kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2014-15

17.11.2014


EuroChallengessa tiistaina kovat panokset
Legendaarinen Benfica Kataja Basketin vieraaksi

Kahdesta tappiosta huolimatta kunniakkaasti tämän kauden FIBA EuroChallengessa esiintynyt joensuulainen Kataja Basket kohtaa tiistaina LähiTapiola Areenalla portugalilaisen mahtiseuran, maan hallitsevan mestarin Sport Lisboa e Benfican, joka sekin on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan. Haaveet paikasta jatkolohkossa edellyttävät kotivoittoa.
 
Kun kustakin alkulohkosta jatkoon pääsee kaksi joukkuetta, säilyttää Kataja ainoastaan kotivoitolla realistiset mahdollisuudet etenemiseen 16 parhaan joukkoon.
 
Joensuulaiset kärsivät avausottelussaan tappion ranskalaiselle JSF Nanterrelle lukemin 70-77. Benfica hävisi samaan aikaan Lissabonissa belgialaiselle Mons-Hainautille 69-79. Viime tiistaina Kataja pelasi Belgiassa 62-71 -tappion, samoin Benfica Ranskassa lukemin 68-80. Kahden kierroksen jälkeen Nanterre ja Mons-Hainaut ovat täten lohkon kärjessä 4 pisteellä ja Kataja sekä Benfica vielä nollilla.
 
Portugalilaisten riveissä kaksi pelaajaa on esiintynyt EuroChallengessa erityismaininnan arvoisesti. Molemmat ovat paitsi Kataja-kapteeni Teemu Rannikon entisiä seurakavereita Italiasta, edelleen myös hyviä ystäviään.
 
Sentteri Ronald Slay on viimeistellyt 18,5 pisteen ja 6,5 levypallon lukemat. Levyreistä 4,0 on tarttunut kouriinsa hyökkäyspäässä ja tämä on koko sarjan neljänneksi paras lukema. Takamies Jobey Thomasin tilastot näyttävät 18,5 pisteen, 4,0 levypallon ja 5,5 syötön keskiarvoja.
 
- Benfican amerikkalaispelaajista Teemun hyvin tuntemat Slay ja Thomas ovat erityisen kovia. Thomas varsinkin on aivan jäätävä heittäjä, Kataja-päävalmentaja Pekka Salminen vahvistaa.
 
- Joukkue on todella kokenut ja pelaa käytännössä 8-9 pelaajan rotaatiolla, jonka painotus vaihtelee hieman erikoisesti kun vertaa pelejään Portugalin liigassa ja EuroChallengessa.
 
Joensuulaisleirissä ottelun tärkeys tiedostetaan. Lisäapua kaukaisia vieraita vastaan saatetaan saada myös talvisesta kelistä, jonka toivotaan kestävän ainakin tiistaihin saakka.
 
- Kyseessä on meille avainmatsi. Kotikenttäetu on aina kotikenttäetu varsinkin, kun pelaamme eteläeurooppalaista seuraa vastaan. Nämä ovat heille jo todella pitkiä reissuja, eivät varmasti tee tällaisia kovinkaan usein, ja kylmä sekä lumikin saattavat auttaa meitä, Salminen pohtii.
 
- Katsotaan nyt, keksimmekö jotain pientä uutta tiistaiksi. Haluaisin Katajan pelaavan nykyistä paljon aggressiivisemmin, mutta ainakaan vielä meillä ei ole siihen mahdollisuuksia.
 
- Tappioista huolimatta olen ylpeä joukkueesta ja siitä miten olemme nämä kaksi europeliä pelanneet. Esimerkiksi Mons, joka on erittäin kova joukkue, oli hävinnyt muutaman pelin omassa sarjassaan ja tulivat senkin vuoksi meitä vastaan selvästi todella hyvin valmistautuneina.
 
- Toki myös Katajan edelliskausien otteet Euroopassa ovat saaneet aikaan sen, että enää ei pääse yllättämään. Vastustaja valmistautuu huolella joka kerta, Salminen tietää.
 
