Kataja Basket Club - Historiasivusto/Archives - Historia - 1978-79
kataja basket club / historia
Valitse ajanjakso
< Takaisin | Tulosta sivu

 
1978-79

Neljäs mestaruussarjavuosi oli hyvin tapahtumarikas. Lukuisten harjoitusottelujen lisäksi Mapi porukoineen kävi Puolassa Gdanskin turnauksessa. Pelattiin 30-vuotisjuhlaturnaus, tehtiin pikavisiitti Suomen Cupiin ja kauden päätteeksi käväistiin putoamiskarsinnoissakin. Otteluista löytyi värikkyyttä valitettavasti joskus liikaakin, aina nyrkkitappeluun ja 500 markan sakkoihin saakka. Valtakunnan korikuningas löytyi Katajasta, reservijoukkue Jokatti esiintyi edukseen, B-junioreille tuli jälleen kunniaa, naiskoripalloiluun saatiin vauhtia, juniorisarjat pyörivät vilkkaasti...
 
Mapin joukkue ei edellisvuodesta paljon muuttunut. Kotimaisista vain Markku Louhivaara siirtyi Peli-Karhuihin, muut jäivät. Uusina miehinä saatiin joukkueeseen Kalle Reinikainen HNMKY:stä, Olli Huovinen ONMKY:stä ja Kari Viljakainen paluumuuttajana sekä uusi jenkkivahvistus.
 
Leon Huff lähti - Carl Bird saapui
 
Keväällä Leksa ilmoitti lähtevänsä Turkkiin Ankaran joukkueeseen "kokeilemaan siipiään" ja kehittymään kansainvälisessä joukkueessa. Huff viihtyikin Turkissa seuraavan vuoden. Katajalla oli edessä uuden vahvistuksen etsiminen. Filippiineiltä saakka löydettiin kovat tilastotiedot omaava Golden State Warriorsien varaama pelimies, Carl Bird (kotoisin Portland Oregonista, USA:sta). Filippiineillä Carl oli tehnyt huimat tulokset: heittoprosentti 55, ottelua kohti 45 pistettä ja 18 levypalloa, vapariprosentti yli 90... Sama tahti jatkui Katajassakin.
 
Ystävyysotteluja
 
Ennen sarjan alkua pelatuissa otteluissa suurin mielenkinto kohdistui Katajan uuteen vahvistukseen Carl Birdiin. Ja olihan poika katsomisen arvoinen - yli 60 pistettä melkein joka ottelussa. Tahtoivat vain kotimaiset pelaajat jäädä Callen koritehtailun varjoon.
 
Elokuussa Kataja voitti Peli-Karhut Tanhuvaarassa pelatussa ottelussa 117-90. Bird heitti 67 pistettä. Joensuussa käytyä ottelua Huimaa vastaan voitiin nimittää uutuuksien esittelyksi. Yleisö sai nähdä ensi kerran Carl Birdin ja se sai tuntuman uuteen peliaikaan - 4 x 12 minuuttia. Ja uuttahan oli myös nähdä Katajan senhetkinen kunto. Valmista joensuulaisten peli ei ollut, vaikka voitto tulikin komeasti 141-90. Birdistä Karjalainen kirjoitti: "Varsinaiseksi heittokoneeksi osoittautunut amerikkalaispelaaja teki itsekkäistä yrityksistä 55 pistettä lainaamatta monestikaan pelivälinettä kanssapelaajilleen." Muut pisteet: Kekki 16, Reinikainen 13, Mikkonen ja Viljakainen 12.
 
Syyskuun alussa Laukaa kaatui 140-119. Bird 64 p., Reinikainen 14, Laukkanen 13 ja Mikkonen 12. Syyskuun loppupuolella Kataja osallistui Kotkan turnaukseen, missä se ensimmäisessä ottelussa hävisi suoraan linja-autosta juosseena KTP:lle. Seuraavana päivänä oli vastassa PeKa, jonka Kataja voitti tällä kertaa luvuin 118-113. Kun Bird ei ollut turnauksessa mukana niin kotimaiset tehtailivat pisteitä amerikkalaisen "opin" mukaisesti: Reinikainen 45, Kärkkäinen 21, Kekki 14, Oksava 13, Liinamo 9 ja Marila 8.
 
Syystauolla, mikä johtui Suomen maajoukkueen Amerikan matkasta, Kataja otteli Jyväskylässä 1. divisioonan HoNsU:a vastaan häviten 115-110. Lehtiarvio kertoi tappion johtuneen Birdin epäonnisesta heittopelistä sekä HoNsU:n Richardsonin vahvasta panoksesta.
 
