanut keskimäärin 5,4 koriin johtanutta syöttöä per ottelu (paremmuustilaston yhdeksäs). Teholukunsa näyttää peräti 24,0:aa ja on sarjan kolmanneksi korkein. Katajan tehokkain on Daniel Mullings (10,2 pistettä/6,2 levypalloa/3,5 syöttöä/2,3 riistoa), jonka lukema 15,4 on sarjan 40. paras noteeraus.

Maajoukkuetakamies Adama Darboe (7,4 pistettä/3 pisteen heitot 41 %) (kuva oikealla) on syöttökeskiarvollaan 6,0 sarjan kuudenneksi paras vapaan pelaajan löytäjä. Katajan ykkönen on Ilari Seppälä 4,5:lla (25. – lisäksi 8,5 pistettä/2,2 levypalloa/teholuku 9,0).

Levypallot ovat jakautuneet tanskalaisleirissä hyvin tasaisesti, kuten odottaa sopiikin. Kaksi edelliskautta Ranskan pääsarjassa pelannut amerikkalaislaituri Ryan Evans (kuva vasemmalla) on tällä hetkellä joukkueen ykkönen keskiarvollaan 6,3 (lisäksi 15,6 pistettä/3,4 syöttöä/3 pisteen heitot 44 %/teholuku 19,4). Katajasta Hollis-Jefferson yltää samaan eikä Mullingskaan jää kauas (6,2).

Värikkään Bearsin muita nimiä ovat mm. Jamaikan ja Brittien passeilla liikkuva 206-senttinen laituri Ryan Martin (10,4/4,1), serbialaistanskalainen laituri Darko Jukic (10,6/5,3/4,3 syöttöä/teholuku 15,7), 208-senttinen senegalilaissisäpelaaja Michel Diogoye Diouf (12,0/4,3) ja viime kaudella Nokialla kääntymässä käynyt yleispelaaja Tomas Laerke (10,1 pistettä).

Katajasta puhuttaessa katseet kääntyvät Mullingsin ja Seppälän lisäksi ainakin lauantaina uransa parhaan pääsarjapelin urakoineeseen Topias Palmiin (10,9/3,2). Salon Vilpasta vastaan syntynyt 38 pistettä on lukema, johon Kataja-paidassa ovat yltäneet ainoastaan amerikkalaiset Cheyenne Jones, Leon Huff ja Reggie Arnold sekä kakkosvalmentaja Virtanen. Jää nähtäväksi kuinka sekä Vilpas-voitto että Palmin tarjoama ”energiaboosti” auttavat ennen kaikkea henkisellä puolella hyvävoimaista ja positiivisella mielellä tulevaan katsovaa joukkuetta.

Mainittakoon, että lokakuun lopussa loukkaantuneen ja jalkaansa viime viikot kuntouttaneen Rahlir Hollis-Jeffersonin toipuminen etenee hyvää vauhtia, suunnitelman mukaisesti. On vielä aikaista puhua tarkasta paluuajankohdastaan, mutta mikäli kaikki sujuu odotetusti, ei tämä hetki ole hirvittävän kaukana.

Kataja on napsinut eurokentillä monia maukkaita voittoja, mutta Bakken Bears on ryhmä, jota joensuulaiset eivät ole vielä onnistuneet kaatamaan. Joukkueet kohtasivat kaudella 2013-14 silloisessa FIBA EuroChallengessa ja tanskalaiset luotsinaan ex-toiminnanjohtajamme Ville Tuominen (kiitokset ”Hurrikaanille” tämän ennakon muutamasta detaljitarkistuksesta; toim. huom.) veivät pisteet molemmista otteluista.

Bakken Bears 2018-19


Kuva © Bakken Bears/BakkenBears.com.

 #                               cm   kg  synt pelip  A-mo  kasvattajaseura/yliopisto
 4 Adama Darboe                 190   86  1986  1-2    36+  Hørsholm BK
 5 Ryan Evans (USA)             202   99  1990    4      -  Wisconsin, USA
 6 Sylvester Berg               201   98  1998  3-4      -  Skovbakken
 8 Darko Jukic (SRB/DEN)        199   94  1990    3    15+  Stevnsgade
 9 Tylor Ongwae (KEN)           199   93  1991    3     4+  Louisiana at Monroe, USA
11 Michel Diogoye Diouf (SEN)   208  102  1989  4-5      -  Ecija Caja San Fernando, ESP
12 Tobin Carberry (USA)         193   92  1991  1-2      -  Long Island, USA
13 Morten Sahlertz              198   98  1989    3     20  Skovbakken
14 Chris Christoffersen         218  132  1979    5     25  Oregon, USA
15 David Kristensen             209   95  1998  3-4     1+  Viby
20 Hayden Dalton (USA)          203   88  1996  3-4      -  Wyoming, USA
23 Ryan Martin (JAM/GBR)        206  102  1991  3-4      -  Tennessee Tech, USA
44 Thomas Laerke                195   90  1991  2-3     7+  BK Amager

