kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2012-13

Lehdistötiedote 16.11.2012


Samaran "Punaiset siivet" laskeutuvat tiistaina Joensuuhun
Nuori mutta väkivahva venäläisjätti on Katajan seuraava EuroChallenge-vastustaja

Joensuun Katajan aikataulullisesti haastava loppusyksy jatkuu europelien osalta tiistaina 20. marraskuuta. Tuleva vastustaja, venäläinen Krasnye Krylia, aiheuttanee joensuulaisille koripallojännäreille paitsi budjettinsa ja pelaajalistansa myös taustajoukkonsa osalta vähintään kohtuullisen "wow"-reaktion. Vaikka samaralaiset jatkavat kahden kierroksen jälkeen tappiotta, ovat he joutuneet lujille molemmissa otteluissaan.
 
Katajan keskiviikkona Kyproksella niukasti voittanut Keravnos piinasi venäläisiä EuroChallengen avauskierroksella reilu viikko sitten Samarassa, jossa kotijoukkueen voitto kirjattiin ennakkokaavailuista poiketen ainoastaan 79-74. Romanialainen Asesoft Ploiesti, jota Kataja murjoi samaan aikaan Joensuussa, puolestaan nousi "punasiipiä" vastaan keskiviikkona jopa 19 pisteen takamatkalta pelaamaan voitosta, mutta taipui lukemin 76-79 tasoitusheiton epäonnistuttua viimeisellä sekunnilla.
 
Huolimatta ainakin lievästä takeltelusta ensimmäisissä EuroChallenge-peleissä Krasnye Krylia on kiistattomasti tappioton, selkeä lohkokärki. Katajan päävalmentaja Jukka Toijala tietää, minkälainen savotta ensi tiistaina on edessä.
 
- Vastaan tulee joukkue, joka on yksi suurimmista suosikeista voittamaan koko EuroChallengen. Haaste on hieno.
 
Samaralaisen koripalloilun pitkät perinteet nuoren seuran harteilla
 
Krasnye Krylia on huomattavan nuori organisaatio. Se perustettiin runsaat kolme vuotta sitten (2009) jatkamaan talousvaikeuksiin joutuneen CSK VVS-Samaran lähes 50-vuotista historiaa. Sopivia kontakteja hyödyntäen perusta seuralle saatiin nopeasti rakennettua ja myös edeltäjänsä paikka Venäjän pääsarjassa, PBL-liigassa, siirrettyä uuden organisaation nimiin. Jo ensimmäisellä pelikaudellaan 2009-10 Krylia kaatoi liigassa sellaiset jätit kuin BC Khimki (Petteri Koposen nykyjoukkue), BC Triumph ja Unics Kazan. Joukkue eteni aina puolivälieriin, jossa tulevan mestarin, CSKA:n, vahvuus oli sillä kertaa liikaa.
 
Saman kauden aikana pelatussa EuroChallengessa Krylia oli ensimmäistä kertaa lähellä todella isoa voittoa. Se selviytyi kilpailun finaaliin, mutta jäi hopealle, kun saksalainen BG Göttingen oli kotiyleisönsä riemuksi niukasti parempi. Hyvän PBL-liigasijoituksen ansiosta samaralaiset saivat kuitenkin europelipaikan astetta korkeammalle, Eurocupiin, kaudeksi 2010-11.
 
Eurocupissa 2010-11 Krylia voitti alkulohkossa kaksi ottelua kuudesta eikä tietä jatkopeleihin ollut tarjolla. Venäjän PBL-liigassa tuleva mestari CSKA oli jälleen liikaa puolivälierissä, mutta nyt se sai jo kovemman vastuksen välieräpaikan irrottua voitoin 2-1.
 
Viime kaudella Samaran tie EuroChallengessa nousi pystyyn jo karsinnassa, kun maanmiehet, lopulta kolmanneksi sijoittunut moskovalainen BC Triumph, eteni kaksiosaisesta väännöstä lohkovaiheeseen. Venäjällä ei PBL:ssä pelattu joukkuemäärän supistuttua puolivälieriä, mikä tarkoitti runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen Krylian liigakauden päättymistä. Keväällä odotti kuitenkin tähän mennessä suurin palkinto, kun seura voitti historiansa ensimmäisen pytyn, Venäjän cupin.
 
