Ajankohtaista

Jordan Semple tuomaan kovuutta ja kokemusta

Joensuulainen Kataja Basket vahvistuu 28-vuotiaalla ranskalais-yhdysvaltalaisella Jordan Semplella. 201-senttisen nelospaikan pelaajan odotetaan tuovan joukkueeseen ennen kaikkea taistelutahtoa ja lujuutta korien läheisyyteen. Semple on voittanut levypallokuninkuudet sekä Ruotsin että Bulgarian pääsarjoissa. Ammattilaisurallaan hän on pelannut myös Ranskassa, Espanjassa ja Israelissa.

Parasta Sempleä on tähän mennessä nähty kaudella 2016-17, jolloin hän pelasi Bulgariassa Akademik Bultex 99:n riveissä. Laituri hurjasteli 29 NBL-ottelua 19,8 pisteen, 11,9 levypallon, 3,5 syötön, 2,1 riiston ja 1,9 torjunnan keskiarvoilla teholuvun näytettyä 30,4:ää. Hän voitti peräti kuusi eri tilastokategoriaa (pisteet, levypallot, riistot, torjunnat, tehokkuus sekä tuplatuplat, joita kirjautti kauden aikana ylivoimaisesti eniten, 23 kpl). Valinta sarjan tähdistöotteluun oli itsestäänselvyys ja olipa Semple myös tuon ottelun arvokkain pelaaja (MVP).

Kaksi seuraavaa vuotta (2017-18 Israelin kakkosliiga, 2018-19 Ranskan kolmosliiga) olivat vaikeahkoja ja osin loukkaantumisten varjostamia. Viime kaudella Semple esiintyi Rashard Odomesin tapaan Ruotsissa, jossa pelit Jämtland Basketin paidassa kulkivat. Hän voitti levypallotilaston (ka 9,7) ja kirjautti sarjan parhaan teholuvun (ka 21,6). ”Tuplatuplia” eli yhdessä ottelussa tehtyjä kaksinumeroisia lukemia kahdessa eri tilastokategoriassa Semplelle merkittiin kaikista eniten, 17 kpl. Koko Basketligan-tilastorivinsä kirjattiin 32 ottelun jälkeen lukemin 16,1 pistettä, 9,7 levypalloa, 2,7 syöttöä, 1,0 riistoa, 1,4 torjuntaa, teholuku 21,6. Heittoprosentit olivat 60 % (2 p.), 28 % (3 p.) ja 65 % (vapaaheitot).

Päävalmentaja Petri Virtanen on tehnyt yhdessä apuvalmentaja Petri Vellingin kanssa tarkkaa analyysia Kataja Basketin alkukaudesta ja tietty pelaajatyyppi oli hakusessa.

– Tarvitsemme ensisijaisesti kovuutta korien läheisyyteen, voimaa levypallopeliin. Meillä on joukkueessa ihan kivasti talenttia, mutta oikeanlaista särmää kaivataan lisää, hän myöntää.

– Uskon, että saamme Jordanista kovan ”työhevosen” ja sitä kautta arvokkaan joukkuepelaajan täydentämään porukkaamme. Hän on nähnyt Eurooppaa jo sen verran, että mukanaan tuoma kokemus on nuorelle ryhmällemme myös tärkeä asia, Virtanen alleviivaa.

Semple saapuu Joensuuhun mahdollisimman nopealla aikataululla minkä jälkeen hän asettuu 10 päivän karanteeniin ennen kuin pääsee mukaan joukkueen toimintaan.

Jordan Semple pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 12.08.1992
Kansalaisuus: FRA/USA
Syntymäpaikka: Pariisi, Ranska
Kotipaikka: Arcata, Kalifornia, USA
Pituus/cm: 201
Paino/kg: 98
Pelipaikka: 4
Yliopisto: California State University, Chico (Chico, Kalifornia), USA
Seurat joita edustanut: Jämtland Basket (Basketligan/SWE I), CEP Lorient Basket (NM1/FRA III), Hapoel Migdal HaEmek (National League/ISR II), Akademik Plovdiv/Bultex 99 (NBL/BUL I), Iraurgi Saski Baloia (LEB Plata/ESP III), California State University Chico Wildcats (NCAA II, USA), Arcata High School Tigers (CIF, USA)
Kausi 2020-21 ammattilaisena: 6.
Muuta: Syntynyt Ranskassa (äiti on ranskalainen, isä yhdysvaltalainen), josta muutti Kaliforniaan neljävuotiaana

Lisätietoa:
> Jordan Semple -pelaajakortti
> Kataja Basket -kokoonpano kaudella 2020-21

« Takaisin