Kataja loistaa heiton torjunnoissa ja levypalloissa, Benfica pitänyt huolta pallosta
 
Benfica-miehistössä on kahden ensimmäisen euro-ottelun jälkeen edellä mainittujen Slayn ja Thomasin takana neljällä pelaajalla tilillään noin 7 pisteen keskiarvot. Katajan tilastopaperissa puolestaan nelikon Robert Arnold, Teemu Rannikko, Ken Horton ja Tom Knight jälkeen tulee pitkä tauko, sillä heidän lisäkseen neljäs amerikkalaispelaaja Garrius Holloman (5,0 pistettä, 4,5 levypalloa) on ainoa, jonka tilastoista löytyy mainittavaa.
 
Viime päivinä aiheestakin väsymystä valitellut Arnold on kirjauttanut keskimäärin 17,5 pistettä, 8,5 levypalloa ja 2,5 syöttöä. Rannikon lukemat ovat vastaavasti 13,5/3,5/6,0. Häntä on rikottu huomattavan paljon, 8,5 kertaa per ottelu, mikä eniten koko sarjassa. Ken Horton (15,5/6,0) on heittänyt kolmosensa erityisen hyvin (8/12) ja tarkkuutensa (67 %) on sarjan seitsemänneksi paras. Tom Knight (11,0/9,0/2,5/2,5 torjuntaa) on repinyt levypalloistaan keskimäärin 4,0 hyökkäyspäässä mikä on Benfican Ron Slayn tapaan sarjan neljänneksi parasta tekemistä samoin kuin komea torjuntakeskiarvonsa 2,5.
 
Joukkueena Kataja on yllättänyt levypalloissa, sillä kahden ottelun keskiarvo 41,5 on tällä hetkellä jopa sarjan neljänneksi paras (Benfican vastaava lukema on 36,0). Hyökkäyslevypalloissa (14,5) sijoitus on viides. Myös heiton torjunnoissa on onnistuttu: 5,0 merkintää per ottelu on kaikista EuroChallenge-joukkueista tällä hetkellä toiseksi kovin noteeraus (Benficalla vain 1,0).
 
Muiden kategorioiden kärkipäässä -lukuun ottamatta päästettyjä koripisteitä, jossa Kataja on tällä hetkellä 10. paras (74,0) sekä menetyksiä, joissa Benfica on sarjan paras (vain 10,5 per ottelu)- ei kumpaakaan joukkuetta näy. Benfican kolmen pisteen heitot ovat osuneet tähän mennessä merkillepantavan heikosti, vain 26-prosenttisesti (Katajan prosentti on 36).
 
Pelaajien kansainvälistä kokemusta vertailtaessa Benficalla, jonka keski-ikä on melko korkea 29 vuotta (Kataja: 24), on esittää kahdeksan pelaajan voimin kokemusta yhteensä 344 A-maaottelusta. Heistä useimmiten, 107 kertaa, Portugalia on edustanut laituri Carlos Andrade. Seurajoukkuetasolla kansainvälisiin peleihin on osallistunut yhdeksän pelaajaa yhteensä 120 kertaa. Kokenein on 28 europeliä tähän mennessä pelannut takamies Mario Fernandes.
 
Katajassa Rannikko ja Petri Virtanen kirjauttavat kaksin yhteensä 266 A-maaottelua, mutta jo pelkästään Rannikolla on tilillään 169 europeliä (Euroliiga, Eurocup, Korac Cup/EuroChallenge, Adrianmeren liiga). Kun Virtasellakin näitä kokemuksia on 38 matsin verran, voittavat joensuulaiset tämän vertailun 235:lla (12 pelaajan voimin) ylivoimaisesti.
 
Portugalilaisjätin kolmas tuleminen
 
Koripallotoiminta alkoi Benficassa vuonna 1927 ja ensimmäisen Portugalin mestaruuden miesten joukkue voitti 1940. Joukkue eli "kultakautensa" selkeästi kahdessa periodissa: 1960-luvulta 70-luvun puoliväliin ja 1980-luvun puolivälistä 90-luvun puoliväliin. Nyt menossa on ikään kuin kolmas tuleminen, jossa suurinta roolia on esittänyt jälleen Carlos Lisboa.
 
