kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2014-15

10.12.2014


Kataja Basket jälleen hyvällä asialla poikakalenterin avulla

Joensuulainen Kataja Basket toteuttaa viimevuotiseen tapaan hyväntekeväisyyskalenterin. Edustusjoukkueen pelaajat ovat riisuutuneet yläosattomiin ja pelaajista on kuvattu poikakalenteri vuodelle 2015.
 
Kalenterin myyntituotot ohjataan tällä kertaa Kehitysvammaisten tukiliiton toimintaan. Lahjoituskohteen joukkue päätti itse. Idean kohteesta esitteli sentteri Tommi Huolila.
 
- Pikkusiskollani Essillä on Downin syndrooma. Kehitysvammaisen lapsen syntyminen perheeseen tuo muutoksen. Tiedän omakohtaisesti miten paljon uusi tilanne vaatii vanhemmilta ja että vanhemmille ulkopuolinen tuki ja vertaisryhmä on arkea auttava ja keventävä asia. Meidän perheemme on saanut tukea ja hyötynyt siitä. Siksi tämä projekti on minulle tärkeä asia, Huolila kertoo lahjoituskohteen valinnasta.
 
Kalenterin hinta on 15 euroa ja myyntitulo ohjataan kokonaisuudessaan Kehitysvammaisten tukiliitolle.
 
Kalenteri tulee myyntiin keskiviikkona 17.12. jolloin myös ennakkoon myydyt kappaleet postitetaan ennakkotilaajille. Kalenteria myydään Joensuussa Kannattaja Shopissa Kauppakeskus Metropolissa, Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Ravintola Bar Playssa. Ennakkoon kalenteria voi tilata lähettämällä yhteystiedot (nimi, osoite, postinumero ja -toimipaikka, puhelin/sähköpostiosoite) osoitteeseen koripallo (at) joensuunkataja.fi otsikolla "Kalenteri 2015".
 
- Hienoa että joukkue lähti mukaan tähän projektiin. Toivottavasti myös fanit kokevat asian tärkeäksi ja tukevat toimintaa ostamalla kalenterin, toivoo Huolila.
 
Kalenterin tuotantokustannukset on katettu yhteistyökumppanuuksien avulla. Kalenteriprojektia ja siten myös keräystä ovat tukeneet seuraavat tahot tai yritykset:
Anssi Törmälä, Arnolds Joensuu, Bingoon.fi, Eco Beauty, Fysioterapia Sulavi, Joensuu Maraton, Joensuun Mainospiste, Kauppakeskus Metropol, Kelloliike Ilmakangas, KK-Kuva, Kukkakauppa Leinikki, Kuljetusliike Kettunen, Liikennekoulu Mikko, Parturi-Kampaamo Team, Radio City, Silmäoptiikka Metsäranta, Sp-Koti Joensuu, Säästöpankki Optia, VMP Joensuu.
 
Kalenterin kuvat on ottanut Vesa Kuukka (Kuvanmaailma) ja kalenterin suunnittelusta on vastannut Mainostoimisto Fabrik.


< Takaisin | Sivun alkuun