kataja basket club / juttuja & kuvia / tarinanurkka
< Takaisin

Tammikuu 2008


C-tyttöjen vauhti kiihtyy

Katajan C-tyttöjoukkueen kauden alkutahdit ovat ohi ja tammikuun puolenvälin jälkeen on edessä pitempiä matkoja Koripalloliiton Keskisen alueen I sarjassa. Oman alueen joukkueet Kuopiosta ja Mikkelistä kohdattiin syksyllä kahdesti, mutta selkeät voitot toivat viime vuoden tapaan kevääksi suunnan kauemmas.
 
Kehittyminen vaatii haastavia pelejä ja nyt niitä on luvassa, kun Muurame, Äänekoski, Vimpeli, Lapua ja Kauhajoki kohdataan kahdesti. Matkustelemaan joudumme jo C-ikäisenä (12 -13 v.) melkoisesti, kun itäisen alueen sarjatoiminta on näivettymässä niin tyttö- kuin poikaikäluokissakin koko ajan. Onneksi reissuilla on aina tarjolla useampi peli yhtenä päivänä ja loistavaa matkaseuraa. Oma kotiturnauksemme pelataan lauantaina 2.2. aamusta iltaan Niinivaaran koulun urheiluhallilla.
 
Pelirutiinin puute ja varmuus tekemisessä, on selkein ero missä tytöt ovat jäljessä monia muita joukkueita. Nyt kauden aikana pelaamme - turnaukset mukaan lukien - kaikkiaan yli 30 peliä, joten sekin osa-alue paranee vähitellen. Taidollisesti tytöt ovat menneet huimasti eteenpäin alkukaudesta ja pelikuvioita screeneineen toteutettiin jo loppiaisturnauksessa mallikelpoisesti.
 

Kävi miten kävi, hauskaa pitää olla pelin jälkeisissä loppuhuudoissa.
 
Missä mennään harjoittelussa?
 
Ensimmäisen kesäharjoittelukauden jälkeen kasassa oli 13 tytön ryhmä. Osa oli kokeneita, osa vasta aloittaneita tulevia koripallotaitajia. Mutta mikä tärkeintä, joukkue on yhteishengeltään hyvä ja vähemmän harrastaneet ovat saaneet taidoissa "vanhoja pelaajia" kiinni koko ajan. Syksyn aikana vahvistui myös "valmennuspää", kun Katajan ex-takamiestaituri Mika Piironen alkoi ohjailla tyttöjä viikkoharjoituksissa Kinnusen Riston lisäksi. Tytöt ottivat Mikan hienosti vastaan ja Mika itsekin on ollut tyttöjen kanssa innoissaan.
 
Kolmen viikkoharjoituksen lisäksi joulupukki toi tytöille myös pienet omat lisäharjoitteluohjeet miten kehittää itseään omatoimisesti. Varsinaisessa saliharjoittelussa on keskitytty joukkuepelaamisen ja kuviopelin perusasioihin sekä tietysti henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen. Kuntopohjaa tytöillä tuntuisi olevan riittävästi, toki ei vielä liikaa? Keväällä harjoittelussa korostetaan erityisesti oman heittotaidon kehittämistä, puolustustyön ja oikea-aikaisen syötön tärkeyttä. Toki monessa pelissä on omasta huonosta heittopelistä ja harhasyötöistä huolimatta pystytty juuri sinnikkäällä puolustuksella pitämään vastustaja tiukoilla.
 
Alkukauden pelisaldo
 
Alkukauden tavoitteemme oli kehittää tyttöjä pikkuhiljaa joukkueena ja se onnistui ainakin kohtalaisesti. Lokakuussa tuli tosi hyvien pelien jälkeen Alvari-turnauksessa Jyväskylässä kakkossija. Loppiaisena pusersimme tasaisessa junioriturnauksessa Äänekoskella kuudenneksi (10 joukkuetta). Eikä mitalisijakaan ollut kuin kielenmitan päässä. Tärkeintä on kuitenkin mennä pelaajina ja joukkueena eteenpäin. Tappiot ne opettavat enemmän, mutta voitot maistuvat makeammilta.
 
Itäisen alueen sarjassa otettiin MiNMKY:stä ja Linkistä selkeät voitot ja harjoituspelimatkalta joulukuussa Lappeenrannasta Catzin vieraana saimme "oppia kovasta vastustajasta". Samalla seurasimme myös naisten SM-sarjan pelin Catz–BC Nokia ja "huhhuh", kyllä on iso ero sarjan kärjen (Catz) ja keskikastin joukkueen välillä sielläkin. Kiusasimme syksyllä harjoituspeleissä myös oman seuran C-poikia ja B-tyttöjä taitojemme mukaisesti.
 

Vastustajalla päätyrajaheitto, miten pitikään sijoittua?
 
Kevätkauden C-tyttöjen tavoite osin leikillään, mutta vakavissaan, voisi olla joukkueen pitäminen nk. voittavana joukkueena. Eli enemmän voitettuja pelejä kuin hävittyjä. Alkukausi näytti toimivan 9 voitolla ja 5 tappiolla, mutta nyt pelit kovenevat, niin sarjassa kuin pääsiäisturnauksessa Lahdessakin. Mutta pelaajat ovat kevään haasteisiin valmiit. Vai mitä Elina, Taru, Jenni, Jenna K., Saara, Juliana, Pinja, Ella, Piita, Jenna V., Sara, Emma ja Iisa?
 
C-tytöt taustahenkilöineen toivottaa kaikille Katajan joukkueille hyviä korishetkiä keväälle 2008.
 
Juttu raapusteltiin Karin kynällä ja kuvaukset on hoidettu Sarin kameralla.
 


< Takaisin | Sivun alkuun