Lisboa debytoi Benficassa pääsarjatasolla pelaajana tasan 30 vuotta sitten, loppuvuodesta 1984. Hän siivitti joukkueen ennennäkemättömään lentoon, joka tuotti seuraavina 11 kautena hämmästyttävät 10 mestaruutta sekä teki seuran nimeä tunnetuksi myös koripalloilevassa Euroopassa. Kausina 1994-96 Benfica selvisi kolmesti peräkkäin maanosan ykköskilpailussa, Euroliigassa, 16 parhaan joukkoon. Päänahkat mm. espanjalaisista Real Madridista ja Badalonasta sekä kreikkalaisesta Panathinaikosista ja venäläisestä CSKA:sta alleviivataan seurahistoriassa paksusti ja herättivät aikanaan luonnollisesti laajalti huomiota.
 
Joukkueen sielu oli tuolloin nimenomaan Carlos Lisboa ja häntä pidetäänkin paitsi kautta aikain parhaana portugalilaisena koripalloilijana, myös yhtenä portugalilaisen urheilun legendana.
 
Benfica-ikoni ehti valmentaa miesten edustusjoukkuetta heti pelaajauransa päättymisen jälkeen kaksi kautta (1997-99), mutta jätti seuran palkkasaatavien vuoksi kaudella 1999-00. Hänet pyydettiin kuitenkin sangen pian takaisin "kotiin" ja Lisboa otti vastaan urheilutoimenjohtajan pestin v. 2004. Seuran saatua 2000-luvun puolivälin jälkeen taloudelliset asiat jälleen kuntoon on jälki ollut totutun kovaa. Joukkue palasi eurokentille syksyllä 2010 ja selviytyi EuroChallengessa heti 16 parhaan joukkoon. Lisboan otettua myös valmennusvastuun v. 2011 iski Benfica saman tien takaisin kiinni kultakantaan. Sen jälkeen se on jatkanut samaa rataa voittaen mestaruuden myös 2013 ja 2014.
 
Kaikkiaan Benfican miesten edustusjoukkue on vuosien saatossa voittanut peräti 25 Portugalin mestaruutta mikä on ylivoimaisesti eniten. Seuran kokonaismenestys ei jää miesten varjoon: kun laskee yhteen sen kaikkien koripallojoukkueiden (miehet, naiset, juniorit) saavuttamat ykköstilat maan eri sarjoissa kautta aikojen, on tuloksena luku 92.

Sport Lisboa e Benfica FIBA EuroChallengessa 2014-15


Copyright © SLBenfica.pt
 #                             Pit  Pa Synt  Pp A-mo Kasv.seura/yliopisto 
 6 Carlos Ferreirinho          201  96 1991 2-3   10 Benfica
 8 Diogo Carreira (C)          180  81 1978   1   20 Barreirense
10 Mario Fernandes             175  80 1982   1   87 CAB Madeira
11 Claudio Fonseca             208 102 1989   5   53
12 Jobey Thomas (USA)          193  90 1980 1-2    - UNC Charlotte, USA
13 Diogo Gameiro               183  81 1995   1    - Benfica
14 Seth Doliboa (USA)          203 102 1980 3-4    - Wright State, USA
15 Frederick Gentry (USA/POR)  202 110 1977   5    - McNeese State, USA
17 Joao Soares                 203  91 1990 3-4   14 Ovar
18 Artur Castela               202  97 1993   4    - Benfica
21 Tomas Barroso               185  88 1990   2   38 Albufeira
23 Carlos Andrade (CPV/POR)    198 109 1978   3  107 Maria Pia
35 Ronald "Ron" Slay (USA)     203 108 1981 4-5   15 Tennessee, USA

Valmentaja: Carlos Lisboa
Apuvalmentaja: Nuno Ferreira
Fysioterapeutti: Miguel Estevão
Huoltaja: Edson Manjate
Joukkueenjohtaja: Joaquim Teixeira
Lääkärit: Filipe Neto, Basilio Goncalves
Manageri: Amadeu Rocha
Presidentti: Luis Filipe Viera
Päävalmentaja Carlos Lisboa (s. 1958)

