Ajankohtaista

Legendaarinen Mihailo Pavicevic johdattaa KK Mornarin Kataja Basketia vastaan – Voittaja ottaa jättiaskeleen kohti jatkolohkopaikkaa

FIBA Europe Cupin lohkossa C käydään keskiviikkona kahden puhtaan pelin joukkueen välinen kamppailu joensuulaisen Kataja Basketin isännöidessä montenegrolaista KK Mornar Baria. Ottelun voittaja on hyvin lähellä jatkolohkopaikkaa. Vieraiden penkin päässä nähdään Espoon Hongan 2000-luvun alkupuolella peräti viiteen Suomen mestaruuteen käskyttänyt Mihailo Pavicevic.

Kotoisiin Korisliiga-kamppailuihin viime aikoina poikkeuksellisen vajaamiehisenä joutunut Kataja oli viikonlopun tien päällä. Pyrintö jäi lauantaina Tampereella ottelun toisella puoliskolla joensuulaisten erinomaisen puolustuspelin ansiosta täysin aseettomaksi, loppulukemat kirjattiin 67-85. Sunnuntaina Kauhajoella nähtiin sitten totaalisen väsynyt joukkue, joka ei jaksanut laittaa Karhulle kampiohin juuri lainkaan. Lopputulos oli 102-80.

Katajan saldo Korisliigassa on kuuden ottelun jälkeen kolme voittoa ja kolme tappiota, sarjasijoitus täsmälleen taulukon puolivälissä, kuudes.

KK Mornar on voinut valmistautua tulevaan koko viikonlopun. Se pelasi viimeksi perjantaina, jolloin Adrianmeren liigan ottelussa kotikentällä kaatui kroatialainen Zadar lukemin 80-70.

Tällä hetkellä montenegrolaiset ovat 12 joukkueen sarjassa sijalla kahdeksan, osa tasaista keskikastia. Kuudesta ottelusta Mornar on voittanut kolme. Zadarin lisäksi slovenialainen Olimpija, joka pelaa myös Mestarien Liigaa, sekä serbialainen Partizan, joka on mukana myös Euroopan kakkoskategorian sarjassa EuroCupissa, ovat todeneet Mihailo Pavicevicin joukkojen etevyyden.

Sairastupa tyhjenemässä

Kataja Basketin taival FIBA Europe Cupissa alkoi itävaltalaisen Kapfenberg Bullsin kaadolla (86-72) ja vajaa viikko sitten tyrkättiin nurin portugalilainen FC Porto (88-84).

Näissä otteluissa etenkin joukkueen suomalaispelaajat onnistuivat ja heidän kova yrityksensä näkyy myös tilastoissa: Ilari Seppälä (12,0 pistettä, 6,5 syöttöä, 2,0 riistoa) johtaa takakenttää amerikkalaisen Damier Pittsin (17,5 pistettä, 4,0 syöttöä, 2,5 riistoa) kanssa jämäkästi ja pelaa parhaillaan sisäpelaaja Tommi Huolilan (11,0 pistettä, 4,0 levypalloa, 2,5 torjuntaa) tapaan uransa parasta korista. Myös kapteeni Vesa Mäkäläinen (12,5 pistettä, 3,0 levypalloa, 3,5 syöttöä, 2,5 riistoa) on ollut tehokas, sama pätee amerikkalaislaituri Wesley Saundersiin (14,0 pistettä, 8,5 levypalloa, 3,0 syöttöä).

Tiedot Kataja-leiristä kertovat, että viikonloppuna sivussa olleista pelaajista (Tommi Huolila, Alex Marzette, Alex Murphy ja Vesa Mäkäläinen) ainakin muutama pukee suurella todennäköisyydellä pelipaidan ylleen keskiviikkona.

Leveyttä varmasti tarvitaan, sillä Mornar on laadukas koostumus nopeutta ja urheilullisuutta. Voittolukemansa FC Portosta olivat 81-70 ja Kapfenberg Bullsista 75-69.

