kataja basket club / ottelut / miesten edustusjoukkue
Tulosta sivu
< Takaisin

17.11.2013


Kaksi päivää FIBA EuroChallenge 2014:n kolmannen kierroksen otteluun Kataja Basket - Zorg en Zekerheid Leiden (NED)
Ennakko I: Hollannin koripallotaso

Hollannin (tarkemmin: Alankomaiden) parhaat vuodet koripalloilussa ovat tähän mennessä osuneet 70- ja 80-luvuille. Tuolloin maajoukkue ylsi EM-kisoissa neljänneksi, selvisi kertaalleen MM-kisoihin ja Euroopan seurajoukkuekilpailuista kirjautui tukku hyviä saavutuksia.
 
Tuloksellisesti koripalloileva Suomi on ajanut viime vuosina Hollannin ohi, sillä tuoreimmassa Kansainvälisen koripalloliiton, FIBA:n, maailmanrankingissa jälkimmäistä ei löydy 85 parhaan joukosta, mutta Suomen sijoitus on 39.
 
Molemmilla on kautta aikain yhtä monta EM-kisaosallistumista (14). Alankomaiden paras sijoitus on neljäs (1983), Suomen kuudes (1967). EM-tasolla Alankomaat on pelannut 10 parhaan joukkoon viidesti, Suomi kuudesti. Susijengi esiintyi tänä syksynä kisoissa toista kertaa putkeen, mutta Alankomaiden edellisistä tämän tason arvoturnauspeleistä on aikaa jo 24 vuotta (mukana viimeksi v. 1989). Suomi hakee tällä hetkellä villiä korttia historiansa ensimmäisiin koripallon MM-kisoihin. Alankomaat on yltänyt tuolle tasolle kerran, vuonna 1986, jolloin sijoituksensa 24 maan turnauksessa oli 14.
 
Historian saatossa maat ovat iskeneet yhteen kaikkiaan 28 kertaa. Näistä Suomi on voittanut 18. Tuorein kohtaaminen pelattiin heinäkuussa 2009, jolloin Suomi kera mm. Teemu Rannikon ja Petri Virtasen voitti lukemin 88-75.
 
NBA
 
Viime kauden (2012-13) loppuun mennessä hollantilaispelaajia on siirtynyt maailman kovimpaan koripalloliigaan yhteensä kuusi kappaletta (Hank Beenders, Francisco Elson, Dan Gadzuric, Geert Hammink, Swen Nater, Rik Smits). Heistä viimeisin on keväällä 2012 NBA-pelinsä päättänyt Francisco Elson. Hän on myös ainoa hollantilainen NBA-mestari (San Antonio Spurs 2007).
 
Suomalaisista Hanno Möttölä on yhä ainoa NBA:ssa esiintynyt pelaaja (Atlanta Hawks 2000-02).
 
Seurajoukkueet
 
Suomalaisen koripalloilun kovin saavutus on edelleen Helsingin Kisa-Toverien selvityminen kahdeksan parhaan joukkoon v. 1964 silloisessa maanosamme ykköskilpailussa, Euroopan Cupissa, jonka arvostusta nykyisin vastaa Euroliiga.
 
Hollantilaisjoukkueiden huippusaavutukset ovat 70-80-lukujen taitteesta. EBBC Den Bosch (seuran nimi on nykyisin SPM Shoeters Den Bosch, joka pelaa tällä kaudella FIBA EuroChallengea) ylsi Euroopan kakkostason FIBA Cup-voittajien cupissa keväällä 1979 aina finaaliin saakka. Välieriä se pelasi tässä kilpailussa vuonna 1983, kuten teki myös Katajan tuleva vastustaja ZZ Leiden v. 1980 (tuolloin nimellä BS Parker Leiden). Ykköstason FIBA Mestareiden cupissa Den Bosch oli kolmas vuonna 1981 ja viides vuosina 1980 ja 1982. Hieman harvinaisempi saavutus on samaisen seuran yltäminen aina finaaliin saakka seurajoukkueiden maailmancupissa (FIBA Intercontinental Cup/World Cup for Champion Clubs) vuonna 1982.
 
Kuluvalla kaudella 2013-14 kansainvälisiin sarjoihin osallistuu Suomesta neljä, Hollannista kolme joukkuetta. Euroopan kakkoskisaa, Eurocupia, pelaa loimaalainen Bisons. Muut, Baltian liigassa pelaava Tampereen Pyrintö pois lukien, ottavat osaa maanosamme kolmanneksi arvostetuimpaan sarjaan, FIBA EuroChallengeen. Katajan ja KTP-Basketin kanssa kilvoittelevat hollantilaiset ZZ Leiden, GasTerra Flames Groningen sekä SPM Shoeters Den Bosch.
 
Epävirallisissa seurajoukkuerankingeissa maiden joukkueita on listattu seuraavasti: Eurotopteams.com laskee viimeisimmälle listalleen (16.11.2013) 100 parhaan joukkoon vain Katajan, jonka sijoitus on erinomainen 73. ZZ Leiden on sijalla 104, GasTerra Flames 106., Biisonit 109., Pyrintö 121., SPM Shoeters Den Bosch 126. ja KTP 134.
 
Eurobasket.com kelpuuttaa (14.11.2013) omalla laskentatavallaan 100 parhaan listalleen hollantilaisista SPM Shoeters Den Boschin (74.) ja suomalaisista KTP:n (tällä hetkellä sijalla 95).
 
Yhteenveto
 
 
Maajoukkueet
Olympiakisat
- Osallistumiskerrat -
- Mestaruudet -
- Mitalit -
MM-kisat
- Osallistumiskerrat 1
- Mestaruudet -
- Mitalit -
EM-kisat
14 Osallistumiskerrat 14
- Mestaruudet -
- Mitalit -
Seurajoukkueet
Osallistuminen suurimpiin eurosarjoihin
18 Osallistuneita joukkueita yhteensä
(molemmilla vv. 1958-14)
24
105 Osallistumiskerrat 120
Mestaruudet
-
(Paras saavutus HKT:n pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 1964)
Taso 1
(FIBA European Champions´ Cup/FIBA Euro League/FIBA SuproLeague/Euroleague)
-
(Paras saavutus EBBC Den Boschin 3. sija v. 1981)
-
(Paras saavutus ToPo:n pääsy 16 parhaan joukkoon v. 1998)
Taso 2
(FIBA European Cup Winners´ Cup/FIBA European Cup/FIBA Saporta Cup/ULEB Cup/Eurocup)
-
(Paras saavutus EBBC Den Boschin finaalipaikka v. 1979)
-
(Paras saavutus Katajan pääsy kahdeksan parhaan joukkoon v. 2013)
Taso 3
(FIBA Korac Cup/FIBA Europe Champions Cup/FIBA Europe League/FIBA EuroCup/FIBA EuroChallenge)
-
(Paras saavutus Ricoh Astronauts Amsterdamin välieräpaikka v. 2001)
-
(Paras saavutus LrNMKY:n pääsy neljän parhaan joukkoon v. 2006)
Taso 4
(FIBA Europe Regional Challenge Cup/FIBA Europe Cup/FIBA EuroCup Challenge)
-


< Takaisin | Sivun alkuun