kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2012-13

Lehdistötiedote 19.9.2012


Yhteistyökumppanien tuella ilmainen sisäänpääsy
Joensuun Kataja pelaa ensi viikolla historiallisen europelin

62-vuotiaan Joensuun Katajan Koripallojaoston, Kataja Basketin, historiankirjassa kääntyy tiistaina 25.9.2012 uusi lehti. Seura kohtaa kotikentällään turkkilaisen Aliaga Petkim Izmirin ottelussa, joka on ensimmäinen osa kaksiosaisessa karsinnassa EuroChallenge-kilpailun lohkovaiheeseen. Tuleva kohtaaminen on seuran kautta aikain ensimmäinen virallinen kansainvälinen koripallomittelö.
 
Joukkueet pelaavat toisen kerran Turkin Izmirissä 2.10. ja kahden ottelun yhteistulos ratkaisee, kumpi selviää varsinaisessa sarjassa samaan lohkoon venäläisen Krasnye Krylian, kyproslaisen Keravnoksen ja romanialaisen Asesoft Ploestin kanssa.
 
Turkista koripallomaana kertovat sen 2000-luvulla saavuttamat huippusijoitukset: MM-kisoissa maajoukkue oli v. 2002 yhdeksäs, 2006 kuudes ja 2010 peräti toinen. Vuoden 2001 EM-kisoista oli saaliina hopeaa, tämän jälkeen EM-sijoitukset ovat olleet välillä 8-12. Vuosi sitten Liettuassa joukkue sijoittui historiallisesti esiintyneen Suomen (9.) taakse (11.).
 
Aliaga Petkim on Katajaan verrattuna nuori seura, sillä se on perustettu vuonna 1993. Joukkue on pelannut Turkin 16 joukkuetta käsittävää pääliigaa (TBL) vasta neljä täyttä kautta (2008-12). Viime kaudella se sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi -seurahistorian paras sijoitus- mikä toi ensi kertaa mahdollisuuden osallistua europeleihin.
 
Vieraiden budjetti, 2,6 miljoonaa euroa, on Katajaan verrattuna omaa luokkaansa, noin nelinkertainen. Turkissa ykkösliigan viisi eniten rahaa käyttävää seuraa ovat budjettivertailussa haarukassa 6,5 - 24 miljoonaa euroa. Muut 11 joukkuetta tulevat alkavalla kaudella toimeen 1,0 - 3,1 miljoonalla eurolla. Aliagan 2,6 miljoonaa on seurojen budjeteista seitsemänneksi suurin.
 
Vaikka eurohuuma on molemmille seuroille uutta, ei ole epäselvää, kumpi lähtee ottelusarjaan suosikkina.
 
- Jos vain pysymme keskittyneinä, ei meillä tule olemaan vaikeuksia, Aliagan päävalmentaja, 47-vuotias Burak Biyiktay sanoi viime heinäkuussa, heti arvontatuloksen selvittyä.
 
- Vaikka olemme seurana kokematon, joukkueemme on kasattu (Katajaan verrattaessa) tarpeeksi vahvaksi ja tulemme raivaamaan tiemme jatkoon.
 
Katajan käskyttäjä, Jukka Toijala, lähestyy karsintaa nöyrästi, mutta luottavaisena.
 
- Turkin sarja on yksi Euroopan kovimmista ja tasoikkaimmista. Haaste on kova, mutta historia osoittaa että yllätykset ovat eurocupeissa mahdollisia. Odotan ensi tiistain ottelua suurella mielenkiinnolla. On hienoa päästä pelaamaan kovaa joukkuetta vastaan.
 
- Olemme selvästi pienikokoisempi joukkue, joten meidän on oltava aktiivisia. Mahdollisuutemme on liikkeessä. Pelaamme erilaista koripalloa kuin mihin he ovat tottuneet.
 
- Kyseessä on varmasti Katajan historian kovin vastustaja tähän mennessä, Toijala muistuttaa.
 
Tuore Kataja-kasvo, Kotkasta Joensuuhun siirtynyt 23-vuotias laituri, Juho Lehtoranta, odottaa hikistä vääntöä.
 
- Peli tulee varmasti olemaan kovatempoinen sekä erittäin fyysinen, sillä vastustaja on kookas ja yrittää varmasti hyödyntää kokoaan pienempää vastaan.
 