Joulutauolla voitettiin Joensuussa 1. divisioonan LaNMKY 123-117. Heittokilpa Bird-Lee päättyi Birdin pistevoittoon 49-47. Kataja peluutti luonnollisesti koko miehistöään: Reinikainen 20, Liinamo 15, Laukkanen 12, Viljalainen ja Mikkonen 10, Oksava 6, Kekki 5 sekä Marila 2.
 
30-vuotisjuhlaturnaus
 
Juhlaturnaukseensa Kataja oli saanut nimekkäitä vieraita: Puolan moninkertaisen mestarin Wybrezezen, Ruotsin mestari Alvikin ja viimevuotisen suomenmestarin Torpan Pojat. Tässä joukossa Katajan ei tarvinnut olla kovinkaan vieraskorea jäädessään viimeiseksi, tosin korisuhteen perusteella.
 
Ensimmäisessä ottelussa Wybrzezeä vastaan Kataja pelasi kohtalaisen hyvin, vaikka hävisi 95-79. Bird pidettiin aisoissa eikä pistesaaliinsa kohonnut enää totutulle tasolle. Toisaalta olihan vastuskin kovaa luokkaa, maineikkaampana pelimiehenä 30-vuotias ja 197-senttinen moninkertainen maajoukkuemies ja sikäläisen pääsarjan paras pistemies Edward Jurkiewicz. "Viilipyttymäisen rauhallinen "Jurkie" oli kuin jenkkipelaaja suomalaisissa joukkueissa, lopputuloksena 46 pistettä" (Karjalainen). Katajan parhaat pistemiehet: Bird 33, Oksava 15 (palkittiin), Reinikainen 14 ja Mikkonen 11.
 
Torpan Poikia vastaan Mapin pojat esittivät hyviä otteita voittaen 90-83. Ottelu oli erittäin tasainen ja jännittävä tunteidenkin kuumetessa välillä. Parhaiten onnistui Bird (30 p.), joka palkittiin. Muut pistemiehet Reinikainen 22, Mikkonen 16 ja Oksava 8. Hyviä otteita korin alla esitti myös Liinamo.
 
Parhaan pelinsä turnauksessa Kataja pelasi Alvikia vastaan, vaikka hävisikin 75-65. Pisteet: Bird 30, Reinikainen 19 (palkittiin), Mikkonen 10, Oksava 4 ja Kekki 2.
 
Alvik voitti kaikki ottelunsa ja näin myös koko turnauksen. Kun Kataja, ToPo ja Wybrzeze pelasivat ristiin saaden voiton kukin, niin korisuhteen perusteella puolalaiset olivat toisia, helsinkiläiset kolmansia ja isännät neljänsiä.
 
Suomen cup
 
IlU Ilomantsista, jossa koripalloilu elää voimakasta nousukautta, oli Katajan ensimmäinen cup-vastustaja. Odotetusti joensuulaiset selviytyivät voittajaksi luvuin 150-108 (Bird 54, Laukkanen 26, Liinamo 25, Mikkonen 22). Seuraava vastustaja, KTP, pudotti Katajan cupista 128-88. Kataja pelasi ilman Birdiä, joka oli piipahtamassa Amerikassa. Kataja: Reinikainen 35, Kekki 18, Liinamo 12, Oksava 8, Marila 7 ja Laukkanen 4.
 
Puolassa
 
Kataja vieraili lokakuun puolivälissä Puolan Gdanskissa 4 joukkueen kv-turnauksessa. Wybrzezen, Vilnan ja Spojnian kanssa mitellessä saavutettiin 3. sija. Bird palasi amerikanreissultaan lentäen paikalle ja pussittikin keskimäärin 40 pistettä joka pelissä, millä suorituksilla irtosi turnauksen parhaan pistemiehen titteli.
 
Neuvostoliiton huippujoukkue Statyba Vilnukselle hävittiin 1. pelissä ilman Reinikaista 101-77. 2. peli Wybrzezeä vastaan oli hyvä, vaikka tappio tulikin 15 pisteellä. Viimeisessä ottelussa Puolan toista mestaruussarjajoukkuetta Spojniaa vastaan Kataja käytti kaikkia pelaajiaan ja voitti 13 pisteellä.
 