Huikea rosteri, legendoja penkin päässä
 
Tällä kaudella noin viiden miljoonan euron budjetilla operoiva Krylia ei ole säästellyt pelimerkkejään pelaajamarkkinoita kolutessaan. Yksi seuran kesällä tätä kautta varten tekemistä ensimmäisistä hankinnoista oli Italian ykkösliigassa viime kaudella korintekijätilaston voittanut amerikkalaislaituri Andre Smith. Kun tämä siirtomarkkinoiden kuuma nimi loukkasi lokakuun loppupuolella polvensa ja joutui sairaslistalle, korvaajakseen EuroChallengen lohkovaiheen ajaksi kiinnitettiin maanmiehensä Jeremiah Massey, joka kuittaa kuuden viikon tilikseen epävirallisen tiedon mukaan 150000 euroa.
 
- Jeremiah Massey ja todella taitava takamies Aaron Miles omaavat kokemusta Euroliigasta ja Miles jopa NBA:sta. Massey on tosin vielä keskenkuntoinen liityttyään joukkueeseen vasta pari viikkoa sitten, Toijala tietää.
 
A-maajoukkuestatuksen omaavia pelaajia Krylian riveissä on kolme: Massey, joka edusti Makedoniaa kaksoiskansalaisuuden ansiosta vuoden 2009 EM-lopputurnauksessa, Evgeny Kolesnikov, joka oli mukana Venäjän vuoden 2010 MM-kisajoukkueessa sekä Yuri Vasiliev, jolle kertyi useita maajoukkue-edustuksia viime vuosikymmenellä.
 
EuroChallengen kahdessa ottelussa joukkueesta ovat erityisesti erottuneet laituri ja kova pistelinko Chester Simmons (22,5 p., 2,5 s., 3 pisteen heitot 50 %), pelintekijä Aaron Miles (11,5 p., 9,0 s., 3,0 riis.), maajoukkuemiehet Vasiliev (10,0 p., 2,0 tor.) ja Kolesnikov (11,0 p., pelitilanneheitot 70 %), eurokokemuksen osalta joukkueen kummajainen, europelien ensikertalainen Omar Thomas (9,0 p., 3,0 s.) sekä 207-senttinen 21-vuotias laituri, Nikita Balashov (10,5 p., 6,0 lp., 2 pisteen heitot 64 %).
 
Pelaajien lisäksi suomalaiset koripallofanit kiinnittänevät tällä kertaa huomionsa myös Krylian penkin päähän, josta löytyy ainakin kaksi erityisen kiinnostavaa hahmoa. Joukkueen päävalmentajana toimii toista kautta putkeen legendaarinen Sergey "iki-Movember" Bazarevich, joka muistetaan pelaajauraltaan Suomeakin useaan otteeseen jallitelleena taitavana, Euroopan eliittiin arvostettuna takamiehenä. Hän aloitti valmennustehtävät vuonna 2001 ja on saanut vastuuta myös maajoukkuetasolla, Venäjän kaksikymppisten miesten joukkueessa.
 
Yksi apuvalmentajista on amerikkalainen Russ Bergman, joka liittyi Krylian organisaatioon tänä syksynä. Hän saapui Venäjälle valmennustehtäviin ensi kertaa v. 2005, jolloin työnantajansa oli moskovalainen Khimki. Alkuperäinen tehtävänsä oli kouluttaa joukkueen valmennusryhmälle taktiikkaa sekä puolustuksen että hyökkäyksen osalta, mutta seura käytti neljän vuoden aikana palveluksiaan myös apu- ja päävalmentajan tonteilla. Ennen saapumistaan Eurooppaan Bergman oli valmentanut 23 vuotta USA:n yliopistomaailmassa ja kuusi vuotta ammattilaissarja CBA:ssa, molemmissa kelpo meriitein. Eurooppalaisittain tarkasteltuna kaikkein mielenkiintoisin ajankohta henkilöhistoriassaan ovat pelivuotensa, jolloin hän johti Louisiana State -yliopistojoukkueen takakenttää yhdessä huonetoverinsa, myöhemmin itsensä yhdeksi kaikkien aikojen NBA-legendaksi pelanneen "Pistol Pete" Maravichin kanssa.
 
