BC Nokia välieriin voitoin 3-1. Katajan kausi päättyy tähän.
Puolivälieräsarja on BC Nokialle 2-1. Välieriin etenee kolmella voitolla.
Puolivälieräsarja on BC Nokialle 2-0. Välieräpaikka on katkolla sille tiistaina Joensuussa.
Puolivälieräsarja on BC Nokialle 1-0. Välieriin etenee kolmella voitolla.
Maccabi-takamiehen Mark Lyonsin loppujakson mittainen show pitää sisällään 13 pistettä ilman ainoatakaan ohiheittoa, kaksi riistoa ja yhden koriin johtavan syötön. Kun viimeinen lyhyt tauko koittaa tilanteessa 66-69, on pelin momentum siirtynyt israelilaisille.
Kataja on kolme minuuttia ennen loppua enää pisteen päässä. Sitten iskee epäonneksi väsy ja Krka hakee pari ratkaisevaa irtopalloa plus nostaa muutaman kakkosen liikaa, jolloin Katajan jatkohaaveet alkavat vääjäämättä karista.
ASVEL onnistuu lähes täydellisesti puolustustaktiikassaan, jossa Katajan hyökkäyskuviot on scoutattu ensimmäisestä viimeiseen ja toteutukseen laitetaan koko viisikon energia ja urheilullisuus.
Kun isännät saavat myös syöttölinjoja tukkoon, vaikeutuu Katajan pisteiden teko ratkaisevasti. Ahdistetut heitot eivät osu, palloja menetetään paineessa ja Maccabi juoksee ja heittää piste-eroa taululle.
Iso kolmikko Carson Desrosiers – Tommi Huolila – Atte Perttu antaa kaikkensa taistelussa oman korin alla ja onnistuu voiton kannalta yllättävänkin hienosti. Toinen ratkaiseva asia on pärjääminen levypallopelissä.
Nyt pelataan jo tasolla, jolla vastustaja hyödyntää kovalla prosentilla pienetkin virheet – pallon kanssa ja ilman.