Mestaruussarja
 
Mestaruussarjassa ja I divisioonassa oteltiin tästä kaudesta alkaen siis kansainvälisellä peliajalla. Jaksoja oli neljä ja kussakin peliaika 12 minuuttia. Näin kokonaisaika nousi 48 minuuttiin. Tämä pidennys tuli hyvin näkyviin ottelutuloksissa. Lähes kaikissa itälohkon runkosarjan otteluissa joukkueet tekivät yli 100 pistettä. Kataja jäi kahdessa Pantterit-ottelussa alle (99 ja 94 pistettä).
 
Runkosarjassa Kataja voitti syksyllä neljä ottelua: ToPo:n, PoTa:n, PeKa:n ja HNMKY:n - kaikki kotona.
 
ToPo-ottelussa ratkaisi Birdin erinomainen heittopeli (64 p.) sekä tiukka puolustus, voittonumerot 126-116. Porvoo voitettiin "sekavan kahinan" (Karjalainen) päätteeksi 101-78. Birdin heittopelin takeltelu ("vain" 37 p.) ei häirinnyt muiden otettua laajalti vastuuta: Kekki, Reinikainen ja Liinamo 12, Oksava 11, Mikkonen 9, Laukkanen ja Marila 4. PeKa kaatui alun rimpuilunsa jälkeen selvästi 143-115 (74-67). Birdin (51 p.) ja Greg Whiten "älyttömän yksipuolinen heittopeli" (Karjalainen) väritti ottelun 1. puoliskoa, Kataja voitti lopulta laajemman materiaalinsa ansiosta (Reinikainen 34, Mikkonen 16, Kekki 14, Liinamo 12, Oksava 10, Laukkanen 4 ja Viljakainen 2). 4. voitto irtosi HNMKY:stä ottelun toisen puoliskon 0-15 -jaksosta huolimatta luvuin 125-107. Reinikainen (26 p.) oli yksi ottelun ratkaisijoista kalastamalla lukuisia virheitä Namikalle ja upottamalla niistä saadut vaparit sisään (pelkillä vapareilla Kallen pisteet jo 1. puoliskolla 17!). Bird (47 p.) oli myös ottelun ratkaisuhetkillä mies paikallaan heittämällä rutiinillaan tärkeitä pisteitä.
 
Tappio-otteluita (lehtikommentit lainausmerkeissä):
Playhonka 118-116 (110-110) (65-57)
"Kentän keisari" Bird 55, Reinikainen 27, Mikkonen 16, Liinamo 12 ("ehkä Heikin kaikkien aikojen paras ottelu")
Pyrintö 138-102 (63-61)
Televisioitu ottelu; "heittokilpailu Bird-Vernon Freeman" tasan 50, Reinikainen 19, Mikkonen 12
Tahko 136-101 (65-37) - "Tahko leikitteli helpon voiton"
Bird 47, Kekki 14, Reinikainen 12; Tahkolta 4 miestä yli 20 pistettä!
Pantterit 145-123 (73-58)
Bird 48, Liinamo 26, Reinikainen 22; Panttereilta 5 miestä yli 20 pistettä!
TuNMKY 108-102 (62-50)
Mapin mielestä paras vieraspeli siihenastisista; Bird 42, Reinikainen 22, Mikkonen 14
Tahko 108-102 (54-50)
"Birdille (55 p.) ei taustatukea"; Reinikainen 14, Kekki 10
PoTa 123-104 (58-56) - "Riley piti Birdin"
Reinikainen 36, Bird 32, Liinamo 22
Pantterit 109-94 (51-49) - "Mahdollisuudet kariutuivat virheisiin"
Bird 42, Liinamo 23, Reinikainen 20
 
Keväällä voittoja otettiin viisi, joten sarjan loputtua yhteispistemäärä oli 18. Joukkue jäi lohkossaan viimeiseksi ja joutui karsimaan paikastaan Peli-Karhujen kanssa.
 