Kasvattajaseura: Sporting de Lourenco Marques (MOZ)
Pääsarjakausi: 10. (Aveiro Basket, Benfica)
Nykyseurakausi: 7.
Europelikausi: 1.
Saldo europeleissä: 2 ottelua, ei voittoja (FIBA EuroChallenge 2015)

Saavutukset (kaikki Benficassa):

  • Kolme mestarutta (2012, 2013, 2014)
  • Yksi cup-voitto (2014)
  • Kolme Supercup-voittoa (2012, 2013, 2014)
  • Kaksi Liigacup-voittoa (2013, 2014)

Valmentajaura:

  • Estoril Praia 1996-97 (1. divisioona)
  • Benfica 1997-99
  • Aveiro 2001-04
  • Benfica 2005-06, 2011-15

Urheilutoimenjohtajana Benficassa (koripallojaosto) 2004-15

Pelaajaura:

  • Nousi otsikoihin Sporting Clube de Portugalin riveissä 1975-82 voitettuaan kolme mestaruutta ja kaksi cupia
  • Ura jatkui Queluzissa 1982-84, saaliina mestaruus ja cup-voitto
  • Nousi legendaksi uran 12 viimeisen pelivuotensa (1984-96) aikana Benficassa, jolloin voitti 10 mestaruutta ja viisi cupia, kuusi Liigacupia ja viisi Supercupia sekä johti joukkuetta Euroopan kentillä
  • Ura päättyi 38-vuotiaana
  • 46 maaottelua (1977-92)
  • 14 mestaruutta
  • 8 cup-voittoa
  • 6 Liigacup-voittoa
  • 5 Supercup-voittoa
  • Benfica on jäädyttänyt pelinumeronsa 7

Avainpelaajat

Takamiehet:

Jobey Thomas (USA) (193 cm/s. 1980)

Aloitti ammattilaisuransa Portugalista (Queluz) v. 2002, minkä jälkeen vietti peräti 10 kautta putkeen Italiassa, jossa myös yksi kausi Teemu Rannikon seurakaverina Varesessa (2010-11). Palasi viime vuonna Portugaliin, meneillään toinen peräkkäiskausi Benficassa. Viime kaudella mestaruus, cup-, Liigacup- ja Supercup-voitot, tällä kaudella Supercup-voitto. Pelannut 15 Euroliiga- ja 8 Eurocup-ottelua (Milano ja Treviso). Kolmas kausi europeleissä. Erinomainen kolmen pisteen heittäjä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 37 minuuttia missä ajassa 18,5 pistettä, 4,0 levypalloa, 5,5 syöttöä. Erinomaiset heittotarkkuudet: kakkoset (9/15) 60 ja kolmoset (5/12) 42 %.

Diogo Carreira (C) (180 cm/s. 1978)

Joukkueen kapteeni, ex-maajoukkuemies, joka pelaa seurassa seitsemättä kauttaan. Voittanut Portugalin kansallisella huipulla kaiken ja ylikin: viisi mestaruutta, cup-voitto, kolme Liiga- ja viisi Supercup-voittoa. Viides kausi europeleissä.
Tällä kaudella yksi EuroChallenge-ottelu, jossa keskimäärin 14 minuuttia missä ajassa 7 pistettä ja 3 syöttöä.

Mario Fernandes (175 cm/s. 1982)

Pitkäaikainen maajoukkuepelaaja (87 A-maaottelua), mukana EM-kisajoukkueessa 2007. Pelaajauraa kotimaansa lisäksi myös Espanjassa ja Ruotsissa, jossa ei kaudella 2012-13 tosin oikein kulkenut ja pesti Jämtlandissa ja Basketliganissa päättyi 12 ottelun jälkeen. Edelleen mukana maajoukkueessa, jossa syksyn EM-karsinnoissa Unkaria, Georgiaa ja Tsekkiä vastaan keskimäärin 9 pistettä ja 5 syöttöä. Toinen kausi Benficassa, viides europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 11 minuuttia missä ajassa ei pisteitä, yhteensä vain yksi syöttö ja pelitilanneheitot 0/7.