- Vastustajalla on erittäin nimekäs ja kokenut kokoonpano, josta löytyy osaamista roppakaupalla kaikille pelipaikoille. Me emme voi lähteä otteluun peruuttelemaan ja ihmettelemään. Jälleen kerran meidän on oltava aktiivisempia ja luotettava joukkueen voimaan yksilöä vastaan. Vaikka Samara on paperilla kova, on silläkin ollut omat ongelmansa kauden aikana. Eivät he lyömättömiä ole, Toijala uskoo.
 
"Sitkeyttä ja taistelutahtoa!"
 
Kataja kotiutui Kyprokselta myöhään torstaina. Kotoinen Korisliiga ja Namika Lahti odottavat kalenterissa ja Areenalla jo huomenna lauantaina, minkä jälkeen joukkue pääsee keskittymään tiistaiseen EuroChallenge-kamppailuun. Katajan kiireet jatkuvat samanlaisella rytmillä vielä vajaan kuukauden ennen kuin lyhyt joulutauko koittaa alkaen 17. joulukuuta.
 
Toijalan Katajan tavaramerkiksi jalostama tiivis ja liikkuva joukkuepuolustus tuotti keskiviikkona myös Keravnokselle välillä ylitsepääsemättömiä ongelmia ja oli tappion takana yksi hienoimmista onnistuneista asioista. Miehistö alkaa tässä vaiheessa syksyä olla varmasti ajoittain jo hieman väsynyt, mutta päävalmentaja Toijala on luottaa siihen, että etenkin kotiotteluihin on luvassa kunnon rutistukset.
 
- Olemme kahdessa EuroChallengen kotiottelussa saaneet pelata todella hienolle yleisölle. Uskon ja toivon että jälleen astetta tai paria kovempi vastustaja houkuttelee lehtereille paljon yleisöä. Olemme osoittaneet EuroChallenge-otteluissa sitkeyttä ja taistelutahtoa, ja samaa taistelua on tarkoitus jatkaa myös Samaraa vastaan!
 
Krasnye Krylia
Krasnye Krylia pähkinänkuoressa
 
Perustettu: 2009
Kotipaikka: Samara, Venäjä (1,165 miljoonaa asukasta)
Pääsarjakausia: 3 (2009-12)
Mitalit: Venäjän cup-mestari 2012
Sijoitus maansa pääsarjassa viime kaudella: 8. (yht. 10 joukkuetta)
Eurokentillä: 2009-10 (FIBA EuroChallenge), 10-11 (Eurocup *), 11-12 (FIBA EuroChallenge -karsinta ja VTB United -liiga **) (yht. 4 kertaa)
Euromenestys: FIBA EuroChallenge -finalisti 2010, Eurocup-lohkovaihe 2010-11
 
Kuluva kausi (15.11.2012 mennessä):
  • FIBA EuroChallenge: 2-0 (2 voittoa, 0 tappiota)
  • Venäjän pääsarja (PBL): 2-1
  • Venäjän cup: 2-0 (välieräpaikka varmistettu)
  • VTB United -liiga ***: 3-2

A-maajoukkuepelaajat:

  • Nykyiset: - (0 kpl)
  • Kaikki: 3 kpl (Evgeny Kolesnikov, Yuri Vasiliev, Jeremiah Massey (MKD))

* Eurocup on eurooppalaisliigoissa arvostettu toiseksi Euroliigan jälkeen. FIBA EuroChallengen voittaja saa automaattisesti edustusoikeuden Eurocupiin.
** VTB United -liiga on vuonna 2008 perustettu kansainvälinen koripallosarja ensisijaisesti Itä-Euroopan koripalloseuroille. Sarjan pääsponsorina toimii venäläispankki VTB Bank, mistä liigan nimi. Suomalaisjoukkueista Espoon Honka pelasi sarjaa kaudella 2010-11 ja Torpan Pojat karsi pääsystä lohkovaiheeseen syksyllä 2011. Vaikka FIBA EuroChallenge arvostetaan yleisesti Euroopan kolmanneksi kovimmaksi kansainväliseksi koripallosarjaksi, voitaneen VTB-liigasta puhua sitä kovempana kilpailuna osallistuuhan VTB-liigaan Euroliiga-joukkueitakin.
*** Krasnye Krylia pelaa VTB-liigaa samassa lohkossa Petteri Koposen edustaman moskovalaisjoukkueen, Khimkin, kanssa. Muut lohkon joukkueet tulevat Ukrainasta, Liettuasta, Kazakstanista ja Puolasta. VTB-liigan koosta kertoo omaa kieltään Krylian budjetti, 5 m€, joka on järjestyksessä vasta 12. suurin.

