Ajankohtaista

Dantez Walton ja Kataja Basket sopimukseen, myös Semi Saari mukaan liigarinkiin

Joensuulainen Kataja Basket täydentää Korisliiga-joukkueensa kokoonpanoa kahdella pelaajalla. 22-vuotias ja 198-senttinen Dantez Walton vietti kaudet 2016-20 yhdysvaltalaisessa Northern Kentuckyn yliopistossa ja aloittaa ammattilaisuransa tänä syksynä. Samanikäisellä Semi Saarella on mittaa 190 senttiä ja hän siirtyy Joensuuhun I Divisioona A:sta, jossa edusti viime kaudella järvenpääläistä Raiders Basketia.

Walton on kotoisin Ohiosta, jossa hän johdatti koulujoukkueensa Lima Central Catholic High School Thunderbirdsin kahteen osavaltion mestaruuteen ennen siirtymistään yliopistomaailmaan.

Northern Kentuckyssa viettämänsä neljän lukuvuoden aikana hänet huomattiin paitsi pelikentällä myös pulpetin takana mitä taustoittavat päätöskautensa (2019-20) kovat tilastot 16,1 pistettä ja 7,3 levypalloa sekä konferenssinsa (Horizon League) myöntämä arvonimi Winter Scholar-Athlete of the Season.

Hieno saavutus kaudella 2019-20 oli myös yltäminen ainoana NCAA:n ykkösdivisioonapelaajana kahteen ”tuplatuplaan” siten, että pistemäärä ko. otteluissa oli vähintään 30. Hän teki konferenssihistoriaa myös tultuaan nimetyksi Viikon pelaajaksi kolme kertaa peräjälkeen – edellinen vastaava saavutus oli lähes 30 vuotta vanha.

Walton ja joukkueensa ”the Norse” voittivat peräti viisi konferenssimestaruutta: kolme lopputurnaus- ja kaksi runkosarjatitteliä. NCAA-lopputurnaukseen he ylsivät kolmesti ja NIT-turnaukseen kerran.

Päävalmentaja Petri Virtanen kertoo, että Waltonin kanssa käydyt pitkät keskustelut ovat osoittaneet, että kyseessä on paitsi valveutunut myös alkavaan ammattilaisuraansa hyvin valmistautunut pelaaja.

– Dantez on ollut tähän mennessä todella positiivinen tuttavuus. Hän on oikealla tavalla kiinnostunut kaikesta mitä liittyy tulevaan kauteen ja koko ajan valmis oppimaan uutta.

– Pelaajatyyppinä hänen tyylinsä kohtaa meidän kanssamme. Kyseessä on monipuolinen korintekijä, joka pystyy laittamaan palloa lattiaan ja joka on erittäin hyvä myös levypalloissa.

Dantez Walton pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 28.12.1997
Kansalaisuus: USA
Kotipaikka: Lima, Ohio, USA
Pituus/cm: 198
Paino/kg: 98
Pelipaikka: 3-4
Yliopisto: Northern Kentucky University (Highland Heights, Kentucky), USA
Seurat, joita edustanut: Northern Kentucky University Norse (NCAA I, USA), Lima Central Catholic High School Thunderbirds (OHSAA, USA)
Kausi 2020-21 ammattilaisena: 1.
Muuta: Kentuckyssä kahden kauden ajan (2015-17) yhdessä Waltonin kanssa opiskellut ja pelannut Jeff Garrett nähdään alkavalla kaudella BC Nokian riveissä.

Lisätietoa:
> Dantez Walton -pelaajakortti

Semi Saari pelasi kaksi edelliskautta miesten I Divisioonaa Raiders Basketissa. Joukkue voitti I Divisioona B:n keväällä 2019 ja nousi viime kaudeksi A:han, jossa Saari oli järvenpääläisten paras kotimainen pistemies. Tilastonsa viime kauden 18 ottelussa olivat 9,2 pistettä ja 2,2 levypalloa.

Saarella on divisioonakokemusta myös Forssan Koripoikien ja Hyvinkään Pontevan riveistä. Kauden 2014-15 hän vietti Yhdysvalloissa Ohion osavaltiossa, jossa edusti  Westerville Central High Schoolia.

Saari tulee Joensuuhun sekä pelaamaan että opiskelemaan tradenomiksi Karelia ammattikorkeakouluun.

– Pelaajana olen tarkka kolmosten heittäjä. Kova puolustaja ja työmyyrä, hän kuvailee.

– Mahtavaa päästä näin suureen organisaatioon ja Joensuuhun, jossa olo tuntuu jo nyt kotoisalta.

Semi Saari pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 03.06.1998
Pituus/cm: 190
Paino/kg: 90
Pelipaikka: 2-3
Kasvattajaseura: Torpan Pojat Helsinki
Seurat joita edustanut: Raiders Basket Järvenpää (MIDA, MIDB), Forssan Koripojat (MIDA), Hyvinkään Ponteva (MIDB), Helsinki ROCKS (U19-juniorisarja), Westerville Central High School Warhawks (OHSAA, USA), Helsingin NMKY (juniorisarjat), HBA PHYK Cadets (European Youth Basketball League), Torpan Pojat Helsinki (juniorisarjat)
Kausi 2020-21 Korisliigassa: 1.
Juniorimaaottelut: 1
Haastajamaajoukkue-ottelut: –
A-maaottelut: –

Lisätietoa:
> Semi Saari -pelaajakortti

Kataja Basketin sopimustilanne 4.9.2020

Takamiehet: Jamar Wilson (USA/FIN), Valtteri Mervola, Niko Mattila, Valtteri Pihlajamäki, Demetrius Denzel-Dyson (USA)
Laiturit: Aapeli Alanen, Tomi Lommi, Semi Saari
Isot laiturit/sisäpelaajat: Samuli Vanttaja, Phil Fayne (USA), Dantez Walton (USA)

Valmentajat: Petri Virtanen, Petri Velling

Joukkuetta on tarkoitus täydentää vielä yhdellä ulkomaalaispelaajalla.

« Takaisin