- Pelaajalle osallistuminen eurocupiin tulee olemaan mahtava kokemus ja varmasti näyttöhaluja nostattava paikka. Uskon, että monella on extralatausta juuri näihin peleihin.
 
FIBA EuroChallenge = Euroopan kolmostaso
 
Varsinkin koripalloilussa eurooppalaisten seurajoukkuekilpailujen nimet menevät, ja ovat vuosien varrella menneet, aina silloin tällöin iloisesti sekaisin. Tänä päivänä Euroopassa pelataan käytännössä kolmea eri kansainvälistä sarjaa: Euroliigaa (vrt. Mestareiden liiga jalkapallossa), Eurocupia ja EuroChallengea. Näistä ainoastaan viimeksi mainittu on kansainvälisen koripalloliiton siipien suojissa.
 
Mainittakoon, että Euroliigassa nähdään tulevana talvena peräti kolme suomalaispelaajaa: Petteri Koponen (venäläinen BC Khimki), Sasu Salin ja Teemu Rannikko (molemmat slovenialainen Union Olimpija Ljubljana). Gerald Lee Junior pelaa kakkostason kisaa, Eurocupia (montenegrolainen Buducnost).
 
Suomesta EuroChallengeen osallistuu tällä kaudella Katajan lisäksi Tampereen Pyrintö, joka arvostettiin suoraan lohkovaiheeseen. Joukkue oli ainoana suomalaisjoukkueena mukana jo vuosi sitten (jäi tuolloin karsintaan) ja sen Suomelle hankkimat ranking-pisteet laskettiin FIBA:n sääntöjen mukaan nyt kaikki sen omaksi hyödyksi.
 
Aliagalla epäonnea - mutta leveyttä rosterissa
 
Aliaga koki pahan takaiskun muutama viikko sitten, kun joukkueeseen täksi kaudeksi hankittu kokenut europelikonkari, 198-senttinen laituri Preston Shumpert, loukkasi sormensa harjoitusottelussa. Julkisuuteen annetun arvion mukaan toipuminen saattaa kestää niin kauan ettei hän kykenisi pelaamaan ainakaan karsinnan 1. osassa Joensuussa.
 
Myös kakkospelintekijä Ahmet Erdogan rikkoi kättään samaisessa ottelussa ja sai liki samanlaisen toipumisennusteen kuin Shumpert.
 
Kävi näiden kahden pelaajan kanssa miten tahansa, riittää Aliagalla leveyttä riveissään. Kaikkiaan neljällä amerikkalaisella, yhdellä serbillä, yhdellä azerilla ja muutamalla kotimaisella laatupelaajalla vahvistettu joukkue lähtee avoimesti tavoittelemaan menestystä niin kotimaansa liigassa kuin europeleissäkin.
 
Kaikki amerikkalaispelaajat ovat Aliagan riveissä uusia tuttavuuksia.
 
Shumpert on pelannut viimeiset viisi kautta turkissa. Tätä ennen hän teki uraa Ranskassa ja Italiassa. Tulevat pelit ovat hänelle ensimmäiset EuroChallengessa. CV:ssään on kuitenkin peräti kuusi kautta Euroliigaa ja kaksi kautta Eurocupia, yksi Turkin-mestaruus (2009), Turkin cup-voitto (2009), Italian cup-voitto (2007) sekä valinnat ykkösliigojen tähdistöotteluihin, kerran Italiassa ja kahdesti Turkissa. viime kausi Turkissa sujui tilastoin 11,5 p., 3,6 lp., 1,8 s. ja 1,1 riis. Euroliigassa tilastot olivat keskimäärin 6,7 p. ja 2,6 lp.
 
Sentteri Marcus Arnold on tähän mennessä pelannut urallaan ainoastaan Tsekin pääsarjassa (4 kautta), jossa viime kausi sujui keskiarvoin 14,9 p. ja 7,9 lp. EuroChallengessa hän takoi 14,8 pistettä ja napsi 8,4 levyriä.
 