Krasnye Krylia
Kuva: © BCReds.ru

Kokoonpano FIBA EuroChallenge 2013:ssa:

 #                    Pelipaikka Pituus Paino Synt. Lähtöseura/yliopisto             
 4 Omar Thomas (USA)           3    196   105 1982  University of Texas El Paso, USA
 5 Vitaly Zuev                 1    186    83 1989  CSK VVS Samara
 6 Dmitry Kulagin              2    197    89 1992  CSKA Moscow
 7 Viktor Zaryazhko            2    194    88 1992  Spartak Vidnoe Moscow
10 Yuri Vasiliev               5    207   103 1981  Dynamo Moscow
11 Tautvydas Lydeka (LTU)      5    208   115 1983  Atletas Kaunas, LTU
13 Chester Simmons (USA)       3    196    94 1982  University of Washington, USA
15 Nikita Balashov             4    207    90 1991  Dynamo Moscow
21 Aleksei Fedorchuk           5    210   100 1986  Polkovo St. Petersburg
22 Jeremiah Massey (USA/MKD)   4    202   100 1982  Kansas State University, USA
24 Evgeny Kolesnikov           2    195    96 1985  CSKA Moscow
32 Aaron Miles (USA)           1    186    79 1983  University of Kansas, USA
33 Rolandas Alijevas (LTU/SUI) 2    192    88 1985  Zalgiris Kaunas, LTU

Päävalmentaja: Sergey Bazarevich (RUS/GRE)
Apuvalmentajat: Russ Bergman (USA), Rinat Abitov, Denis Godlevskiy
Lääkäri: Igor Sirota
Hieroja: Sergey Pronin
Tulkki: Timur Kurman
Manageri: Igor Bolshakov
Presidentti: Vladislav Kapustin
Pelaajat esittelyssä
 
Takamiehet:

Aaron Miles (USA) (186 cm/s. 1983)

Aaron MilesPerinteikkään Kansasin yliopiston kanssa kahdesti NCAA:n Final Four -lopputurnauksessa, 2003 aina finaalissa saakka pelannut takamies aloitti ammattilaisuransa v. 2005 ei enempää eikä vähempää kuin NBA:ssa. Golden State Warriorsissa taistelu peliajasta oli kivikovaa, sillä joukkueessa samaa pelipaikkaa kyttäsivät myös Derek Fisher, Baron Davis ja Will Bynum. 19 ottelun jälkeen töitä oli etsittävä muualta. Loistavaksi koriinjohtavien syöttöjen antajaksi jo varhain urallaan profiloitunut Miles siirtyi Eurooppaan, jossa ura jatkui vuosina 2006-10 Ranskassa, Espanjassa ja Kreikassa ennen kauden 2010-11 visiittiä NBA:n kehitysliigaan NBDL:ään. Siirto Venäjälle Samaraan tapahtui vuosi sitten ja hän siis jatkaa joukkueessa toista kautta kaikkien muiden amerikkalaispelaajien vaihduttua. Europelejä Miles on tahkonnut kahteen otteeseen Euroliigassa (Pau-Orthez ja Panionios) sekä kertaalleen Eurocupissa (Aris BC) ja EuroChallengessa (Krasnye Krylia viime kaudella).

