kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2002-03

Aamulehti 15.10.2002


Pyrbasketin nuoret saivat ferrarin vauhtiin

Panu Pokkinen


 
Pyrbasketin vasta 17-vuotias Mikko Niemi pelasi eilen ensimmäisen SM-sarjaottelunsa miesten tasolla Pyynikillä. Kutsu oli käynyt heti avausviisikkoon. Alkujännityksestä huolimatta debyytti oli onnistunut: pelinrakentaja Niemi johti Pyrbasketin 95-88 (43-39) -voittoon Vantaan Pussihukista.
 
- Alussa oli vähän juniorimaista hätäilyä, mutta joukkueen hyvän fiiliksen mukana pääsin peliin mukaan, mallikkaasti peliä johtanut Niemi kertoo.
 
Niemi on A-juniori-ikäisenä noussut Pyrbasketin kokoonpanoon Antero Lehdon ja Riku Liljebergin tavoin. Nuoret ovat tälle kaudelle muuttaneet Pyrbasketin ilmeen vauhdikkaaksi - tuloksena on kaksi voitettua ottelua.
 
- Nuoret kehittyvät vastuun myötä. Nytkin Niemi onnistui hyvin paineesta huolimatta ja sai pelata lähes 30 minuuttia, kehuu Pyrbasketin valmentaja Miikka Sopanen.
 
Sekä Pussihukat että Pyrbasket tunnetaan vauhtipelistään. Tämän huomasi heti alusta alkaen, kun pallo liikkui vauhdikkaasti kentällä eteenpäin. Kova vauhti kasvatti kummankin joukkueen menetysten määrän suureksi, mutta yleisö sai myös nauttia upeista koreista ja donkeista läpi ottelun.
 
Ottelu ratkesi viimeisen viiden minuutin aikana Pyrbasketin tiivistyneeseen puolustukseen. Sankari oli Pyrbasketin BJ McFarlan, joka nosti korin alta 35 pistettä ja repi 10 levypalloa. Kahdeksan pisteistä tuli pelin ratkaisuhetkillä nopeista hyökkäyksistä.
 
- Saimme lopussa muutaman pallonriiston ja pääsimme juoksemaan. Toisaalta Pussihukat joutui virhevaikeuksiin, ja pääsimme pelaamaan helpommin palloa korin alle, summaa Sopanen.
 
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta 1. jakson lopussa Pyrbasket pääsi kahdeksan pisteen johtoon. Suomalaiset pelinrakentajat löysivät korin alta McFarlanin (35/10) ja Al Hamiltonin (22/7).
 
Pussihukat nousi tasoihin kolmannen jakson päätteeksi vahvistuksensa Erron Maxeyn heitoilla (35/15) ja Kimi Klinbergin korille ajoilla (17/1). Elias Kajander oli joukkueen yllättäjä (9/4).
 
Viimeinen jakso oli tasainen puoliväliin asti. Tällöin Miikka Sopanen vaihtoi Pietu Kätkän tilalle Mikko Niemen ja kolmessa minuutissa Pyrbasket karkasi kymmenen pisteen karkumatkalle.
 
McFarlanin lisäksi Pyrbasketin onnistujiin kuuluivat erinomaisesti puolustanut Tero Minetti sekä nopeita hyökkäyksiä ruokkineet Niemi ja Lehto.
 
Pyrbasketin kahden pisteen heittojen prosentti oli lähes 70, kun Pussihukilla se oli vajaat 50.
 
© Aamulehti 2002



< Takaisin | Sivun alkuun