kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2005-06

2.5.2005


24-vuotias maajoukkuetakamies siirtyy Joensuuhun kaksivuotisella sopimuksella
Petri Virtanen Tarmosta Katajaan

Petri Virtanen/Kuva ©: Koris.net
Sparliigan pronssijoukkue Joensuun Kataja vahvistaa takalinjojaan. Jyri Lehtosen kanssa peliä pyörittää kahdella seuraavalla kaudella toinen maajoukkuemies, 183-senttinen Säynätsalon Riennon kasvatti Petri Virtanen. Urallaan Virtanen on kotimaassa edustanut Säynätsalon lisäksi BC Jyväskylää ja Porvoon Tarmoa. Kauden 2003-04 mies pelasi ammattilaisena ulkomailla sekä Viron että Ruotsin liigoissa. Miesten maaotteluedustuksia "Petelle" on kertynyt 29 ja nuorten maaotteluita 13. Virtanen on valittu Vuoden ykkösdivisioonapelaajaksi 1999, SM-sarjan Vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi 2002 ja Vuoden pelaajaksi 2003.
 
Kataja ja Virtanen olivat neuvottelukosketuksessa ensimmäisen kerran jo kauden 2002-03 päätteeksi. Tuolloin siis Virosta tullut tarjous vei voiton, mutta nyt asiat etenivät nopeasti kauden päätyttyä.
 
- Käytännössä minulla ei ollut Suomessa muita vaihtoehtoja kuin Kataja. Ulkomaiden suuntaan tein kauden päätyttyä muutaman tunnustelun ennen kuin päädyin ratkaisussani Joensuuhun. Seurasta olen kuullut vain hyviä asioita, mikä on pelaajan näkökulmasta aina turvallinen vaihtoehto.
 
Tulevasta kaudesta Virtasella on selkeä näkemys.
 
- Tulemme pelaamaan erittäin hyvää korista.
 
Myös oma rooli joukkueessa on haarukoitu.
 
- Uskon, että Jyrin kanssa pelaaminen tulee roolituksen osalta olemaan pitkälle samankaltaista kuin päättyneellä kaudella Porvoossa Daryl Greenen kanssa.
 
Tulevien vuosien suunnitelmistaan "Pete" kertoo, että ulkomaat eivät ole poissuljettu vaihtoehto. Myös opiskelut kiinnostavat jossakin vaiheessa.
 
Neljä kautta SM-koripalloa
 
Petri Virtanen oli nostamassa kasvattajaseuraansa SäyRi:a SM-Korikseen keväällä 2000. SM-tasolla hän on tähän mennessä pelannut kaikkiaan neljä kautta: yhden SäyRi:ssa, kaksi Jyväskylässä ja yhden Tarmossa. Miesten maajoukkueeseen Virtanen nousi vuonna 2001 ja ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi Ruotsia vastaan marraskuussa 2001.
 
Päättyneellä kaudella Virtanen muodosti Tarmossa pelätyn takamieskaksikon yhdessä Daryl Greenen kanssa. Runkosarjassa "Pete" kirjautti 36 ottelussa, 34 minuutissa, tilastot 17,6 pistettä (paremmuustilaston 18.), 2,1 levypalloa, 3,58 syöttöä (4.), 1,39 riistoa, 3 pisteen heittotarkkuus 34,0 %, 2 pisteen vastaava 63,3 % (sarjan paras) ja vapaaheittotarkkuus 80,9 % (12.). Pudotuspeleissä, jotka päättyivät hävittyyn pronssitaistoon Katajalle, Virtasen tilastot näyttivät 10 ottelussa, 36 minuutissa, lukemia 19,4 pistettä (5.), 3,0 levypalloa, 3,90 syöttöä (2.), 3,10 riistoa (pudotuspelien paras), 3 pisteen heittotarkkuus 37,3 % (19.), 2 pisteen vastaava 54,0 % (20.) ja vapaaheittotarkkuus 78,0 % (14.).
 
Ammattilaisena Virossa ja Ruotsissa
 
Ammattilaiselämää ulkomailla Virtanen kokeili kaudella 2003-04. Hän edusti alkukauden Viron liigassa A. Le Coqin joukkuetta, joka oli mukana myös kansainvälisen koripalloliiton kakkoskilpailussa FIBA Euroopan Cupissa. Seura joutui kuitenkin talousvaikeuksiin, minkä johdosta pelintekijä katsoi parhaaksi vaihtaa työnantajaa. Uudeksi osoitteeksi tuli tammikuussa 2004 Ruotsin mestarijoukkue Solna Vikings, jota valmensi suomalaisluotsi Pekka Salminen.
 