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Krasnye Krylia):

  • FIBA EuroChallenge -karsinta: 9,5 pistettä, 3,0 levypalloa, 4,5 syöttöä
  • Venäjän liiga: 9,5 pistettä, 3,9 levypalloa, 6,3 syöttöä
  • VTB-liiga: 9,9 pistettä, 4,2 levypalloa, 3,9 syöttöä

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 11,5 pistettä, 4,0 levypalloa, 9,0 syöttöä
  • Venäjän liiga: 11,0 pistettä, 5,3 levypalloa, 4,7 syöttöä
  • VTB-liiga: 10,8 pistettä, 4,2 levypalloa, 6,8 syöttöä

Dmitry Kulagin (197 cm/s. 1992)

Dmitry KulaginYksi nyky-Venäjän suurimmista takamieslupauksista. Pelasi vuosi sitten moskovalaisen Triumph Lyubertsyn riveissä ja pudotti tuolloin nykyseuransa Krylian EuroChallengen lohkovaiheesta. Triumph ja Kulagin sijoittuivat lopulta EuroChallengessa kolmanneksi. Venäjän nuorisomaajoukkueissa menestynyt lahjakkuus oli mukana 18-vuotiaiden EM-finaalijoukkueessa 2010 ja sai MM-pronssia 19-vuotiaiden kisoissa 2011.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Triumph Lyubertsy):

  • FIBA EuroChallenge: 7,8 pistettä, 2,8 levypalloa ja 1,9 syöttöä
  • Venäjän liiga: 8,8 pistettä, 2,4 levypalloa, 2,5 syöttöä
  • Baltian liiga: 9,2 pistettä, 3,3 levypalloa, 3,8 syöttöä

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 0,5 pistettä, 2,0 levypalloa, 1,5 syöttöä
  • Venäjän liiga: 8,7 pistettä, 3,7 levypalloa
  • VTB-liiga: 5,4 pistettä, 2,0 levypalloa

Rolandas Alijevas (LTU/SUI) (192 cm/s. 1985)

Rolandas AlijevasLiettuan nuorisomaajoukkueet läpikolunnut takakentän konkari, toinen kausi joukkueessa. Kaksikymppisten EM-kisojen hopeamitalisti v. 2005. Ammattilaisurallaan Euroliigaa jo v. 2003 (Villeurbanne, FRA), sen jälkeen sarjoja Sveitsissä, Puolassa, Venäjällä, Liettuassa, Sloveniassa, Kreikassa, Saksassa ja Ukrainassa.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Krasnye Krylia):

  • Venäjän liiga: 5,3 pistettä, 2,8 levypalloa, 1,8 syöttöä
  • VTB-liiga: 4,3 pistettä, 1,8 levypalloa, 1,8 syöttöä

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 0,0 pistettä, 2,0 levypalloa, 1,0 syöttöä
  • Venäjän liiga: 1,0 pistettä, 1,0 levypalloa
  • VTB-liiga: 0,8 pistettä, 0,3 levypalloa, 1,0 syöttöä

Evgeny Kolesnikov (195 cm/s. 1985)

Evgeny KolesnikovMukana Venäjän MM-kisaryhmässä v. 2010. Kaksikymppisten EM-kultamitalisti v. 2005. Latvian mestari 2009 (BK VEF Riga). FIBA EuroCup Challenge -voittaja 2006 (Ural Great). Eurocupia Spartak Saint Petersburgin riveissä 2009-11. Toinen kausi joukkueessa.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Krasnye Krylia):

  • FIBA EuroChallenge: 6,5 pistettä, 3,0 levypalloa, 3,5 syöttöä
  • Venäjän liiga: 9,6 pistettä, 5,3 levypalloa, 1,1 syöttöä
  • VTB-liiga: 10,1 pistettä, 4,5 levypalloa, 1,3 syöttöä

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 11,0 pistettä, 3,0 levypalloa, 1,5 syöttöä
  • Venäjän liiga: 4,7 pistettä, 3,0 levypalloa, 1,0 syöttöä
  • VTB-liiga: 6,8 pistettä, 1,8 levypalloa

Laiturit:

Chester Simmons (USA) (196 cm/s. 1982)
 
Chester SimmonsAmmattilaisurallaan kahdesti Israelin (Hapoel Holon ja Maccabi Tel Aviv) ja kahdesti Tsekin (Nymburk) mestaruuden voittanut todella kova skoraaja. Myös kaksi Tsekin cup-mestaruutta. Yksi kausi Euroliigaa (Maccabi Tel Aviv) ja neljä kautta Eurocupia (Gran Canaria, Hapoel Jerusalem, Nymburk). Aloitti uransa Kreikassa. Ensimmäinen kausi joukkueessa.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Nymburk):