Joukkueen riveissä ei ole varsinaista järeää, isoa sisäpelotetta, mutta 213-senttinen serbi Uros Lukovic (9,5 pistettä, 6,5 levypalloa, 2,5 torjuntaa), joka johtaa sarjan torjuntatilastoa yhdessä Tommi Huolilan kanssa, lienee liikkuvuutensa ja ulottuvuutensa ansiosta äärimmäisen vaikea vastustaja. Takakentällä Nemanja Vranjes (13,5 pistettä, 3,0  syöttöä) sekä amerikkalainen Derek Needham (8,0 pistettä, 4,0 syöttöä), joka näyttäisi olevan hieman lihaksikkaampi kopio Damier Pittsistä, pitävät yllä jatkuvaa pallollista painetta. Kakkospaikalta heille tarjoilee tukea tarkkakätinen jenkkipeluri Brandis Raley-Ross (8,5 pistettä, 4,0 levypalloa, 4,0 syöttöä). Serbilaituri Strahinja Micovicilla (12,5 pistettä, 4,5 levypalloa) on taitoa ratkoa sekä läheltä että kaukaa.

Montenegrolaiset ovat olleet tarkkana kaukoheitoissaan: kolmosprosenttinsa on kahden ottelun jälkeen 46 (20/44). Katajan vastaava tarkkuus on ollut 33 % (17/52). Joensuulaiset loistavat pallonriistoissa sarjan parhaalla ottelukohtaisella keskiarvolla 12,0, montenegrolaisten riistokeskiarvo on 5,0.

Apuvalmentaja Tuomas Oja on saanut maanantai-iltana Mornar-scoutin viittä vaille valmiiksi ja sen perusteella hän alleviivaa ennen kaikkea vieraiden laajaa materiaalia sekä vahvaa joukkuepelaamista.

– Lähtötilanne verrattuna kahteen ensimmäiseen otteluun on haastavampi. Tähän mennessä vastustajien käyttämät vaihtoehdot ovat olleet melko selkeitä ja olemme tienneet mitä he haluavat tehdä. Keskiviikkona eteemme tulee entistä laajemmalla kirjolla erilaisia tilanteita puolustettavaksi.

– Mornar on hyvin valmennettu joukkue. Pitää vauhtia mutta kontrolloidusti – tilanteita haetaan ensisijaisesti joukkuetekemisen kautta. Transitioissa erinomainen. Takamiehet työntävät Needhamin johdolla palloa eteenpäin ja isot rollaavat hyvin. Käytössä useita erilaisia actioneita. On pelannut yhdeksän miehen rotaatiolla, jokainen yli 15 minuuttia per ottelu.

– Tässä vaiheessa kautta pääpaino on edelleen omassa tekemisessämme ja tavoite onkin tuoda joukkueelle juuri sen verran informaatiota että tiedämme esim. kuinka tietyissä tilanteissa pitää puolustaa. Keskitymme 1-2 settiinsä, enempää tuskin pystyisimme ottamaan pois. Vastaavasti mietimme mahdollisimman fiksut keinot hyökätä heitä vastaan.

– Keskiviikkona vastakkain ovat mielestäni lohkon kaksi parasta joukkuetta, Oja päättää.

Petteri Koposen oppi-isä

Suomenkin koripallopiireissä erittäin tunnetulla Mihailo Pavicevicilla on suuri rooli vuonna 1974 Barissa perustetun KK Mornarin historiassa. Hän pelasi kotikaupunkinsa joukkueessa 14 kautta ja aloitti myös valmennusuransa v. 1989 sen penkin päästä.

Pavicevic nosti Mornarin 1990-luvun alussa silloisen Jugoslavian kivikovaan pääsarjaan, jossa joukkue oli valmennuksessaan korkeimmillaan seitsemäs – arvokkaalla eurokentille oikeuttaneella paikalla.

Ennen saapumistaan Suomeen syksyllä 2000 hän saavutti yhden uransa merkittävimmistä voitoista johdettuaan suurseura Belgradin Punaisen tähden entisen Jugoslavian mestariksi keväällä 1998. Espoon Hongassa kuluivat kaudet 2000-09 ja tuona aikana kultaa huuhdottiin kaikkiaan viidesti, kertaalleen Katajankin nenän edessä (v. 2003).

