Ajankohtaista

Henri Permanto kaksivuotisella sopimuksella Kataja Basketiin

Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti, naapuriseura KTP-Basketin kautta Kouvolan Kouvojen organisaatioon siirtynyt ja siellä Korisliiga-debyyttinsä syksyllä 2019 tehnyt 197-senttinen takamies-laituri edustaa ensi kaudesta alkaen Kataja Basketia. 22-vuotiaan Permannon ja joensuulaisseuran sopimus on kaksivuotinen.

Viime kausi oli Permannolle pääsarjatasolla kolmas. Hän pelasi Kouvojen paidassa 29 Korisliiga-ottelua (keskimäärin 23 minuuttia) tilastoin 7,8 pistettä, 2,9 levypalloa, 1,6 syöttöä ja 0,7 riistoa.

Suomi-paidan hän on pukenut ylleen yhteen Haastaja- ja kuuteen juniorimaajoukkueotteluun.

Pelaajalupaus kuntouttaa parhaillaan polveaan, joka koki kovia vain hetki ennen kuin tämä kausi käynnistyi. Syyskuun lopulla Salossa harjoitusottelussa sattunut tapaturma vaati leikkaushoidon mikä piti hänet poissa peliparketeilta koko Kouvojen puolivälieriin päättyneen Korisliiga-kauden.

Vaikka pettymys oli loukkaantumishetkellä äärimmäisen suuri, osaa hän nyt katsoa asiaa jo hieman positiivisestikin.

– Kuntoutus etenee aikataulussa. Olen aloittanut juoksu- ja heittoharjoitukset, Permanto kertoo.

– Kouvojen kanssa oli tarkoitus pelata hyvä kausi, joka olisi omalta osalta läpimurto, ja sen jälkeen miettiä jatkoa. Nyt on sitten ollut hyvää aikaa katsella koripalloa ruudulta. Melkein kaikki liigapelit olen seurannut ja opetellut sitä kautta uusia asioita. Esimerkiksi miksi joku tilanne meni niin kuin meni.

Kataja Basket kiinnosti jo juniori-ikäistä kotikaupungissaan Kotkassa asunutta Permantoa.

– Muistan, kun Jared Newson pelasi Katajassa. Hän oli suosikkini ja etenkin KTP-Kataja -kohtaamisissa oli mahtava seurata Newson – Sefton Barrett -kaksinkamppailuja. Kataja oli seurana ”iso ja mahtava” ja jo varhain tuli sellainen tunne, että tuolla haluan joskus pelata. Vähän myöhemmin seurasin (Teemu) Rannikkoa, joka johti Katajan mestariksi.

– Joensuussa on nyt uusi halli ja tosi hyvät olosuhteet. Pelaajista tunnen hyvin (Tuomas) Hirvosen, (Teemu) Knihtisen ja (Thomas) Tumban, jonka kanssa voitin B-poikien Suomen mestaruuden. Katajan suunnitelmissa olevat europelit on myös iso plussa ja vaikutti sekin päätökseeni, Permanto taustoittaa.

Kataja Basket -päävalmentaja Petri Virtanen sanoo, että Permanto kuuluu niihin pelaajiin, joita valmennusjohto on erityisesti tarkkaillut.

– ”Henkka” on ollut tutkassamme pitkään. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen tyyppi. Urheilullinen, hyvä pallon kanssa, pystyy tekemään pelissä nopeita valintoja – hänellä on korkea ”basketball IQ”. Kaiken kaikkiaan juuri sellainen henkilö, joka sopii hienosti meidän suomalaispelaajapakettiimme.

Permannon lisäksi Kataja Basketilla on kauden 2023-24 kattavat pelaajasopimukset Thomas Tumban, Tuomas Hirvosen, Robin DanesinSebastian Lindbergin ja Teemu Knihtisen kanssa.

Joensuulaisseura kamppailee parhaillaan Korisliiga-välieräsarjassa Helsingin Seagullsia vastaan. Toinen kohtaaminen on ohjelmassa tiistaina Motonet Areenalla.

Henri Permanto pähkinänkuoressa

Lempinimi: ”Henkka”
Syntymäaika: 05.03.2001
Pituus/cm: 197
Paino/kg: 88
Pelipaikka: 2-3
Kasvattajaseura: Peli-Karhut Kotka
Seurat, joita edustanut: Kouvot/Korikouvot/Kouvot Akatemia Kouvola (Korisliiga, Miesten 1. Divisioona A, juniorisarjat), KTP-Basket Kotka (juniorisarjat), Peli-Karhut Kotka (juniorisarjat)
Kausi 2023-24 Korisliigassa: 4.
Korisliigan yhden ottelun piste-ennätys: 19 (Kouvot vs Korihait 28.12.2021)
Kaudet kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa: –
Juniorimaaottelut: 5
Haastajamaajoukkue-ottelut: 1
A-maaottelut: –
Muita saavutuksia:

  • U16 -SM-kulta 2017 (KTP-Basket)
  • U16 -SM-pronssi 2016 (KTP-Basket)
  • U16 -SM-sarjan tarkin 2 pisteen heittäjä 2015-16 (64 %) (KTP-Basket)

Sopimus Kataja Basketissa: 2024-25 loppuun saakka

« Takaisin