  • Euroliiga-karsinta: 17,7 pistettä, 6,0 levypalloa, 2,3 syöttöä
  • Eurocup: 15,1 pistettä, 3,6 levypalloa, 2,9 syöttöä
  • Tsekin liiga: 12,9 pistettä, 3,9 levypalloa, 2,7 syöttöä
  • VTB-liiga: 16,4 pistettä, 3,6 levypalloa, 2,0 syöttöä
Tilastokeskiarvot tällä kaudella:
  • FIBA EuroChallenge: 22,5 pistettä, 3,5 levypalloa, 2,5 syöttöä
  • Venäjän liiga: 13,0 pistettä, 4,0 levypalloa, 1,0 syöttöä
  • VTB-liiga: 17,4 pistettä, 2,8 levypalloa, 1,0 syöttöä, 1,8 riistoa

Omar Thomas (USA) (196 cm/s. 1982)

Omar ThomasErilaisia seurajoukkueita (Filippiinit, Texas, Dominikaaninen tasavalta, Italian ykkös- ja kakkosliigat, Ranska, Serbia) laidasta laitaan nähnyt, mutta europeleissä ensikertalainen. Löi Euroopassa lopullisesti läpi kaudella 2010-11, kun hänet valittiin Italian pääsarjan MVP:ksi. Tätä edeltäneellä kaudella arvostusta tuli Italian kakkosliigan MVP-tittelin muodossa. Viime kaudella Thomas pelasi Serbiassa (Red Star Belgrade), jossa "MVP-putki" kasvoi jo kolmeen, kun hänet arvostettiin keväällä liigan parhaaksi pelaajaksi.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Red Star Belgrade):

  • Serbian liiga: 13,9 pistettä, 5,4 levypalloa
  • Adrianmeren liiga: 12,2 pistettä, 5,2 levypalloa

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 9,0 pistettä, 4,5 levypalloa, 3,0 syöttöä
  • Venäjän liiga: 8,0 pistettä, 3,7 levypalloa
  • VTB-liiga: 8,8 pistettä, 4,2 levypalloa

Isot laiturit/sentterit:

Jeremiah Massey (USA/MKD) (202 cm/s. 1982)
 
Jeremiah MasseyAndre Smithin loukkaannuttua joukkue turvautui Katajan tapaan "medical replacement playeriin" (vrt. Sami Lehtoranta => Julian Terrell) EuroChallengen lohkovaiheen ajaksi. USA:n ja Makedonian passit omistava Jeremiah Massey sopii kokemuksensakin puolesta täydellisesti samaralaisten rutinoituneelle jenkkiosastolle. Seitsemän ammattilaiskautensa aikana Kreikassa, Espanjassa ja kaksi viimeisintä kautta Venäjällä Lokomotivissa pelanneelle monipuoliselle isolle laiturille europelit ovat tuttu juttu: Euroliiga-kokemusta hänellä on kolmen, Eurocup- ja EuroChallenge-kokemusta kumpaakin yhden kauden ajalta. Viime kaudella Lokomotivin riveissä saavutukset olivat komeita: paikat Eurocupin puolivälierissä sekä VTB- ja Venäjän PBL-liigojen välierissä, lisäksi valinta Eurocupin kakkostähdistöön. EuroChallengessa kaksi vuotta sitten hän pelasi finaalissa. Makedonian maajoukkueen kanssa kokemusta kertyi vuoden 2009 EM-kisoista.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Lokomotiv Kuban):

  • Eurocup: 15,9 pistettä (tilastokakkonen), 8,4 levypalloa (tilastokunkku), 2,1 syöttöä, 1,6 riistoa
  • Venäjän liiga: 13,5 pistettä, 7,5 levypalloa, 1,9 syöttöä, 2,0 riistoa
  • VTB-liiga: 13,3 pistettä, 6,1 levypalloa, 1,4 syöttöä, 1,4 riistoa

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 2,0 pistettä, 4,0 levypalloa, 1,0 syöttöä, 1,0 riistoa
  • VTB-liiga: 2,0 pistettä, 2,0 levypalloa

Yuri Vasiliev (207 cm/s. 1981)