Roolinsa Petteri Koposen kehittäjänä on suomalaisnäkökulmasta kenties kaikkein merkittävin. Nähtyään tämän potentiaalin Pavicevic nosti hennon nuorukaisen 16-vuotiaana Hongan edustusjoukkueeseen, otti suojatikseen ja kouli hänestä ulkopuolisen silmin välillä kovinkin ottein pelaajan, jollaisia Suomi pystyy tuottamaan kansainvälisille kentille harvakseltaan. Koponenhan varattiin v. 2007 NBA:han ja sittemmin hänestä kehittyi Euroliiga-tason tähti.

Ei olekaan suuri ihme, että nyt 59-vuotias valmentaja muistelee aikaansa Suomessa erityisellä lämmöllä.

Kotimaahansa paluun jälkeen Pavicevic on ollut yhtäjaksoisesti mukana Mornarin toiminnassa lukuun ottamatta kahta peräkkäiskautta 2013-15. Tuolloin hän valmensi Liaoning Flying Leopards -joukkuetta Kiinan rahakkaassa CBA-liigassa.

Vuonna 2006 perustetussa Montenegron pääsarjassa Mornar on parhaimmillaan yltänyt finaaliin, kaikkiaan kolme kertaa. Mestaruus on mennyt joka ikinen kerta Buducnostille, jota mm. Susijengi-sentteri Gerald Lee Jr. edusti kaudella 2012-13.

Tämä kausi on seuralle kahdeksas kansainvälisillä kentillä, joilla tähän mennessä paras saavutus on Balkanin liigan finaalipaikka keväältä 2016. Kovatasoisessa Adrianmeren liigassa se debytoi viime kaudella sijoittuen kahdeksanneksi. Joukkue pelasi myös Mestarien Liigaa (jäi alkulohkoon), jonne se selvitti Katajan tapaan tiensä karsinnasta.

Karsittaessa tämän kauden Mestarien Liigaan venäläinen Avtodor Saratov oli Mornaria vahvempi.

Kataja Basket pelaa historiansa kuudetta europelikautta. Vuosi sitten se ylsi Mestarien Liigan lohkovaiheeseen ja yllätti monet hakemalla vierasvoitot Israelista, Turkista sekä Ranskasta. Heikko kotipelisaldo (2 voittoa, 5 tappiota) pyyhki kuitenkin haaveet pudotuspelipaikasta eikä FIBA Europe Cupistakaan saatu lohtua Telekom Baskets Bonnin oltua pudotuspelivaiheessa selvästi parempi. Tällä kaudella joensuulaiset voittivat Mestarien Liigan karsinnassa sensaatiomaisesti espanjalaisen Joventut Badalonan ennen putoamistaan tutulle Telekom Baskets Bonnille.

Tuleva kohtaaminen suomalaisen ja montenegrolaisen joukkueen välillä on kautta aikain ensimmäinen eurokentillä.

Miesten maaotteluja Suomi ja vuonna 2006 itsenäistynyt Montenegro ovat pelanneet neljä (välillä 2010-12) ja näistä Suomi on voittanut vain yhden. Maailmanrankingissa Suomi on sijalla 21, Montenegro sijalla 35. Kumpikin maa nähtiin alkusyksyn EM-kisoissa, joissa Suomi oli 11. ja Montenegro 13. (maan kautta aikain paras saavutus).

KK Mornar Bar 2017-18

KKMornarKuva: KK Mornar.

 #                               Pit   Pa  Synt Pelip A-mo  Kasvattajaseura/yliopisto
 1 Emir Hadzibegovic             204  105  1996     3    -  Centar Bijelo Polje
 3 Marko Calic                   193   95  1986   2-3    -  Sutjeska
 4 Strahinja Micovic (SRB)       206  105  1992     4    -  Radnicki, SRB
 5 Derek Needham (USA/MNE)       180   82  1990     1   6+  Fairfield, USA
10 Marko Mijovic (C)             186   90  1987     1    -  KK Mornar
14 Vukota Pavic                  201  100  1993     4    -  Bonus Niksic
15 Karviar Shepherd (USA)        210  104  1995   4-5    -  Texas Christian University, USA
17 Radoje Vujosevic              208  108  1989     5    -  KK Mornar
22 Marko Mugosa                  200   82  1993     2    -  Buducnost
24 Brandis Raley-Ross (USA)      191   92  1987     2    -  South Carolina, USA
41 Nemanja Vranjes               188   80  1988   1-2  12+  Niksic
44 Boris Bakic                   193   79  1986   1-2  10+  Buducnost
55 Uros Lukovic (SRB)            213  100  1989     5    -  Torlak, SRB

