Gamebox: Salon Vilpas Vikings – Kataja Basket 88-81


Vilpas

Kataja lähtee joulun viettoon Korisliiga-sijalta kolme.

Otteluennakko

”VIIMEINEN REISSU ENNEN JOULUTAUKOA”

Kuten otsikko kertoo, Kataja Basket on taas tien päällä. Suuntana Salo, jossa kohdataan Vilpas toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Edellinen kohtaaminen eli Suomen Cupin puolivälierä Joensuussa päättyi meidän selvään voittoon. Jokainen peli on kuitenkin aina uusi eikä menneisiin voi jäädä kiinni. Cupin pelissä Vilpas oli hieman vajaalla miehistöllä liikkeellä ja he saattavat saada lisää miehiä joukkosidontapaikalta tämän illan koitokseen. Se on ainakin varmaa, että Koiviston Mikko haluaa parantaa edellisestä kohtaamisesta.

Katajan ryhmällä on kaikki ok. Pieniä kolhuja toki on, mutta ei mitään tavallista ihmeellisempää. Honka-pelin jälkeen on kertaalleen harjoiteltu hyvässä hengessä ja ainakin minun mielestäni ollaan motivoituneita ottamaan vierasvoitto. Edellä mainittu, todennäköisesti liigan paras heittäjä, Koivari, on pidettävä aisoissa ja Juho ”Nepo” Nenonen on puolustettava pienempiin pisteisiin kuin Cupin pelissä. Tosin Nepo taisi tehdä leijonanosan pisteistään pelin jo käytännössä ratkettua.

Reissuun lähdettiin edellisen reissun tapaan kahdella kuskilla. Kuljettajamiehitys myös sama. Matti ja Kari jakavat ajovastuun ja hyvä niin. Pysytään ajoaikojen suhteen lain edellyttämissä puitteissa. Pitkä reissuhan tämä on ja kotona Joensuussa Motonet Areenan pihassa ollaan silloin kun aika moni on jo aamukahvinsa juonut ja Karjalaisen lukenut. Eiköhän me järjestetä otteluraportin kirjoittajalle mahdollisuus kirjoittaa meistä positiivinen juttu.

Virallinen ottelukatsomo on illalla Bar Play. Porukalla sinne kannustamaan mikäli et ole Salon suunnalla. Me kuullaan kyllä kannustus kauempaakin!

-Tapsa


 

Ottelusta

Ottelu: Salon Vilpas Vikings – Kataja Basket / Korisliigan alkusarjaottelu 16/22
Aika ja paikka: 16.12.2022, Salohalli, Salo
Lopputulos: 88-81 (22-13, 27-24, 11-30, 28-14)

Ratkaisu: Yksi erinomainen, kolme ”vajaata” kymppiä. Niillä ei nyky-Korisliigassa kovinkaan usein matseja voiteta, etenkään vieraskentällä. Katajalta nähdään Salossa todella epätasainen esitys, jonka huippukohtana sillä on mahdollisuus katkaista Vilppaan henkinen selkäranka. Päivän teemaan sopivasti joensuulaiset sössivät kuitenkin muutaman hyökkäyksen menetyksiin ja momentum katoaa. Lopussa kotijoukkueen sankariksi hyökkäyskorilla kohoaa Riku Laine (13/4/+19), joka näyttää pitkää nenää yhdelle jos toisellekin Kataja-puolustajalle.

Tehomiehet:
Kataja: Galin Smith, teholuku 26 (17/9/2 syöttöä/1 menetys/1 riistoa / pelitilanneheitot 8/10, vapaaheitot 1/2)
Vilpas: Keyshawn Feazell, teholuku 26 (21/9/4 syöttöä/4 menetystä/1 riisto / pelitilanneheitot 9/12, vapaaheitot 2/4)

> Ottelutilasto

Muuta: Kataja on joka tapauksessa pelannut kokonaisuutena pirteän syyskauden ja lähtee joulutauolle hyvistä asemista, liigan sijalta kolme.

> Sarjataulukko

Seuraava ottelu: Keskiviikkona 28.12. Helsingin Kisahallissa: Seagulls – Kataja