Ennen siirtymistään Ruotsiin Virtanen ennätti pelata Viron liigassa 14 ottelua. Hän teki A. Le Coqille niissä keskimäärin 9,2 pistettä ja antoi 2,50 koriinjohtanutta syöttöä. FIBA Euroopan Cupissa Virtanen oli vieläkin suuremmassa roolissa pussittamalla kuudessa ottelussa keskiarvokseen 12,5 pistettä. Lisäksi takamies jakeli 2,67 syöttöä ja upotti kolmosensa erinomaisella 50,0 prosentin (14/28) tarkkuudella. Peliaikaa Virtanen sai FIBA Euroopan Cupissa 26,2 minuuttia ottelua kohden. Alkusyksystä 2003 A. Le Coq ja Virtanen voittivat Viron Cup-mestaruuden.
 
Ruotsin Basketliganissa Virtasen tehot olivat yhdeksässä runkosarjapelissä 12,1 pistettä ja 2,33 syöttöä. Solna Vikings selvisi sarjassa välieriin.
 
Llewellyn Smalleyn jatko epätodennäköinen
 
Virtasen sopimus tarkoittanee sitä, ettei Llewellyn Smalleylle tulla tarjoamaan työpaikkaa.
 
- Pelipaikalle 3-4 haemme vielä yhtä kotimaista pelaajaa. Viime kauden joukkueesta näkisin mielelläni 2-3 kotimaisen pelaajan jatkavan, toteaa joukkueenjohtaja Jukka Törmälä lähiajan kotimaisista pelaajaneuvotteluista.
 
Virtasen lisäksi Katajalla on pelaajasopimukset Clifton Jonesin, Jyri Lehtosen ja Ville Vesalan kanssa. Varmuudella seuran jättävät Sami Laaksonen, Petri Jaakkola, Jouni Eho ja Stephen Rich.
 
Petri Virtanen pähkinänkuoressa
 
Syntymäaika: 18.09.1980
Pituus: 183 cm
Paino: 75 kg
Pelipaikka: takamies
Kasvattajaseura: Säynätsalon Riento
Seurat, joita edustanut: Riento (SäyRi Basket), BC Jyväskylä, A. Le Coq (EST), Solna Vikings (SWE), Porvoon Tarmo
Alkava kausi (2005-06) Katajassa: 1.
Alkava kausi (2005-06) SM-sarjassa: 5.
Saavutukset: 29 miesten maaottelua, joissa 159 pistettä, 13 nuorten maaottelua (kaikki 20-vuotiaiden maajoukkueessa), joissa 63 pistettä, Vuoden ykkösdivisioonapelaaja 1999, SM-sarjan Vuoden kehittynein pelaaja 2002, Vuoden pelaaja 2003
Ottelukohtainen SM-sarjan piste-ennätys: 42
 
Petri Virtasen ura SM-sarjassa tilastojen valossa
 
K a u s i  2 0 0 0 - 0 1
 
SäyRi Basket
 
R U N K O S A R J A
Syötöissä paremmuustilaston 12., vapaaheitoissa 8., 2 pisteen heitoissa 16. ja riistoissa 18.
       ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVERS      
 G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV  IND 
_____________________________________________________________________
27 23  20  55   75  2.8  81  3.00  46  1.70   -   -    66  2.44 0.390

____MIN__  _______2P______ ______3P_______ ______1P_______ ___POINTS__
TOT    AV    M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT  AV  HI 
______________________________________________________________________
 772 28.6   73  128  57.0   36  121  29.8   63   75  84.0  317 11.7 33
K a u s i  2 0 0 1 - 0 2
 
BC Jyväskylä
 
R U N K O S A R J A
Pisteissä 15., vapaaheitoissa 11., syötöissä 7. ja riistoissa 16.
       ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVERS      
 G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV  IND 
_____________________________________________________________________
32 32  19  87  106  3.3 109  3.41  54  1.69   1  0.03  78  2.44 0.447

____MIN__  _______2P______ ______3P_______ ______1P_______ ___POINTS__
TOT    AV    M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT  AV  HI 
______________________________________________________________________
1134 35.4  140  290  48.3   71  195  36.4  121  146  82.9  614 19.2 42
K a u s i  2 0 0 2 - 0 3
 
BC Jyväskylä
 
R U N K O S A R J A
Pisteissä 15., 3 pisteen heitoissa 17., syötöissä 4.
       ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVERS      
 G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV  IND 
_____________________________________________________________________
 38 36  24  85  109  2.9 142  3.74  49  1.29   5  0.13  90  2.37 0.438