Tomás Barroso (185 cm/s. 1990)

38 A-maaottelua pelanneen takamiehen kuudes kausi seurassa, jossa voittanut kolme mestaruutta, kaksi Super- ja Liigacupia sekä yhden cupin. Ensimmäinen kausi europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 22 minuuttia missä ajassa 7,0 pistettä, 2,0 syöttöä ja 2,0 riistoa. Pelitilanneheitot (5/9) 56 %.

Laiturit:

Carlos Andrade (CPV/POR) (198 cm/s. 1978)

Muodostaa yhdessä Sérgio Ramoksen kanssa portugalilaisen koripalloilun 2000-luvun tähtikaksikon. Sai korisoppinsa ja omien sanojensa mukaan myös perustan koko elämälleen Maria Pia -urheiluseurassa ("ilman Maria Piaa ei olisi Carlos Andradea", kuten on itse todennut). Yliopistoura USA:ssa (Queens University of Charlotte/NCAA II) 2000-03, jonka päättyessä oli opinahjonsa historian kautta aikain kovin piste- ja levypallomies. Meneillään 14. kausi Portugalin pääsarjassa. Pelannut myös yhden kauden Saksassa (Frankfurt Skyliners) ja Espanjassa (Bruesa). Kaksi kautta Eurocupia. 107 A-maaottelua Portugalin paidassa sisältäen mm.EM-kisat 2011 (keskimäärin 13 pistettä, 6 levypalloa, 2 syöttöä, 2 riistoa). Viisi Portugalin mestaruutta, neljä Supercup-, kolme Liigacup- ja kolme cup-voittoa. Kuudes kausi Benficassa, kolmas europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 27 minuuttia missä ajassa 4,5 pistettä ja 6,5 levypalloa. Pelitilanneheittotarkkuus vaatimaton 31 (4/13), mm. kaikki viisi kolmen pisteen heittoyritystä ohi.

Seth Doliboa (USA) (203 cm/s. 1980)

Ison laiturin viides kausi Benficassa. Ammattilaisura käynnistyi v. 2004 NBA:n kehitysliigassa, jossa pelasi kolme kautta ennen muuttoa Eurooppaan. Ensimmäisen Benfica-kauden jälkeen kausi 2009-10 Saksassa (Skyliners) ja sitä seuraava Turkissa (Olin Edirne) ennen paluutaan Lissaboniin v. 2011. Voittanut Portugalissa käytännössä kaiken: nelinkertainen mestari, cup-voittaja, kaksinkertainen Liigacup-voittaja, kolminkertainen Supercup-voittaja. Ensimmäinen kausi europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 25 minuuttia missä ajassa 7,5 pistettä, 4,5 levypalloa ja 1,5 riistoa. Pelitilanneheitot osuneet ainoastaan 30-prosenttisesti (6/20).

Joao Soares (203 cm/s. 1990)

Pelannut läpi kaikki nuorisomaajoukkueet, teki A-maajoukkuedebyyttinsä syksyllä: EM-karsinnoissa tilastot 6 pistettä ja 4 levypalloa. Lähti 18-vuotiaana rohkeasti hakemaan kokemusta kivikovaan koripallomaahan, Serbiaan. Palattuaan Portugaliin voitti kolmen FC Porton riveissä viettämänsä kauden aikana mestaruuden, cupin, Liiga- ja Supercupin. Pelannut myös kauden Espanjassa. Ensimmäinen kausi Benficassa, toinen europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 16 minuuttia missä ajassa 2,5 pistettä, 3,0 levypalloa, 1,0 torjuntaa. Yhdeksästä pelitilanneheitosta vain kaksi on osunut (22 %).

