kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2009-10

26.9.2009


Kataja-Namika Lahti 100-75
Viime kevään loppuottelijat kohtasivat Antti Papinahon muisto-ottelussa

Orimattilan Jymy kunnioitti lauantaina viime vuoden marraskuussa tapaturmaisesti menehtynyttä kasvattipelaajaansa Antti Papinahoa. Orimattilan Urheilutalolla pidettyyn muistotapahtumaan oli kutsuttu Korisliigan viime kevään loppuottelijat Joensuun Kataja ja Namika Lahti.
 
Antin viimeiseksi työpaikaksi jäi Katajan toiminnanjohtajan pesti. Sitä ennen hän toimi päävalmentajana liigatasolla Katajassa ja Vantaan Pussihukissa.
 
Tilaisuudessa Anttia muistettiin puhein ja perhettään, Hannaa ja puolivuotiasta poikaa, Uunoa, erilaisin lahjoin.
 
Muisto-ottelu ei valitettavasti noussut odotetun korkeatasoiseksi, sillä Lahti oli juuri laittanut kaksi amerikkalaisvahvistustaan vaihtoon, lisäksi ykköspelintekijät Ilkka Vuori ja Roope Suonio olivat loukkaantuneina sivussa. Katajalta puuttuivat pikkuvaivoja parantelevat Ilpo Pehkonen ja Janne Kinnunen.
 
Leppoisa pelailu päättyi Katajalle 100-75. Kataja-kannattajien mielenkiinto kohdistuu ymmärrettävästi vasta maahan saapuneeseen uuteen pelintekijään, Brock Gillespiehen. Ennakkoarviot ja kokemukset kaksien harjoitusten jälkeen eivät vielä olleet vailla päivitystä.
 
- Brock oli kentällä nopea ja aggressiivinen. Hän puolusti hyvin ja haki hyökkäyksissä ennen kaikkea hyviä syöttöjä, joukkueenjohtaja Jukka Törmälä raportoi.
 
- Tietyllä tapaa hyvin Shawn Swords -tyylinen pelaaja, Törmälä sanoi viitaten kuuden vuoden takaiseen kotiyleisön sytyttäjään.
 
Katajan seuraava viikko kuluu harjoitellessa ja valmistautuessa perjantaiseen liiga-avaukseen, jossa Lahdessa isännöi varmasti täysin toisenlainen Namika.
 
Erittäin lämminhenkistä tapahtumaa todisti monisatapäinen yleisö.
 
Karjalainen 27.9.2009: "Namika ja Kataja kunnioittivat Papinahon muistoa"
> Antin sivu Katajan verkkopalvelussa
 

< Takaisin | Sivun alkuun