Tapio Stenin varassa roikkunut Turku kaatui 137-115 (69-50). Katajalla oli varaa istuttaa Birdiä (58 p.) penkillä ja peluuttaa koko miehistöään pelin siitä kärsimättä. Akseli Bird-Reinikainen (26)-Kekki (16, palkittiin) alusti Katajan loppuun asti kestäneen karkumatkan (Mikkonen 14, Liinamo 9, Laukkanen 6, Oksava 4, Huovinen ja Marila 2). Tappiosta huolimatta Namikalta ylsi 4 miestä yli 20 pisteeseen. PoTa-voiton avaimina oli "liikkuva puolustuspeli Mapin runnaaman yllätyksellisen avauskokoonpanon Oksava-Bird-Reinikainen-Kekki-Viljakainen aloittamana" (Karjalainen). Voitto irtosi 109-100 (44-37) (Bird (palkittiin) 57, Reinikainen 20, Oksava 14, Kekki 10, Mikkonen 8). Tahko kaatui Birdin (69 p.) hyvään heittopeliin sekä ratkaisuhetkien pitävään puolustuspeliin sinänsä erikoisessa ottelussa: jaksot 44-20, 26-49, 34-22 ja 35-29. Lopputulos 139-120 (Mikkonen 18, Reinikainen 20, Oksava 15, Kärkkäinen 8, Kekki 5, Liinamo 4). Pyrinnölle maksettiin hävityn tv-ottelun kalavelat 126-102 (56-50). Karjalaisen aikansamukainen ja sinänsä värikkäästi laadittu ottelukommentti, "Sekavan yhteenoton sekavista tuomioista vastasivat Juhani Auvinen ja Juhani Palkola, joiden piipittäminen vain kiristi tunnelmaa molemmissa leireissä," kertonee ottelusta olennaisen. Artikkelin loppuun oli pistemiesten jatkeeksi ympätty vielä onnistumisprosentti tuomareillekin: "33"... (Bird 46, Reinikainen 29, Mikkonen 22, Kärkkäinen 13, Kekki 4, Laukkanen 6, Viljakainen, Oksava ja Marila 2).
 
Tappio-otteluita (lehtikommentit lainausmerkeissä):
HNMKY 129-127 (121-121) (66-66) - "Tuomaripari epäonnistui, Saaristo heitti voittokorin 5 sekuntia ennen loppua"
Reinikainen 34, Bird 28, Mikkonen 27, Liinamo 24
PeKa 115-108 (58-59) - "Bird menetti malttinsa ja Kataja kaatui"
Bird 39, Reinikainen 38, Mikkonen 13
Pantterit 104-99 (54-49) - "Panttereiden tornit riehuivat joensuulaiskorilla"
Bird 42, Reinikainen 27, Kekki 10
ToPo 111-105 (55-57) - "Bird puristuksissa ratkaisuhetkillä"
Bird 54, Reinikainen 18, Oksava 13, Kekki 11
Tahko 147-124 (70-65) - "Tahkon kaksimetriset pitelemättömiä"
Bird 59, Reinikainen 21, Kekki 12, Mikkonen 10
Pantterit 103-102 (58-59) - "Viime sekuntien hätäily maksoi voiton"
Bird 49, Oksava ja Mikkonen 16, Liinamo 10
ToPo 136-127 (73-64) - "ToPo:n laajempi materiaali ratkaisi"
Bird 58, Reinikainen 24, Mikkonen 15; ToPo:ssa 3 miestä yli 30 pistettä!
Playhonka 166-119 (84-53)
Reinikainen 41, Bird 24, Kekki 16, Huovinen 11; Playhongasta 9 miestä yli 10 pistettä!
 
Ensimmäisen putoamiskarsintaottelun Kataja voitti 103-87 (kauden ainoa vierasvoitto). Kataja vei 2. kymmenminuuttisen ensimmäiset 7 lukemin 23-1 ja ottelu ratkesi. Bird heitti 52 pistettä, Reinikainen 25, Kekki ja Mikkonen 9, Kärkkäinen 2 ja Oksava 6.
 
Toisesta ottelusta muodostui jännittävä, dramaattinen ja peli sai piirteitä, mitkä eivät sovi koripallokentille eivätkä millekään muullekaan sivistyneen yhteiskunnan alueelle: Katajan Bird (19 p.) ja Peli-Karhujen huoltaja Bruce selvittelivät hieman ennen taukoa välejään sillä seurauksella, että heidät ajettiin kentältä ja salista. Lisäksi seurat saivat Koripalloliitolta 500 markan sakot.
 
Itse pelin Kataja käänsi edukseen kotimaisin voimin: Reinikainen (34 p.) mätti pisteet, Mikkonen (16) ja Kärkkäinen (8) haalivat levypallot. Oksava (14) hoiti pelinjohdon. Myös Kekki (2) sekä Liinamo (8) olivat kentälle päästyään minuuttiensa arvoisia.
 
Putoamiskarsinnan lopputulos oli siis Katajalle myönteinen: voitto toisessakin ottelussa (101-99), joten sarjapaikka säilyi ja valmentaja Hämäläinen saattoi joukkueineen alkaa valmistautua viidenteen mestaruussarjakauteen.
 