Sentterit:

Cláudio Fonseca (208 cm/s. 1989)

Joao Soaresin tapaan pelannut läpi kaikki nuorisomaajoukkueet ja A-maaottelujakin tilillä jo 53. Häntä pidettiin vielä joitakin vuosia sitten Portugalin suurimpana lahjakkuutena ja espanjalainen Valencia poimikin v. 2006 lissabonilaisnuorukaisen organisaationsa suojiin. Urakehitys ei kuitenkaan ollut odotettu ja kovuudenkin puutteesta moitittu pelaaja palasi Portugaliin v. 2010. Meneillään on nyt kolmas kausi Benficassa, ensimmäinen europeleissä. Kaksi Portugalin mestaruutta, yksi cup-, kaksi Liigacup- ja kolme Supercup-voittoa. Kuuluu nykymaajoukkueeseen, oli mukana EM-kisoissa 2011.
Huolimatta tehokkuudestaan Portugalin liigassa (8,0 pistettä 78 prosentin heittotarkkuudella, 2,5 torjuntaa) jäänyt jostakin syystä tässä EuroChallenge-sarjassa tähän mennessä täysin ilman peliminuutteja.

Ronald "Ron" Slay (USA) (203 cm/s. 1981)

Jobey Thomasin tapaan Teemu Rannikon seurakaveri italialaisessa Varesessa kaudella 2010-11. Sai yliopistoaikanaan lempinimen "Baby Barkley", jota tukivat valinnat All-American -ehdokkaaksi ja konferenssinsa (Southeastern/NCAA I) vuoden pelaajaksi (2003). Hurja putki eri seuroja ja maita 10 vuotta sitten käynnistyneellä ammattilaisurallaan: Turkki, Venezuela, USA (NBA-kehitysliiga), Israel, Italia (kuusi kautta Serie A:ssa), Espanja, Puerto Rico, Bulgaria, Ranska ja nyt ensi kertaa Portugali. CV:ssä harvinaisempana herkkuna myös USA:n A-maajoukkue-edustus vuoden 2005 Amerikan mestaruusturnauksessa (10 ottelua: 6 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä). Oli erinomainen viime kaudella Ranskan kakkosliigassa kirjauttaen keskimäärin 15 pistettä ja 5 levypalloa per ottelu. Toinen kausi europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 29 minuuttia missä ajassa 18,5 pistettä ja 6,5 levypalloa, joista 4,0 hyökkäyspäässä (sarjan 5. paras). Pelitilanneheitot (13/28) osuneet 46 prosentin tarkkuudella.

Frederick Gentry (USA) (202 cm/s. 1977)

Viettänyt lähes koko v. 2000 alkaneen ammattilaisuransa Portugalissa. Kaudet 2005-10 kuitenkin Angolassa, jossa pelasi mm. FIBA Africa -seurajoukkuecupia, jonka voitti v. 2006 (Petro Atletico). Neljäs kausi Benficassa, jossa kolme mestaruutta, yksi cup-voitto, kaksi Liigacupia ja kolme Supercupia. Ensimmäinen kausi europeleissä.
Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä EuroChallenge-ottelussa keskimäärin 28 minuuttia missä ajassa 6,5 pistettä ja 5,0 levypalloa. Kahden pisteen heitot osuneet 5/9 = 56 %.

Sport Lisboa e Benfica pähkinänkuoressa

Perustettu: 1927 (koripallojaosto)
Emoseura on perustettu v. 1904. Urheilun yleisseura, jonka siipien suojissa harrastetaan koripallon lisäksi mm. jalkapalloa, futsalia, rullakiekkoa, käsipalloa, lentopalloa, rugbya, yleisurheilua, uintia, pöytätennistä, melontaa, voimistelua ja judoa. Portugalilaisen jalkapalloilun kenties kaikkein suurin nimi ja samalla yksi koko lajin suurimmista legendoista, Eusebio (koko nimi: Eusebio da Silva Ferreira), siirtyi 18-vuotiaana Afrikan Mosambikista Benficaan ja vietti seurassa 15 kautta (1960-75) nousten maailmanmaineeseen. Hän menehtyi tämän vuoden tammikuussa 71-vuotiaana.

Lempinimi: "Kotkat" ja "Punaiset"

Kotipaikka: Lissabon (n. 550000 asukasta, lähialueet huomioiden n. 3 milj.)