Yuri VasilievVenäjän A-maajoukkuettakin edustanut kokenut korinaluspelaaja. Europelejä tätä kautta ennen kaikkiaan seitsemänä kautena; yksi Euroliigaa (Moskovan Dynamo), neljä Eurocupia (Moskovan Dynamo) ja kaksi EuroChallengea (Lokomotiv Kuban, Moskovan Dynamo ja Krasnye Krylia). Paras saavutuksensa maajoukkuepelien ohella on Eurocup-voitto keväällä 2006 (yhdessä Hanno Möttölän kanssa), kotimaassa kovia meriittejä ovat hopea (2005) ja pronssi (2008). Toinen kausi joukkueessa.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Krasnye Krylia):

  • Venäjän liiga: 6,5 pistettä, 3,1 levypalloa
  • VTB-liiga: 5,6 pistettä, 3,6 levypalloa

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 10,0 pistettä, 2,5 levypalloa, 2,0 torjuntaa
  • Venäjän liiga: 3,3 pistettä, 2,7 levypalloa
  • VTB-liiga: 5,0 pistettä, 3,8 levypalloa

Nikita Balashov (207 cm/s. 1991)

Nikita BalashovNouseva nuori tähti, joka pelaa Samarassa toista kauttaan. Kolmas kerta europeleissä. 18- ja 20-vuotiaiden maajoukkueiden vakiokalustoa.

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Krasnye Krylia):

  • Venäjän liiga: 5,4 pistettä, 3,4 levypalloa
  • VTB-liiga: 3,7 pistettä, 2,8 levypalloa

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 10,5 pistettä, 6,5 levypalloa, 1,5 syöttöä, 1,5 riistoa, 1,5 torjuntaa
  • Venäjän liiga: 7,7 pistettä, 5,7 levypalloa, 1,0 syöttöä, 1,0 riistoa, 1,0 torjuntaa
  • VTB-liiga: 7,4 pistettä, 6,8 levypalloa, 1,0 riistoa

Tautvydas Lydeka (LTU) (208 cm/s. 1983)

Tautvydas LydekaTaattua liettualaista korinaluspeliosaamista. Urallaan neljä peräkkäiskautta (2008-12) Italian pääsarjassa, lisäksi kausi Kreikassa ja kaksi Ukrainassa. Kokemusta Eurocup- ja EuroChallenge-peleistä, molemmista yhden kauden ajalta (Olympias Patras 2007-08 ja BC Dnipro 2006-07).

Tilastokeskiarvot viime kaudella (Scavolini Pesaro):

  • Italian liiga: 7,5 pistettä, 4,6 levypalloa

Tilastokeskiarvot tällä kaudella:

  • FIBA EuroChallenge: 3,0 pistettä, 3,0 levypalloa
  • Venäjän liiga: 2,7 pistettä, 1,7 levypalloa
  • VTB-liiga: 8,8 pistettä, 2,8 levypalloa

Miehistön täydentävät 210-senttinen Aleksei Fedortchuk (s. 1986), joka touhusi viime kaudella Viron pääsarjassa 10,9 pisteen, 8,2 levypallon ja 1,0 torjunnan ottelukohtaisin keskiarvoin, kakkospaikkaa pelaava Venäjän nuorten maajoukkueissa marinoitunut parikymppinen Viktor Zaryazhko, jonka tilastot viime kaudella Venäjän kakkosliigassa (Superleague) olivat 9,6 pistettä, 3,1 levypalloa, 2,3 syöttöä ja 1,2 riistoa sekä niin ikään viime kaudella kakkosliigassa esiintynyt backup-pelintekijä Vitaliy Zuev (s. 1989).

Valmennusjohto

Päävalmentaja Sergey Bazarevich (RUS/GRE) (s. 1965)

Sergey Bazarevich Kuudes kausi päävalmentajana ykkösliigatasolla, toinen kausi Samarassa. Aloitti valmennustehtävät v. 2001. Parhaita saavutuksia Venäjän cup-mestaruus 2012 (Samara), Eurocup-välierä 2008 (Dynamo Moskova) ja Venäjän 20-vuotiaiden poikien maajoukkuevalmennustehtävät 2008. Huikea pelaajaura 1985-01. Maajoukkuetasolla Neuvostoliiton/IVYn/Venäjän A-maajoukkueen pelintekijänä 1990-00, minä aikana saavutti mm. MM-hopeaa 1990 ja 94, EM-hopeaa 93, Olympiakisaedustukset 92 ja 00 sekä valinnan vuoden 1994 MM-kisojen tähdistöön. Seurajoukkuetasolla kolme Neuvostoliiton ja kaksi Venäjän mestaruutta, NBA-visiitti 1994 (Atlanta Hawks), ammattilaisuraa myös Kreikassa, Italiassa, Turkissa ja Espanjassa.

