kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2014-15

30.9.2014


Kataja Basket testaa Tom Knightia

Tom Knight Kuva: © University of Notre Dame (WatchND @ YouTube)
 
Korisliiga-kauden alkuun valmistautuva joensuulainen Kataja Basket hakee edelleen sisäpelaajaa riveihinsä. Syksyn kolmas testattava on 23-vuotias, 208-senttinen amerikkalainen Tom Knight. Hän valmistui viime keväänä yhdysvaltalaisesta Notre Damen yliopistosta ja ehti jo käynnistää ammattilaisuransa Brittien BBL-liigassa. Puitteet eivät aivan vastanneet odotuksiaan ja sentteri päätti suunnata toisaalle. Sopimuksessaan on 10 päivän koeaika.
 
Kahdessa BBL-ottelussa Durham Wildcats -paidassa Knightin tilastot olivat vakuuttavat 16,5 pistettä ja 9,5 levypalloa.
 
Pelaajan ilmoitettua halunsa siirtyä muualle taustojensa tutkimisessa käytettiin apuna myös tuttua nimeä, aikanaan samaisesta Notre Damesta valmistunutta, Suomessa pitkään asunutta ja Korisliigassa pelannutta Phil Hickeyä.
 
- Etenkin Philin kontakteista oli paljon apua, päävalmentaja Pekka Salminen toteaa.
 
Tom Knightin päätöskausi 2013-14 Notre Damessa tuotti 27 ottelussa, keskimäärin 14 minuutissa, henkilökohtaiset tilastot 3,9 pistettä, 3,1 levypalloa ja 0,6 torjuntaa. Pelitilanneheitot osuivat 54- ja vapaaheitot 68-prosenttisesti.
 
Tilastollisesti paras kautensa oli 2012-13, jonka 28 ottelussa, 18 minuutissa, syntyivät vastaavasti merkinnät 5,5 pisteestä, 3,5 levypallosta ja 0,9 torjunnasta. Heittoprosentit olivat 49 (pelitilanneheitot) ja 74 (vapaaheitot).
 
- Knightin yliopistoaikojen tilastot eivät ole kummoiset, mutta pelaajatyyppinä hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joita me tarvitsemme. Kyseessä on atleettinen, voimakas, nopea iso pelaaja. Hänellä on pelkäämätön luonne ja tilanteisiin mennään voimalla. Välillä sattuu ja välillä satuttaa.
 
Tom Knight
Kuva: © AP Photo/Nam Y. Huh (bigstory.ap.org)
 
Notre Dame saavutti Knightin opiskeluaikana historiansa parhaan rankkauksen, kun se sijoitettiin kauden 2010-11 ennakkokaaviossa USA:n kakkoseksi. Kaikkiaan miesten joukkue on selviytynyt NCAA-lopputurnaukseen yhteensä 33 kertaa mikä on yhdeksänneksi eniten.
 
Sentterin on määrä saapua Joensuuhun keskiviikkoiltana. Mikäli kaikki sujuu odotetusti, nähdään hänet lauantaina parketilla Espoossa Kataja Basketin kohdatessa Korisliiga-avauksessaan isäntäjoukkue Tapiolan Hongan.
 
Tom Knight pähkinänkuoressa
 
Syntymäaika: 02.04.1991
Kansalaisuus: USA
Kotipaikka: Dixfield, Maine, USA
Pituus/cm: 208
Paino/kg: 117
Pelipaikka: 5
Yliopisto: University of Notre Dame (South Bend, Indiana), USA
Seurat, joita edustanut: Dirigo (High School) Cougars (MIAAA, USA), MBR Basketball Club (AAU, USA), Notre Dame Fighting Irish (NCAA I, USA), USA East Coast All Stars (Four Nations Cup 2013, EST), Durham Wildcats (BBL, UK)
Kausi 2014-15 ammattilaisena: 1.
Kausi 2014-15 kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa: 1.
 
> Knightin Kataja Basket -pelaajakortti (urakehitys, saavutukset, videoita, artikkeleita)
> Kataja Basket kaudella 2014-15


< Takaisin | Sivun alkuun