Kotiareena: Pavilhao Fidelidade, katsojakapasiteetti 2560

Kansainvälinen pelikausi: 28. (ensi kertaa v. 1960)

Saavutukset:

  • Portugalin pääsarjassa (vuodesta 1995 ammattilaissarja LPB, "Liga Portuguesa de Basquetebol")
    • Mestari: 25 kertaa (1940, 46, 47, 61, 62, 63, 64, 65, 70, 75, 85, 86, 87, 89, 90, 91, 92, 93, 94, 95, 09, 10, 12, 13, 14)
    • Finalisti (LPB:ssä välillä 1995-14): 2 kertaa (1996, 11)
    • Sijoitus viime kaudella: 1. (11 joukkuetta)
  • Portugalin cupissa
    • Mestari: 19 kertaa (1946, 47, 61, 64, 65, 66, 68, 69, 70, 72, 73, 74, 81, 92, 93, 94, 95, 96, 14)
    • Finalisti: 11 kertaa (1948, 59, 60, 63, 75, 83, 88, 90, 98, 06, 13)
  • Supercup-mestari: 12 kertaa (1985, 89, 91, 94, 95, 96, 98, 09, 10, 12, 13, 14)
  • Liigacup-mestari: 9 kertaa (1990, 91, 93, 94, 95, 96, 11, 13, 14)

Europeleissä:

1960-61: FIBA Mestareiden Cup* - 1. kierros (0 voittoa - 2 tappiota)
1961-62: FIBA Mestareiden Cup - 1. kierros (0-2)
1962-63: FIBA Mestareiden Cup - 1. kierros (0-2)
1963-64: FIBA Mestareiden Cup - vetäytyi (virallisesti 0-2)
1965-66: FIBA Mestareiden Cup - 1. kierros (1-2)
1966-67: FIBA Cup-voittajien Cup** - 1. kierros (0-2)
1968-69: FIBA Cup-voittajien Cup - 2. kierros (0-2)
1969-70: FIBA Cup-voittajien Cup - 1. kierros (0-2)
1970-71: FIBA Mestareiden Cup - 1. kierros (0-2)
1972-73: FIBA Cup-voittajien Cup - 2. kierros (3-1)
1973-74: FIBA Cup-voittajien Cup - 2. kierros (1-1)
1981-82: FIBA Cup-voittajien Cup - 1. kierros (0-2)
1986-87: FIBA Mestareiden Cup - karsinta (1-1)
1987-88: FIBA Mestareiden Cup - 2. kierros (2-2)
1988-89: FIBA Korac Cup*** - 1. kierros (1-1)
1989-90: FIBA Mestareiden Cup - 1. kierros (0-2)
1990-91: FIBA Mestareiden Cup - 1. kierros (1-1)
1991-92: FIBA Euroliiga* - 2. kierros (1-1)
         FIBA Euroopan Cup** - karsinnasta 12 parhaan joukkoon (4-8)
1992-93: FIBA Euroliiga - 2. kierros (2-2)
         FIBA Euroopan Cup - karsinnasta 12 parhaan joukkoon (6-6)
1993-94: FIBA Euroliiga - karsinnasta 16 parhaan joukkoon (7-11)
1994-95: FIBA Euroliiga - karsinnasta 16 parhaan joukkoon (4-12)
1995-96: FIBA Euroliiga - karsinnasta 16 parhaan joukkoon (3-12 ja 1 tasapeli)
1996-97: FIBA EuroCup** - alkulohkosta 32 parhaan joukkoon (6-6)
1997-98: FIBA Korac Cup - karsinnasta lohkovaiheeseen (3-5)
1998-99: FIBA Korac Cup - karsinnasta lohkovaiheeseen (3-5)
2004-05: ULEB Cup** - alkulohko (0-10)
2010-11: FIBA EuroChallenge*** - karsinnasta lohkovaiheeseen ja
         edelleen 16 parhaan joukkoon (5-8 ja 1 tasapeli)
2014-15: FIBA EuroChallenge - saldo tällä hetkellä 0-2 (2 ottelua)