Apuvalmentaja Russ Bergman (USA) (s. 1947)

Russ Bergman Aloitti valmennustehtävät USA:ssa 1970-luvun alussa. NCAA-valmennustehtävät Coastal Carolina -yliopistossa kestivät kaikkiaan 19 vuotta, minä aikana voitti seitsemän Big South -konferenssimestaruutta (konferenssin kaikkien aikojen menestynein valmentaja) ja nimitettiin kolmesti konferenssin vuoden valmentajaksi. Siirtyi ammattilaiskoripalloilun puolelle v. 1994, aluksi CBA-liigaan, Oklahoma City Cavalry -joukkueeseen, jonka kanssa voitti CBA-mestaruuden 1997. Toimi 2000-luvun alussa NBA-joukkue Utah Jazzin pelaajarekrytoijana, kunnes veri veti jälleen penkin päähän. Siirtyi valmennustehtäviin Venäjälle v. 2005. Valittiin Illinoisin osavaltion koripalloilun kunniagalleriaan (Illinois Basketball Hall of Fame) v. 1996.

Muuta

  • Mikä sarja on EuroChallenge? Euroopan kolme arvostetuinta kansainvälistä seurajoukkuesarjaa ovat suuruusjärjestyksessä Euroliiga (vrt. Mestarien liiga jalkapallossa), Eurocup ja EuroChallenge. Näistä EuroChallengea pelataan kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) siipien suojissa. Kivikovassa Euroliigassa nähdään tällä kaudella peräti kolme suomalaispelaajaa: Petteri Koponen (seura: venäläinen BC Khimki), Sasu Salin ja Teemu Rannikko (molemmat slovenialainen Union Olimpija Ljubljana). Gerald Lee Junior pelaa kakkostason kisaa, Eurocupia (montenegrolainen Buducnost). EuroChallengeen osallistuu tällä kaudella Suomesta Katajan lisäksi Tampereen Pyrintö, joka pelaa lohkossa C.
  • EuroChallengea pelataan 32 joukkueen voimin kahdeksassa lohkossa, kussakin neljä joukkuetta. Kuuden runkosarjakierroksen jälkeen kunkin lohkon kaksi parasta jatkavat pelejään loppusarjassa ja kilpailu huipentuu playoff-peleihin maalis-huhtikuussa. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on 11. joulukuuta.
  • Kataja-pelaajien kokemus kansainvälisissä seurajoukkuepeleissä: amerikkalaiset Johnell Smith ja Jerald Fields pelasivat molemmat EuroChallengea kaudella 2009-10. Smith on ottanut myös kahdesti osaa Etelä-Amerikan liigaan (2006 ja 2008). Petri Virtanen valittiin Lappeenrannan riveistä kaudella 2007-08 jopa EuroChallengen edeltäjän, FIBA EuroCupin, tähdistöön. Hän osallistui kaudella 2004-05 Virossa pelatessaan myös FIBA Europe Cupiin (tuolloin euroopan 4. korkein taso). Alkulohkovaiheen kuusi peliä käsivamman vuoksi sivusta seuraavan Sami Lehtorannan eurokokemus kahden kauden ajalta on jo kaukaa, 2000-01 (Euroopan silloista kolmostason Korac Cupia) ja 2001-02 (silloista kakkostason Saporta Cupia).

Linkkejä

 

FIBA EuroChallenge 2013 -lohkovaiheen kolmannen kierroksen ottelu (lohko B): Kataja-Krasnye Krylia Samara (RUS) ti 20.11. klo 18.30 Joensuu Areenalla.
 
Liput: 20/12/7 €.
 
HUOM. Korisliiga-kausikortit eivät käy EuroChallenge-peleihin.



< Takaisin | Sivun alkuun