Kataja – Catz Kakkone Otteluraportti

Kataja – Catz otteluraportti 6.1.2019

 

Kataja Basket naiset palasivat joulutauoltaan ryhdistäytynein ottein, mutta joutuvat lopulta taipumaan lappeenrantalaisille lukemin 59-69.

Loukkaantumisista kärsinyt Kataja aloitti virkeästi ja siirtyi 3-0 johtoon heti ottelun ensimmäisten minuuttien aikana Sandra Keskevaarin #10 kolmen pisteen heitolla. Johtoasema ei kauan säilynyt, kun vierailijat tulivat takaa ohi vieden ensimmäisen erän 14-22. Toisessa erässä Catz yritti karata, mutta kotijoukkue piti edellisistä otteluista sisuuntuneena eron kymmenen pisteen tuntumassa, iskuetäisyyden päässä. Toisen erän vierailijat veivät nimiinsä 15-18 ja näin ollen puoliajalle siirryttiin lukemista 29-40.

Kolmanteen erään vierailijat tulivat vahvemmin. Ensimmäisten minuuttien jälkeen Catz repi johdon jo 20 pisteeseen kotijoukkueen korinteon yskähdellessä. Tätä suuremmaksi Kataja ei Catzin johtoasemaa päästänyt, vaan neljänteen erään lähdettiin lukemista 39-56.

. Vaikka heitto ei uponnut ja korin teko oli haastavaa, ei kotijoukkue ollut heittänyt pyyhettä kehään, päinvastoin. Kovasta yrityksestä huolimatta Katajan kiri ei aivan riittänyt. Kotijoukkueen taistelu ottelun voitosta alkoi hieman liian myöhään. Vierailijat pitivät jo alussa hankkimansa johtoaseman läpi ottelun, eikä päästänyt kotijoukkuetta 10 pistettä lähemmäs. Katajattaret hävisivät lopulta kilpasisarelleen Catzille 59-69.

Kotijoukkueen kolmen pisteen onnistumisprosentti 17 (7/41) selittää osaltaan piste-eroa. Myös levypallot tarttuivat vastustajan käsiin paremmin 6 levypallon erolla (39-45). Ottelun parhaina palkittiin vierailijoilta 30:56 min pelannut Anna Svinhufvud #6 (15/10/3s) ja kotijoukkue Katajalta 32:23 min tahkonnut ex- Catzilainen Claudia Kärnä #11 (20,2,2s). Kotijoukkueelta tukea Kärnälle toivat joukkueen kapteeni Ada Käyhkö #6 (11/6), sekä Keskevaari #10 (8/8/1) ja Kiia Larmala #12 (8p).

Seuraava Kataja Basket naisten kotiottelu pelataan lauantaina 19.1. klo: 19.00 jolloin vastaan asettuu viidentenä sarjassa oleva Helsingin Namika. Tule kannustamaan Katajattaret voittoon ja nauttimaan kahvion herkuista!

Ottelutilastot täältä

#mukanaollut