Päävalmentaja: Mihailo Pavicevic 
Apuvalmentaja: Djordje Pavicevic
Päävalmentajat vertailussa

Mihailo Pavicevic 
(MNE)

Greg Gibson (USA)
Ikä: 59 48
Kotipaikka: Bar, Montenegro Woodstock, Virginia, Yhdysvallat
Nykyseurakausi (päävalmentajana): 10. 2.
Pääsarjakausi: 20.
(Mornar Bar (FRY/MNE) 1993-94, 1995-96, 2011-13, 2017-18;
Crvena zvezda (Red Star Belgrade) (FRY) 1996-97, kevät-syksy 1998;
Apoel (CYP) syksy 1999;
Espoon Honka (FIN) 2000-09;
Liaoning Flying Leopards (CHN) 2013-15;
9.
(Kauhajoen Karhu 2007-08, syksy 2009;
Bisons Loimaa 2011-16;
Kataja Basket 2016-18)
Kansainvälinen
seurajoukkue-
pelikausi:

8.
(Crvena zvezda/Red Star Belgrade (FRY): FIBA Korac Cup[3] 1996-97, FIBA EuroLeague[1] 1998-99;
Espoon Honka (FIN): Pohjois-Euroopan Liiga[8] 2000-01, 2001-02, FIBA Europe League[3] 2003-04;
Mornar Bar (MNE): Balkanin Liiga[6] 2011-12, 2012-13, FIBA Mestarien Liiga[3] 2017-18, FIBA Europe Cup[4] 2017-18, Adrianmeren Liiga[7] 2017-18)

5.
(Bisons Loimaa (FIN): Eurocup[2] 2013-14, VTB United -liiga[5] 2014-16;
Kataja Basket (FIN): FIBA Mestarien Liiga[3] 2016-17, FIBA Europe Cup[4] 2016-17, 2017-18)

Kansalliset/
kansainväliset
mestaruudet/kpl:
6
(Serbia ja Montenegro 1998 (Crvena zvezda/Red Star Belgrade), Suomi 2001, 2002, 2003, 2007, 2008 (Espoon Honka))
3
(Suomi 2012, 2013 (Bisons Loimaa), 2017 (Kataja Basket))
Voitot kansainvälisissä seurajoukkue-
otteluissa/
kansainväliset ottelut (voitto%):
27/82 (33 %) 32/94 (34 %)
Muuta:
  • Entisen Jugoslavian (FRY) poikamaajoukkueen valmennusryhmässä 1994-96
    • EM-pronssi 1996
  • Korisliigan Vuoden valmentaja 2003
  • Suomen Cup
    • Mestari 2001 (Espoon Honka)
    • Finalisti 2006 (Espoon Honka)
  • SM-pronssi 2006 (Espoon Honka)
  • Paras voittoprosentti yli 50 Korisliigan pudotuspeliä käskyttäneistä valmentajista (58/84=69 %)
  • Montenegron U20-poikamaajoukkueen päävalmentaja 2011-14
  • Kiinan CBA-liigan finalisti 2015 (Liaoning Flying Leopards)
  • Toimi KK Mornarissa viime kaudella apuvalmentajana ja Djordje-veljensä oli päävalmentaja. Täksi kaudeksi he vaihtoivat paikkoja.
  • Pelaajaura 1972-89
    • Mornar Bar (YUG/MNE)
    • Buducnost (YUG/MNE)
    • Omonia Nicosia (CYP)
    • Polvivamma päätti uran ennenaikaisesti
    • Jugoslavian kakkosliigan kolminkertainen pistekuningas
  • ”The Life Story of Mihailo Pajo Pavicevic” (Eurobasket.com 21.4.2012)
Seuravertailu
KATAJA-shield_EmptySpace_Big@2x
Perustettu/v.: 1974 1949
Kotipaikka: Bar, Montenegro, 46000 asukasta Joensuu, 75000 asukasta
Kotihalli/katsoja-
kapasiteetti:
Sports Hall Topolica/2625 LähiTapiola Areena/2500
Sijoitus kotimaassa viime kaudella: 2. 1.
Kansainvälinen seurajoukkue-
pelikausi:
8.
(ensi kertaa 2009-10)
6.
(ensi kertaa 2012-13)
Kansalliset/
kansainväliset
mestaruudet/kpl:
0 2
(Suomi 2015, 2017)
Voitot kansainvälisissä seurajoukkue-
otteluissa/
kansainväliset ottelut (voitto%):
53/123 (43 %) 25/64 (39 %)
Kansainvälisillä kentillä:
  • Paras saavutus: Balkanin Liigan finaalipaikka 2016 (kilpailussa mukana 9 joukkuetta)
  • [6] Balkanin Liiga (6): 2010, 2011, 2012, 2013, 2015, 2016
  • [3] FIBA Mestarien Liiga (2): 2017, 2018
  • [7] Adrianmeren liiga (2): 2017, 2018
  • [4] FIBA Europe Cup (1): 2018
  • Paras saavutus: FIBA EuroChallenge -puolivälieräpaikka 2013 (kilpailussa mukana 36 joukkuetta)
  • [3] FIBA EuroChallenge / FIBA Europe Cup (4 kertaa): 2013, 2014, 2015, 2016
  • [4] FIBA Europe Cup (2): 2017, 2018
  • [3] FIBA Mestarien Liiga (2): 2017, 2018
Muuta:
  • Montenegron pääsarja
    • 3 hopeaa (2011, 2016, 2017)
  • Montenegron cup
    • 2 finaalipaikkaa (2010, 2016)
  • Korisliiga (12 mitalia)
    • 2000-luvun menestynein joukkue
    • 2 mestaruutta
    • 6 hopeaa (2003, 2006, 2009, 2011, 2012, 2014)
    • 4 pronssia 2002, 2005, 2007, 2013
  • Suomen cup
    • 3 mestaruutta (2003, 2011, 2012)
    • 1 finaalipaikka (2006)
    • 1 pronssi (1976)

