Ajankohtaista

Petri Velling Kataja Basketin valmennusryhmään

Kaksi edelliskautta Lahti Basketballin päävalmentajana toiminut Petri Velling vaikuttaa jatkossa joensuulaisessa Kataja Basketissa. Helsinki Seagullsissa kahdesti Korisliiga-pronssia pokannut ja I Divisioona A:n mestaruuden vuosi sitten voittanut Orimattilan Jymyn kasvatti liittyy Petri Virtasen vetämään valmennustiimiin kaksivuotisella sopimuksella.

38-vuotias Velling on toiminut aikuisten valmentajana Lahdessa (Namika Lahti, Lahti Basketball) ja Helsingissä (Seagulls). Lahdessa hän avusti joensuulaislähtöistä Ilkka Palviaista Korisliiga-kaudella 2013-14, siirtyi 2015 kolmeksi kaudeksi Mikko Larkaksen kakkosmieheksi Helsinkiin, josta palasi v. 2018 Lahteen nostamaan Lahti Basketballin ensi kertaa pääsarjatasolle.

Päättyneellä kaudella Vellingin Lahti Basketball voitti 36 liigaottelustaan 12 (33 %) ja joukkueen lopulliseksi sijoitukseksi tuli yhdeksäs. Katajalle Vellingin kuviot olivat haastavia, sillä joukkueiden väliset kohtaamiset pelattiin Lahden hyväksi 2-1.

Vellingin avopuoliso on joensuulaista koripalloilua pitkään seuranneille melko varmasti tuttu seuran oma kasvatti Juuli Piiroinen.

Petri ”Pepe” Velling pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 18.05.1982
Ammatti: Valmentaja (Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) 2016)
Kasvattajaseura: Orimattilan Jymy
Seurat joita edustanut: Orimattilan Jymy (juniorisarjat), Namika Lahti (Korisliiga, juniorisarjat), Helsinki Seagulls (Korisliiga), Lahti Basketball (Korisliiga, I Divisioona A)
Kausi 2019-20 Korisliigassa: 5.
Kaudet kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa: –
Saavutuksia:

  • Kaksi Korisliiga-pronssia (2017, 2018) (apuvalmentaja/Helsinki Seagulls)
  • I Divisioona A:n mestaruus 2019 (päävalmentaja/Lahti Basketball)
  • Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmennusryhmässä 2019
« Takaisin