210-senttinen Torin Francis on pelannut urallaan aiemmin Italiassa, Kreikassa, Israelissa, Turkissa ja viimeksi Saksassa, jossa kirjautti Alba Berlinin riveissä keskiarvot 8,3 p. ja 5,1 lp. Kahdessa Euroliiga-matsissa jälkeä syntyi 3,5 pisteen ja 3,0 levyrin edestä.
 
Takamies-laituri Taquan Deanin CV ei kalpene maanmiestensä rinnalla: pelikokemusta on kertynyt Italiasta, Venäjältä, Espanjasta ja Kreikasta. Viime kaudella hän upotti Italian pääsarjassa keskimäärin 16,0 pistettä ja jakeli 1,7 syöttöä per matsi.
 
Pelintekovastuuta Aliagassa kantaa toista kautta putkeen serbitakamies Branislav Ratkovica. Ennen Turkkia hän pelasi neljä kautta Saksassa, jossa tuli v. 2011 valituksi Bundesliigan All Star -otteluun. Viime kausi Aliagassa tuotti tilastorivin 9,5 p. ja 5,3 s. (syöttötilaston 3.).
 
Azerbaidzanilais-turkkilainen laituri Orhan Haciyeva pelasi päättyneissä EM-karsinnoissa azerien riveissä erinomaisin keskiarvoin 17,5 pistettä, 12,5 levypalloa, 1,0 syöttöä ja 1,6 riistoa. Levypallokeskiarvonsa toi koko karsinnan levyrikuninkuuden ohi Puolan NBA-tähden, Marcin Gortatin. Viime kausi Turkin-liigassa Aliagassa sujui edellisiin lukemiin verrattuna melko vaatimattomin keskiarvoin 6,5 pistettä ja 3,5 levypalloa.
 
Kotimaisista nimistä kapteenilla, Ersin Görkemillä, on kokemusta myös Turkin maajoukkueesta. Laiturin viime kauden liigakeskiarvot olivat 11,1 pistettä ja 4,5 levypalloa.
 
Edellä mainittujen kahdeksan pelaajan lisäksi Aliagan kotimaista, kookasta pelaajakaartia edustavat 207-senttinen Caglar Karabulut, 205-senttinen Burak Yüksel ja 204-senttinen Eren Ocaktürk.
 
Aliagan EuroChallengeen ilmoittamasta 14 pelaajasta käytännössä ainoastaan muutama nuori nimi on ilman miesten europelikokemusta.
 
Aliaga Petkim 9/2012

Aliaga Petkim joukkuekuvassa 8/2012. Ylärivi vasemmalta: Preston Shumpert, Marcus Arnold, Torin Francis, Eren Ocaktürk, Caglar Karabulut, Burak Yüksel. Alarivi vasemmalta: Murat Kutlu, Ahmet Tuncer, Ersin Görkem, Branislav Ratkovica, Taquan Dean, Ahmet Erdogan. Kuva © Aliagaspor.org.tr.

Aliaga Petkim -kokoonpano EuroChallengessa:


 #                        Pituus Paino  S.   Pelip. Kasv.seura/yliopisto    
 5 Taquan Dean (USA/ESP)     193    90  1983   2-3  Univ. of Louisville, USA
 6 Branislav Ratkovica (SRB) 192    86  1985     1
 9 Preston Shumpert (USA)    198    91  1979   2-3  Syracuse Univ., USA
10 Ahmet Tuncer              193        1993   1-2
11 Burak Yüksel              205        1992     4
12 Caglar Karabulut          207        1983   4-5
13 Ahmet Erdogan             186    75  1986     1
20 Ersin Görkem (C)          195    90  1977   3-4	 
21 Murat Kutlu               199        1992   2-3
25 Marcus Arnold (USA)       207   113  1984   4-5  Univ. of Illinois, USA
34 Torin Francis (USA)       210   118  1983   4-5  Univ. of Notre Dame, USA
35 Eren Ocaktürk             204        1987     4
   Orhan Haciyeva (AZE/TUR)  200   106  1989   3-4
   Melih Yildiz              194    89  1989   2-3

Valmentaja: Burak Biyiktay
Presidentti: Ugur Eren
Manageri: Birtan Saka

Joensuun Kataja -kokoonpano EuroChallengessa:

 #                        Pituus Paino  S.   Pelip. Kasv.seura/yliopisto                  
 6 Johnell Smith (USA)       185    82  1980     1  University of New Orleans, USA
 7 Johannes Lasaroff         177    70  1995   1-2  Kataja
 9 Antti Kanervo             192    86  1989   2-3  Äänekosken Huima
12 Juho Lehtoranta           195    90  1989   2-3  Kotkan Työväen Palloilijat
13 Juho Nenonen              202   100  1987   3-4  Tapiolan Honka, Espoo
14 Petri Virtanen            183    77  1980   1-2  Säynätsalon Riento
15 Sami Lehtoranta           205   107  1979   4-5  Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat, Jyväskylä
21 Ville Viita               194    90  1989     3  Järvenpään Koripalloseura
22 Arttu Koljonen            183    82  1992   1-2  Kataja
24 Jermaine Flowers (USA)    196    90  1985   2-3  Winona State University, USA
34 Jerald Fields (USA)       201   118  1982   4-5  East Tennessee State University, USA
41 Vesa Mäkäläinen           200    97  1986     4  Lahden NMKY
 
Päävalmentaja: Jukka Toijala
Apuvalmentajat: Ilkka Immonen, Petri Jaakkola

FIBAEurope.com 19.9.2012
"Haciyeva Returns A Changed Man"
Aliagaspor.org.tr 10.9.2012
"We have the faith and vision to eleminate our opponent"
 
Kataja-pelaajien eurokokemus
 
Vaikka joensuulaiset häviävät kokemusvertailun paperilla turkkilaisille lähes 6-0, ei Kataja lähde kilpailuun täysin untuvikkona. Kovin meriitti on takamies Petri Virtasella, joka valittiin Lappeenrannan NMKY:n riveistä vuonna 2008 peräti silloisen FIBA EuroCupin (EuroChallengen edeltäjä) tähdistöjoukkueeseen.
 
Tuoreimmat europelikokemukset ovat uusilla vahvistuksilla, takamies Johnell Smithillä sekä sentteri Jerald Fieldsillä. Smith osallistui EuroChallenge-karsintaan v. 2009 tanskalaisjoukkue Svendborg Rabbitsin riveissä. Kahdessa matsissa hän taituroi keskiarvoikseen kansainvälistäkin huomiota herättäneet 29,0 pistettä, 10,5 levypalloa, 9,0 syöttöä ja 2,5 riistoa. Fields selviytyi vuonna 2009 belgialaisen Belgacom Liege Basketin kanssa EuroChallengen lohkovaiheeseen, jonka jälkeen tilastonsa näyttivät lukemia 7,5 pistettä, 4,2 levypalloa, 2,1 syöttöä, 1,0 riistoa ja 1,1 torjuntaa.
 
Johnell Smithin CV:stä löytyy kansainvälisiä seurajoukkuepelejä myös Etelä-Amerikassa, jossa hän on pelannut FIBA:n Etelä-Amerikan liigaa ammattilaisuransa alkuvuosina kahteen otteeseen (2006 ja 2008).
 
Konkarisentteri Sami Lehtoranta osallistui Äänekosken Huiman paidassa v. 2000 Korac Cupiin (10,4 p./5,7 lp./1,3 s./1,1 tor.) ja Namika Lahden väreissä (tuolloin sponsorin mukaan "Luhta Lahti") Saporta Cupiin vuonna 2001 (12,2 p./5,7 lp./1,8 s./1,1 riis.).
 
Yhteistyökumppanimme
 
Jukka Toijala muistuttaa vielä kertaalleen tapahtuman ainutlaatuisuudesta.
 
- Nyt on tarjolla huippukorista sanan varsinaisessa merkityksessä! Toivottavasti joensuulainen urheiluväki tulee paikalle sankoin joukoin todistamaan historiallista ottelua.
 
- Suurkiitos yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat ilmaisen sisäänpääsyn!
 
Ottelun tarjoavat:
 



 
 
 

 
 
 

 
 
 
OTTELUISÄNTÄ:
 

 
FIBA EuroChallenge 2013 -karsinnan ensimmäinen osa: Kataja-Aliaga Petkim Izmir (TUR) ti 25.9. klo 18.30 Joensuu Areenalla.
 
(Osittainen lähde: Salsabasket.net)


< Takaisin | Sivun alkuun