Päävalmentaja: Steffen Wich
Apuvalmentajat:	Mathias Bach, Jakob Freil
Päävalmentajat vertailussa

Steffen Wich (DEN)

Juha ”Juppe” Sten
Ikä: 52 34
Kasvattajaseura: Skovbakken Bears Turun NMKY
Nykyseurakausi: 17. 1.
Pääsarjakausi: 15.
(Bakken Bears (DEN) 1994-02, 2006-09, 2012-13, 2016-19)
1.
(Kataja Basket (FIN) 2018-19)
Kansainvälinen
seurajoukkue-
pelikausi:

3.
(Bakken Bears (DEN):
FIBA Mestarien liiga[3] 2016-17, 2017-18, 2018-19; FIBA Europe Cup[4] 2017-18, 2018-19)

1.
(Kataja Basket (FIN):
FIBA Europe Cup[4] 2018-19)

Kansalliset/
kansainväliset
mestaruudet/kpl:
10
(Tanska 1997, 1999, 2000, 2001, 2007, 2008, 2009, 2013, 2017, 2018 (kaikki: Bakken Bears))
0
Voitot kansainvälisissä seurajoukkue-
otteluissa/
kansainväliset ottelut (voitto%):
24/47 (51 %) 6/11 (55 %)
Muuta:
  • Tanskan menestynein pääsarjavalmentaja
  • Pelaajaura päättyi loukkaantumisiin jo 25-vuotiaana v. 1992; paras saavutus Tanskan pääsarjan hopea v. 1990 (Skovbakken Bears)
  • Toiminut Bakken Bearsissa 90-luvun alusta lähtien monenlaisissa tehtävissä aina kioskimyyntivastaavasta valmennuspäällikköön, päävalmentajapestien lisäksi useaan otteeseen myös apuvalmentajana
  • Saavutti muutama viikko sitten Bakken Bears -päävalmentajana 500 ottelun rajapyykin
  • Kaksi valintaa Tanskan Vuoden pääsarjavalmentajaksi, 1996 ja 2001 (Bakken Bears)
  • Tanskan cup
    • 8 mestaruutta (kaikki: Bakken Bears)
  • FIBA Europe Cup[4]
    • Välieräpaikka 2018 (Bakken Bears)
  • Pelaajaura päättyi 28-vuotiaana v. 2012 Kataja-paidassa, edusti seuraa kaksi kautta (2010-12)
  • Menossa 5. kausi päävalmentajana, ensimmäinen pääsarjatasolla ja kansainvälisillä kentillä
  • Maajoukkuetoiminta
    • 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmennusryhmässä 2015-16
    • SUSI All Stars -poikamaajoukkueryhmän päävalmentaja 2017-18
  • Pelaajana
    • Neljä pelikautta ulkomailla (Saksa, Ruotsi, Espanja)
    • Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti (Kataja 2011, 2012)
    • Ruotsin hopeamitalisti (Solna 2009)
    • SM-pronssi 2008 (Lappeenrannan NMKY)
    • 1 kausi kansainvälisiä seurajoukkuekilpailuja (Lappeenrannan NMKY 2007-08)
    • 31 A-maaottelua
  • Juha Sten Fact File (KatajaBasket.fi)

[3] Euroopan kolmanneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, tänä päivänä Kansainvälisen Koripalloliiton (FIBA) pyörittämä Mestarien Liiga (BCL), jota on pelattu kaudesta 2016-17.
[4] FIBA Europe Cup on Euroopan neljänneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu, jota pyörittää Kansainvälinen Koripalloliitto (FIBA).


Lisätietoa

Otteluisäntä

Pääsyliput


FIBA Europe Cup 2019, jatkolohko L, 2. kierros:
Kataja Basket – Bakken Bears (DEN)
LähiTapiola Areena, Joensuu, keskiviikko 19.12. klo 18:30

 

« Takaisin