Saldo: 173 ottelua, joista 54 voittoa (31 %) ja 2 tasapeliä

* Euroopan arvostetuin seurajoukkuekilpailu on nykyisin (ULEB) Euroliiga, jonka edeltäjiä olivat FIBA Mestareiden Cup ja FIBA Euroliiga.
** Euroopan toiseksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu on nykyisin (ULEB) Eurocup, jonka edeltäjiä olivat FIBA Cup-voittajien Cup, FIBA EuroCup ja ULEB Cup.
*** Euroopan kolmanneksi arvostetuin seurajoukkuekilpailu on nykyisin FIBA EuroChallenge, jonka yksi edeltäjistä oli FIBA Korac Cup.

Tällä kaudella 2014-15:

  • Portugalin pääsarja: sijoitus 12 joukkueen liigassa tällä hetkellä 2. (3 voittoa, 1 tappio)
  • Portugalin Supercup: voitti lokakuussa Galitosin ja samalla tittelin kautta aikain 12. kerran

A-maajoukkuemiehet:

  • Nykyiset: 4 kpl (Carlos Ferreirinho, Mario Fernandes, Claudio Fonseca, Joao Soares)
  • Kaikki: 8 kpl (ed. lisäksi Diogo Carreira, Tomas Barroso, Carlos Andrade, Ronald Slay (USA))

Portugalin koripallotaso

  • Portugali on yksi kahdeksasta maasta (muut: Sveitsi, Tsekkoslovakia, Kreikka, Italia, Latvia, Romania ja Argentiina), jotka perustivat aikanaan Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n. Maan koripalloperinteet ovatkin huomattavan pitkät.
  • Ylivoimaisen suositun jalkapallon jälkeen katsojista Portugalissa kilpailevat tasaisemmin käsi-, kori- ja lentopallo, futsal ja rullakiekko.
  • Tuoreimmassa FIBA:n maailmanrankingissa Portugalin miesten maajoukkue on sijalla 50, Suomen sijoitus on 35.
  • Maa ei ole pelannut kertaakaan Olympialaisissa eikä MM-kisoissa. Suomi on ottanut osaa ensin mainittuihin kisoihin kahdesti (1952 ja 1964) ja jälkimmäisiin kerran (2014). EM-kisoissa Portugali on ollut mukana kolmesti (1951, 2007 ja 2011) ja paras sijoitus on vuoden 2007 yhdeksäs. Suomi on pelannut EM-tasolla 14 kertaa ja paras sijoitus on kuudes v. 1967.
  • Historian saatossa Suomi ja Portugali ovat iskeneet yhteen kaikkiaan 10 kertaa. Voitot ovat Suomelle 6-4. Viimeksi joukkueet kohtasivat EM-karsinnoissa v. 2011, jolloin Suomi voitti molemmat ottelut.
  • Portugalista ei ole tähän päivään mennessä tullut yhtään NBA-pelaajaa, Suomesta kaksi.
  • Seurajoukkuekilpailuissa korkeimmalle on edennyt FC Porto, joka selvisi kakkostason Eurocupissa kausina 1996-97 ja 1999-00 kahdeksan parhaan joukkoon. Benfican Euroliiga-sijoitukset 16 parhaan joukossa vuosina 1994, 1995 ja 1996 arvostetaan kuitenkin edellistä korkeammalle. Suomalaisen koripalloilun kovin saavutus on edelleen Helsingin Kisa-Toverien selvityminen kahdeksan parhaan joukkoon v. 1964 silloisessa maanosamme ykköskilpailussa, Mestareiden cupissa (nyk. Euroliiga).
  • Portugalissa on n. 5000 rekisteröityä koripalloilijaa, Suomessa n. 16000.

Linkkejä

 


FIBA EuroChallenge 2015:n kolmannen kierroksen ottelu Kataja Basket - Sport Lisboa e Benfica (POR) LähiTapiola Areenalla tiistaina 18.11. klo 18:30
Liput: 20/12 eur, ennakkoon: ennakkolippu.com

Otteluisäntä:



< Takaisin | Sivun alkuun