[1] Euroopan arvostetuin seurajoukkuekilpailu, nykyisin nimellä Euroliiga (markkinointinimi: Turkish Airlines EuroLeague).
[2] Kilpailu, jota on vuodesta 2002 pelattu nimellä Eurocup (kirjoitusasu nykyisin ”EuroCup”). Euroopan toiseksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu. EuroCupia sekä Euroopan arvostetuinta seurajoukkuekilpailua, Euroliigaa, hallinnoi Euroleague Basketball.
[3] Euroopan kolmanneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu. Kansainvälisen koripalloliiton, FIBA:n, organisoima sarja.
[4] Euroopan neljänneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu. FIBA:n organisoima sarja.
[5] VTB United -liiga on Venäjän pääsarjaksi luokiteltava kilpailu, johon osallistuu joukkueita myös maan ulkopuolelta.
[6] Balkanin liiga (Balkan International Basketball League) on kansainvälinen koripallosarja, jota on pelattu kaudesta 2008-09. Joukkueita on mukana mm. Albaniasta, Bulgariasta, Kosovosta, Makedoniasta, Montenegrosta ja Romaniasta.
[7] Adrianmeren liiga (ABA League) on vuonna 2001 käynnistynyt kansainvälinen koripallosarja, jota pelaavat suurimmat seurajoukkueet entisen Jugoslavian alueelta (Serbia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Makedonia, Montenegro, Slovenia).
[8] Pohjois-Euroopan Liiga (North European Basketball League) oli viiden kauden ajan, 1999-03, pelattu sarja. Sen perusti liettualainen korislegenda Sarunas Marciulionis tavoitteenaan luoda myös kaupallisessa mielessä kiinnostava kilpailu pohjoiseurooppalaisille joukkueille. Sarja kuihtui nykymuotoisen Euroliigan saatua ilmaa siipiensä alle.

Lisätietoa


Otteluisäntä

> Pääsyliput


FIBA Europe Cup 2018
Alkulohkon 3. kierros: Kataja Basket – Mornar Bar (MNE)
LähiTapiola Areena, Joensuu, keskiviikko 01.11. klo 18:30

 

« Takaisin