____MIN__  _______2P______ ______3P_______ ______1P_______ ___POINTS__
TOT    AV    M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT  AV  HI 
______________________________________________________________________
1321 34.8  126  221  57.0  106  267  39.7   89  128  69.5  659 17.3 33
P U D O T U S P E L I T
Pisteissä 1., vapaaheitoissa 5., 2 pisteen heitoissa 20., 3 pisteen heitoissa 3., syötöissä 5. ja riistoissa 6.
       ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVERS      
 G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV  IND 
_____________________________________________________________________
 5  5   4  14   18  3.6  18  3.60  11  2.20   2  0.40  14  2.80 0.677

____MIN__  _______2P______ ______3P_______ ______1P_______ ___POINTS__
TOT    AV    M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT  AV  HI 
______________________________________________________________________
 189 37.8   35   61  57.4   16   30  53.3   17   19  89.5  135 27.0 35
K a u s i  2 0 0 4 - 0 5
 
Porvoon Tarmo
 
R U N K O S A R J A
Pisteissä 18., syötöissa 4., 2 pisteen heitoissa sarjan paras ja vapaaheitoissa 12.
       ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVERS      
 G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV  IND 
_____________________________________________________________________
36 36  18  56   74  2.1 129  3.58  50  1.39   3  0.08  87  2.42 0.421

____MIN__  _______2P______ ______3P_______ ______1P_______ ___POINTS__
TOT    AV    M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT  AV  HI 
______________________________________________________________________
1237 34.4  119  188  63.3   96  282  34.0  106  131  80.9  632 17.6 31
P U D O T U S P E L I T
Pisteissä 5., syötöissä 2., riistoissa pudotuspelien paras, 3 pisteen heitoissa 19., 2 pisteen heitoissa 20. ja vapaaheitoissa 14.
       ____REBOUNDS____ ASSISTS   STEALS    BLOCKS    TURNOVERS      
 G GS  OR  DR  TOT  AV  TOT  AV   TOT  AV   TOT  AV   TOT   AV  IND 
_____________________________________________________________________
10  9   9  21   30  3.0  39  3.90  31  3.10   1  0.10  27  2.70 0.497

_____MIN__  _______2P______ ______3P_______ ______1P_______ ___POINTS_
TOT    AV    M    A    %     M    A    %     M    A    %   TOT  AV  HI 
______________________________________________________________________
 358 35.8   34   63  54.0   31   83  37.3   32   41  78.0  194 19.4 30
Karjalaisen uutinen aiheesta 3.5.2005 >>
Uusimaan uutinen aiheesta 3.5.2005 >>
 
Petri Virtanen mediassa
 
Koris.net 29.7.2004:
"Takamieskaksikko Jyri Lehtonen-Petri Virtanen vauhdissa Ruotsia vastaan" >>
 
Koris.net 6.5.2004:
Virtanen sopimukseen Tarmon kanssa >>
 
Koris.net 14.3.2004:
"Salmisen ja Virtasen Solna matkalla välieriin" >>
 
Koris.net 10.3.2004:
"Virtasen 29 pistettä vauhdittivat Solnaa pudotuspelivoittoon" >>
 
Koris.net 21.1.2004:
Petri Virtanen siirtyi Solnaan, ratkaisi heti debyytissään >>
 
Koris.net 18.1.2004:
"Ongelmat eivät A. Le Coqin ja Virtasen otteissa näy" >>
 
Koris.net 19.12.2003:
"Virtanen päätti europelit 14 pisteen esityksellä" >>
 
Koris.net 7.12.2003:
"Petri Virtanen pääsi vauhtiin FIBA Euroopan Cupissa" >>
 
Koris.net 31.10.2003:
"Virtanen jälleen hyvässä vedossa" >>
 
Koris.net 27.10.2003:
"Virtanen vauhdissa Virossa, tripla-tupla lähellä" >>
 
Koris.net 12.10.2003:
"Virtasen A. Le Coq venyi jatkoaikavoittoon liiga-avauksessa" >>
 
Koris.net 29.9.2003:
Petri Virtasesta Viron Cup-mestari >>
 
Koris.net 23.6.2003:
Haastattelussa Petri Virtanen >>
 
Koris.net 23.6.2003:
Petri Virtanen suuntaa Viroon >>
 
Koris.net 9.5.2003:
Petri Virtanen Vuoden pelaaja >>
 
Koris.net 5.5.2002:
Petri Virtanen Vuoden kehittynein pelaaja >>
 
Koris.net 18.4.2002:
Virtanen ja Johnson jatkavat Jyväskylässä >>
 
Karjalainen 10.1.1999:
"Vain yhden sekunnin tähden - Katajan voitto karkasi Petri Virtasen kolmen pisteen
haamuheittoon"
>>
 


< Takaisin | Sivun alkuun