Bird korikuningas
 
Carl Bird saavutti runkosarjassa mahtavat koripisteet 1264 (ka 48,6: SE), mikä on kaikkien aikojan paras tulos. Birdin tekemien pisteiden vertailukelpoisuutta tosin vähentää se, että kaudella oli 8 minuutilla pidennetty peliaika. Bird voitti toiseksi tulleen Peli-Karhujen Gerg Whiten 204 pisteellä. Kalle Reinikainen oli myös tilastoissa: runkosarjan 11. hienolla tuloksella 631. Muut runkosarjan pisteet: Mikkonen 312, Liinamo 243, Kekki 198, Oksava 160, Marila 68, Laukkanen 55, Kärkkäinen 41, Viljakainen 22 ja Huovinen 16.
 
Naiskoripalloilu
 
Naiskoripalloilu, joka tuli Katajan ohjelmaan runsaat 2 vuotta sitten, oli hiljalleen virkoamassa. Alkavalle kaudelle Jokana oli asettanut tavoitteekseen selviytyä kolmen parhaan joukkoon suomensarjassa ja sitä kautta mestaruussarjan karsintoihin, kertoi Karjalaiselle tyttöjen vetäjä Mauri Aro. Hän toi esille myös sen, että koripalloilu sopii yhtä hyvin tytöille kuin pojille. "Lähdemme seurassa siitä, että nuorille on tarjottava mahdollisuus harrastaa lajia". Erityisen tärkeänä Aro piti nuorten junioreiden saamista lajin pariin. Seuran tulisi myös panostaa valmennustyöhön. Aron asettama tavoite ei aivan toteutunut, sillä Jokana sijoittui lopulta suomensarjassa kovassa lohkossaan (2 parasta, IlU ja KTP, nousivat SM-sarjaan) neljänneksi.
 
B-junioreille SM-hopeaa
 
Iiron nousujohtoinen valmennus sai kauden päätteeksi hienon palkinnon: B-pojat voittivat SM-hopeamitalit. Peliesitysten perusteella Iiron pojille olisi monen mielestä kuulunut kultaiset mitalit. Joka tapauksessa jälleen hatunnoston paikka! Sitäkin suuremmalla syyllä, kun muistaa, että pojat olivat jo C-junioreiden suomenmestareita vuodelta 1977 ja B-poikien pronssimitalisteja vuodelta 1978.
 
Mitalistit: Tero Hakkarainen, Risto Tolvanen, Jari Kettunen, Timo Elo, Pasi Rantanen, Pekka Leskinen, Kerkko Soininvaara, Jorma Riikonen, Henrik Michelsen ja Kari-Pekka Kinnunen.
 
Jokatti, Kajotti ja Konkarit
 
Iiro Kuivalainen toimi myös suomensarjajoukkue Jokatin valmentajana junioritoimintansa lisäksi. Koripallolehdessä Iiro valotti mm. Jokatin nimen historiaa, joukkueen kokoonpanoa sekä Konkarit-maakuntasarjajoukkueen syntyä.
 
Pelikautena 1978-79 Jokatti koostui todella nuorista pelaajista ollen ylempien sarjojen joukkueista keski-iältään koko Suomen nuorin. Joukkue koostui 5 B-juniorista (16 v.) sekä 5 A-juniorista (18 v.). Näin molempien ikäluokkien aloitusviisikot kävivät läpi kovan koulun reissaten junnupelien lisäksi ympäri Suomea suomensarjan muodossa. Suomensarjan päätteeksi joukkue säilytti hienosti paikkansa oltuaan seitsemäs. Jokatti osallistui myös Suomen Cupiin pudoten siitä 2. kierroksella ONMKY:lle vasta jatkoajalla.
 
Jokatissa kaudella 1978-79 pelasivat: Henrik Michelsen, Jorma Riikonen, Timo Elo, Pasi Rantanen, Pekka Leskinen, Timo Tanskanen, Ari Ruuskanen, Timo Karstila, Kari Hämäläinen, Juha Mäkihonko ja Timo Lukin.
 
Toinen maakuntasarjajoukkue, Kajotti, käsitti ne A- ja B-juniorit, jotka eivät Jokattiin vielä mahtuneet. Konkarit-joukkueeseen oli taas heivattu "vanha" Jokatti, jotta nuorten rynnistykselle saatiin tilaa.
 
C-juniorit sijoittuivat SM-sarjassaan viidenneksi. Jo paikka loppusarjassa oli erinomainen saavutus. Minipojat selvisivät 16 parhaan joukkoon.
 
Copyright © Mauri Aro 2000
 


< Takaisin | Sivun alkuun